Siirry pääsisältöön

Nähtävyytenä yksi kokenut kosmetologi

Olen kevään aikana ollut monessa tilanteessa harmissani, kun Hämeenlinnan matkailupolitiikka on niin huonoissa kantamissa. Hämeenlinnan turismi tarvitsisi piristysruiskeen ja minun mielestäni tälle alueelle pitäisi tehdä sotahistoriakeskittymä.


Mikään tekemäni hoito ei ole ”liukuhihnahoito”, vaan valikoin käytettävät tuotteet aina asiakkaan ihon mukaan.


Some takaa näkyvyyden

Näin kesälomien aikaan minulla käy monta kertaa viikossa asiakkaita ihan ympäri Suomea ja ulkomaita myöden. Pitkän työurani aikana minulle on tullut paljon vakioasiakkaita noin sadan kilometrin säteeltä ja he yleensä käyvät perjantai-iltapäivisin, kun tekevät lyhyemmän työpäivän. 
Purkkiarmeijan komentaja blogi on viimeisen kymmenen vuoden aikana tuonut asiakkaita, jotka käyvät ehkä vain kerran vuodessa kasvohoidossa ja hankkivat kotihoitotuotteet verkkokauppani kautta. Sellainen on pelittänyt oikein hyvin ja autan sähköpostineuvoilla, jos tuttu asiakas tarvitsee ohjeita.
Viime viikon loppupuolella mietin, että olenkohan minä jo ainoa nähtävyys Hämeenlinnassa. Viikolla kävi lähes kymmenkunta asiakasta yli 500 km päästä. He tulivat kasvohoidon takia ja olivat yötä hotellissa ja viettivät pari päivää Hämeenlinnaa katsellen. 
Lähinnä mietin onkohan tämä myönteistä vai kielteistä. Onkohan myönteistä olla suurempi vetonaula kuin vanha Hämeen linna? Ajattelin esittää tämän ajatuksen sopivassa kohtaa kaupunkimme päättäjille. Kannattaisi ehkä satsata hiukan enemmän näkyvyyteen, jottei ikäloppu kosmetologi vetäisi pidempää kortta. :) 



Nanolift-kasvohoitoa ei tehdä muualla

Olen tehnyt lähes parikymmentä vuotta itse kehittämääni Nanolift-kasvohoitoa (131€). Tällä hetkellä noin puolet tekemistäni hoidoista on Nanolifteja ja toinen puoli Dermatude-kasvohoitoja. Näiden lisäksi teen Ripsien kestotaivutuksia ja kulmien laminointeja (93€-136€) sekä nyt uutta luomien jäädytyshoitoa (150€-250€)
Ajanvarauskirjani on hyvin täynnä, joten ajanvaraukset kannattaa tehdä ajoissa. Asiakkaan ei itse tarvitse tietää hoitoon tullessaan, mitä hänelle pitäisi tehdä, vaan se on kosmetologin tehtävä. Mikään tekemäni hoito ei ole ”liukuhihnahoito”, vaan valikoin käytettävät tuotteet aina asiakkaan ihon mukaan ja monet aineet sekoitan itse vaikutusaineista. 
Uusi asiakas sanoo usein, että teen hoidon ihan erilailla kuin kukaan muu kosmetologi. Näin varmaan onkin, koska en edes nykyisin juuri seuraa, mitä muut kosmetologit tekevät. Aina on myös muistettava, että jokainen kosmetologi tekee työnsä omalla tavallaan. Kosmetologi on käsityöläinen, jonka työ on aina yksilöllistä. Lopputulos kasvohoidosta voi olla sama, vaikka työvaiheet tuntuvat erilaisilta. 
Minä vastaan mielelläni asiakkaan kysymyksiin hoidon aikana. Hoidon alussa on haastavaa löytää vastauksia, koska vasta kasvohoidon loppupuolella näen, miten iho toimii ja mitä se tarvitsee. Siksi teenkin kotihoitosuositukset vasta hoidon päätteeksi. 
Tiedän, että monelle kosmetologille on vaikeaa vastata asiakkaan kysymyksiin ja muotoilla tietonsa sanoiksi. Näin on ollut kaikilla työntekijöilläni ja olen usein perehdyttänyt toisia siihen, että asiakkaan kysymyksiin pitää vastata. Rehellistä on myös myöntää, ettei tiedä, jos asiakkaan kysymykset ovat liian vaikeita. Kokenut kosmetologi yleensä löytää kyllä vastaukset.



⭐️ Muista myös osallistua Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...