Siirry pääsisältöön

Kokemuksia yritykseni alkuajoilta

Maailma oli aivan toinen 1980, kun avasin kauneushoitolani, mutta ihan yhtä vaikeaa oli silloinkin lähteä yrittäjäksi kuin nykyäänkin. Aivan samat opit ja toimintatavat pätevät tänäpäivänäkin kuin yli neljäkymmentä vuotta sitten.



Yrittäjän pitää olla sitkeä

Asiakaspiirin löytyminen vie aikaa noin 3-5 vuotta ja tarvitaan sitkeyttä, kun yritystoimintaa vasta rakennetaan. Valitettavasti näen usein sitä, että juuri, kun vaikein vaihe on jo ohitse, mielenkiinto loppuu ja yritys lopetetaan. Nykyään pitkäjänteinen toiminta on vaikeampaa kuin 1980-luvulla, koska ihmisistä on tullut malttamattomampia. 
Itse tein ensimmäiset viisi vuotta työtä puoliteholla, kun asiakkaita ei riittänyt koko päiväksi. Näin se menee vielä nykyäänkin, mutta liiketilaa ei pidä sulkea, vaikka hoitotyötä ei olekaan. Suurin virhe on häipyä työpaikalta heti, kun siellä ei ole asiakasta. Jos kauneushoitola on liiketila, missä on määrätyt aukioloajat, siellä pitää olla paikalla aukioloaikojen mukaan. 
Itse istuin kiltisti hoitolassa odottamassa, eikä sitä muuta mitkään kännykät tai nettiajanvaraus, vaan yritys on auki silloin, kun on aukioloaika. Minua ei odottaminen pitkästyttänyt, vaan luin kaikki vapaat hetket. Rahaa siitä ei saa, mutta on turha odottakaan ensimmäisinä vuosina kunnollista palkkaa. 
Nykyisin voisi vaikka tehdä jotain muuta etätyötä tai opiskella samalla, kun odottaa asiakkaita. Tiedän, että on paljon pitkäänkin toimineita kosmetologeja, joilla ei ole asiakkaita koko päiväksi ja silloinhan olisi loistava tilaisuus kouluttautua lisää. Netin kautta pystyy nykyisin opiskelemaan vaikka mitä. 
Itselläni on ollut täystyöllisyys jo 80-luvun lopulta saakka ja hyvä kosmetologi saavuttaa nykyäänkin täyden asiakaspiirin alle kymmenessä vuodessa. 



En ollut tähtioppilas

Valmistuin Päijät-Hämeen ammattikoulun kaksivuotiselta kosmetologilinjalta toukokuussa 1980 ja olin silloin kahdeksantoista. Minun reittini työelämään on ollut poikkeuksellisen suora. Päätin ruveta kosmetologiksi noin kaksitoistavuotiaana, vaikka en edes tiennyt, mitä kosmetologi tekee, enkä tuntenut yhtään kosmetologia. 
Onneksi pääsin kouluun ensiyrittämällä ja tiesin heti, että rupean yrittäjäksi, enkä koskaan edes hakenut mihinkään palkkatyöhön. Onneksi vanhempani luottivat minuun ja takasivat lainani. Se ehkä teki reitin selvemmäksi, kun isäni oli yrittäjä ja näin mallin tehdä työtä 24/7. 
En ole ollut koskaan koulussa mikään tähti, koska olen laiska ja en tullut toimeen opettajien kanssa. Kosmetologikoulussa olin liian kärkäs kyseenalaistamaan asioita ja olin liikaa eri mieltä opettajien kanssa. Nykypäivänä se ehkä siedettäisiin, mutta ei vielä 80-luvulla. 
Tunsin tiettyä voitonriemua 1990-luvun alkupuolella, kun olin Suomen Kosmetologien Yhdistyksen varapuheenjohtaja ja kävin vanhan oman kouluni päättäjäisissä jakamassa todistuksia SKY:n puolesta. Olin päässyt kuitenkin pitkälle, vaikka olin ollut oppositiossa auktoriteetteja vastaan. Oman tien kulkijoista tulee yleensä hyviä yrittäjiä. 




⭐️ Muista myös osallistua Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...