Siirry pääsisältöön

Juhannusjuhlien kaunein nainen!

Kesä on juhlien ja tapahtumien aikaa ja juhannusaatto on kesäjuhlien huipentuma. Korona on rajoittanut useita vuosia ihmisten juhlimisia ja asiakkaita kuunnellessani huomaan, että moni on hiukan epävarma, kun oudokseltaan osallistuu häihin, synttäreille tai muihin sukujuhliin.



Kauneus tulee sisältä päin

Mennessäni juhliin päätän jo kotona olevani paikan kaunein nainen ja otan tilan haltuun luottaen itseeni. Itseluottamus ei tarkoita ylimielisyyttä, eikä toisten yli kävelemistä, vaan sitä, että pystyy rauhallisena asettumaan näytille ja viestimään ”katsokaa, tällainen minä olen”.
Hyvin helposti viisikymppiä täytettyään nainen alkaa epäröimään, että voinkohan pukeutua tai meikata omalla tavallani vai meneekö jotain pieleen. Varsinkin, jos puoliso typeryyttään vähättelee toisen ulkonäköä, alkaa tulla epävarmuus omasta kelpaamisestaan. Moni on myös hyvin kriittinen oman ulkonäkönsä suhteen, eikä huomaa omaa viehättävyyttään.
Sillä ei ole mitään merkitystä pussittaako silmäluomet tai roikkuuko kaula. Jos joku nuoremmista läsnäolevista kuvittelee, ettei sellaista tapahdu koskaan hänelle, tiedämme, miten väärässä hän on. Ei meistä tämän hetken kuusikymppisistä kukaan kuvitellut vielä kolmekymmentä vuotta sitten, että omatkin leukaperät roikkuisivat. 
Kun olen juhliin lähtenyt ja parhaani tehnyt ulkonäköni suhteen, unohdan koko asian. Henkinen minäni on metriyhdeksänkymmentä, virkeä kuin teinityttö, aivot kuin Einsteinilla ja sielu kuin Äiti Teresalla. 
Korostan tätä, että se elämänkokemus, mikä henkii meistä yli kuusikymppisistä naisista, tuo paljon hyvää mieltä ympäristöön, kun itse suhtaudut itseesi positiivisesti.


Leuka pystyyn

Koen itse eläväni parasta ikävaihettani. Sen, mitä olen ulkokuoressa menettänyt, on korvaantunut elämänkokemuksella ja ihmisenä kasvamisena. Olen myös aivan varma, että se on näin muidenkin ikäisteni ja vanhempien kohdalla.
Ehkä joka tuutista tuleva nuoruuden ihailu syö yli viisikymppisten itsetuntoa ja nimenomaan nainen saa arvostelut niskaansa. On ihan maan tapa vähätellä yli viisikymppistä naista mummotautisena tena-ladyna ja sellaisen asennoitumisen pitää muuttua. 
Valitettavasti me itsekin osallistumme pilkkaamiseen, kun kohde on joku muu kuin me. Se on minusta kaikista pahinta, että jos minua vähäteltäisiin ikäni ja ryppyjeni vuoksi, pistäisin vahingon kiertämään ja tekisin saman muille. 
Kannattaa välillä pysähtyä miettimään omaa arvoaan ja ihan oman itsensä hyvinvointia. Kesän juhliin kannattaa tulla kauneushoitolan kautta. Valitsen mielelläni myös uusia meikkivärejä, joita voi kesäjuhlassa käyttää. Olotila ja itsevarmuus kohenevat kummasti, kun voi luottaa siihen, että näyttää hyvinvoivalta ja hoidetulta.

Hyvää juhannusta kaikille!




⭐️ Muista myös osallistua Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...