lauantai 9. syyskuuta 2023

Huijareita liikkeellä

Nykyisin on niin paljon kaikenlaisia huijareita ja huijausmenetelmiä liikkeellä, ettei kaikkia edes ymmärrä huijausyrityksiksi. Varsinkin nämä nettihuijarit, jotka kärkkyvät pankkitilejä, tekevät olon epävarmaksi, kun ei oikein ymmärrä, miten sellainen huijaus edes tehdään.



Pienyrittäjiäkin huijataan

Suurinta röyhkeyttä on se, että kosmetologeja ja kampaajiakin huijataan ja teetetään ilmaista työtä. Tampereella ollut ”sarjakaunistuja” pääsi iltapäivälehtien palstoille useasti ja ilmeisesti yksi ainakin jäi kiinni. 
Pelkään, että nämä lehtijutut voivat jopa opettaa toisiakin tekemään niin, koska kiinnijäämisen vaara on aika pieni. Todella harva kosmetologi tai kampaaja viitsii tehdä rikosilmoitusta, koska pitää sitä turhana. Harvoin poliisilla on aikaa näihin paneutua.
Hämeenlinnassakin liikkuu ainakin pari 50-60-vuotiasta naista, jotka ovat lähteneet kampaajalta ja kosmetologilta maksamatta. Systeemi on sellainen, että iloinen ja miellyttävän oloinen nainen tulee kysymään aikaa mahdollisimman pian joko heti tai seuraavana päivänä. 
Ainakin kampaajien mukaan nainen puhua pulputtaa iloisesti koko ajan ja yleensä teettää kalliin permanentin ja värjäyksen. Sitten, kun tulee maksun aika, ei rahaa olekaan. Yleensä yritetään maksaa pankkikortilla, mutta maksupääte hylkää kortin. Siinä kohtaa tulee vuolaat selitykset, miten näin on käynyt ja henkilö vannoo tulevansa seuraavana päivänä maksamaan. Sen jälkeen ihmistä ei enää näy. 


Huijauksia postin nimissä

Itse olen säästynyt tämän tyyppisiltä huijareilta, onneksi. Syy on ehkä siinä, että ajanvaraukseni on niin täynnä, ettei hoitoaikaa saa kovin pian. Voihan olla, että nämä huijarit ovat vain käymässä vieraassa kaupungissa ja siksikin aika pitää saada heti. Näin pienessä kaupungissa voitaisiin helposti tunnistaa, mutta muualta tulleella ei sitä vaaraa ole.
Minulle ylimääräistä vaivaa aiheuttavat postin nimissä tehdyt huijaukset. Verkkokaupassani yli 20€ tilaus toimitetaan ilman postikuluja. Huijarit laittavat tuhansia tekstiviestejä muka postin nimissä ja viestissä kerrotaan paketin olevan tulossa, mutta postimaksua pitäisi maksaa lisää. Siinä kohtaa asiakas ottaa tuohtuneena yhteyttä minuun, että paketinhan piti tulla ilman postikuluja ja nyt posti velkookin lisämaksua. 
Vie aina hetken aikaa, kun saan rauhoitettua asiakkaan ja selitettyä, mistä on kysymys. Yleensä saan estettyä sen, ettei asiakas mene mitään maksamaan, mutta nämä yhteydenotot vievät työaikaani. Tosin onneksi asiakkaani kysyvät ensin minulta, mikä juttu tämä on, eivätkä mene heti maksamaan. Kysehän on muutamasta eurosta, mitä tämä postin huijari saa kerralla, mutta jos lankaan menee kymmeniä päivässä, niin kyllä silläkin päiväpalkoille pääsee.





Tähtitarjoukset 18.9. asti:

⭐️ Muista myös osallistua Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 18.9.23 asti.




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti