perjantai 22. syyskuuta 2023

Kosmetologin pitää antaa neuvoja ihonhoitoon

Kuulen melkein jokaiselta uudelta asiakkaalta, että olen ensimmäinen kosmetologi, keneltä he ovat saaneet neuvoja ihon kotihoitoon. Tämä kuulostaa tosi ikävältä, koska kosmetologin velvollisuus on kasvohoidon yhteydessä neuvoa ihonhoidossa.


Kasvohoidon lisäksi kosmetologin tulee antaa yksilölliset asiakkaalle sopivat ohjeet kotihoitoon.


Kasvohoitoon kuuluu kotihoito-ohjeet

Sanon ihan suoraan, että jos ette saa kasvohoidon yhteydessä neuvoja ihon kotihoitoon ja jatkohoitoon, vaihtakaa kosmetologia. Ellei näitä neuvoja anneta, kasvohoito on jäänyt puolitiehen ja asiakas on maksanut turhasta. 
Keneltä ihminen sitten saa ihonhoito-ohjeet, ellei kosmetologilta? Neuvonta ja ohjaus on tärkeä osa kosmetologin työtä ja asiakkaan pitää vaatia ohjeita kotihoitoon. Toki tiedän, että koulutuksia on nykyään niin monenlaisia, etteivät kaikki kosmetologit edes itse ymmärrä kotihoidon merkitystä. Ymmärrän myös, ettei asiakkaan ole helppoa alkaa vaatimaan, että kerropas nyt, mitä teen iholleni kotona. Silloin yleensä asiakas äänestää jaloillaan ja niin pitääkin tehdä. Kannattaa etsiä kosmetologi, joka antaa selkeät ohjeet, miten kasvohoidon vaikutusta jatketaan kotona ja milloin tehdään seuraava kasvohoito.
Aina välillä on niitäkin asiakkaita, jotka eivät ymmärrä neuvojen tärkeyttä ja pitää niitä tuputtamisena ja tyrkyttämisenä. Näin varmaan helpoiten käy silloin, jos ei kukaan aikaisempi kosmetologi ole ohjeita antanut ja kuulee niitä ensimmäistä kertaa. Yritänkin aina kuunnella asiakasta herkällä korvalla, jotta osaisin valita sanani niin, etteivät ohjeet kuulosta tyrkytykseltä. Myönnän myös, että olen vuosien varrella joskus loukkaantunutkin, kun asiakas vihaisen töykeänä käskee lopettaa tyrkyttämisen ja tekemään vain kasvohoitoa. Silloin on vain myönnettävä, ettei asiakkaan ja minun kommunikaatio kohtaa ja olen valinnut väärän tavan jakaa osaamistani. 


Kasvohoidon tarkoitus on tasapainottaa ihon tilanne

Mielestäni asiakkaan rahat menevät hukkaan, jos hän käy muutamia kertoja vuodessa kasvohoidossa, mutta hoidoilla ei ole mitään päämäärää. Kasvohoidon ja oikean kotihoidon tarkoitus on normalisoida ihon toiminnot, hidastaa vanhenemista ja pitää iho kauniina, puhtaana ja tasaisena. Iho pitää saada siihen tilanteeseen, että se pysyy kunnossa helpolla, nopealla ja järkevän hintaisella hoidolla. 
Ellei asiakas ole aikoihin käynyt kasvohoidossa, harvoin yksi hoitokerta korjaa ihon tilanteen. Yleensä 2-3 kasvohoitokerran jälkeen ja oikeilla kotihoitotuotteilla päästään haluttuun lopputulokseen. Ihan väärää hoitoa on, jos käydään pari kertaa vuodessa ihonpuhdistuksessa, missä iho puristellaan verille ja kotihoitotuotteet on vähän ”sitä sun tätä”. 
Minun menetelmillä parin kasvohoidon jälkeen talineritys normalisoituu, eikä mitään puristelua ja ihon rikkomista tarvita. Samalla rahalla ja vaivalla tekee kotihoidonkin oikeilla ihotyypille sopivilla kotihoitotuotteilla, kuin aivan väärillä aineilla, jotka vain lisäävät ihon ongelmia. Toivoisinkin, että kuluttajat alkaisivat vaatimaan kosmetologeilta vastinetta rahoilleen. 





⭐️ Muista myös osallistua arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 2.10.23 asti.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

3 kommenttia:

  1. Anonyymi10:29

    Minulla oli jo teininä, muinaisessa maailmassa, koulutettu kosmetologi, joka antoi kotihoito-ohjeet ja jonka luona kävinkin aina nuoreksi aikuiseksi.

    Myöhemmin olen kohdannut kosmetologin, joka sanoi, että hänelle ei kuulu lainkaan, miten asiakas hoitaa ihoaan kotona: se on jokaisen oma asia. Käsitin, että hän ei myöskään ota mitään kantaa esimerkiksi aurinkokeratoosiin. Eräs toinen kosmetologi, jolla kävin jalkahoidossa, sanoi, että hän ei neuvo ihmisiä käyttämään aurinkosuojaa, koska se on jokaisen oma asia.

    Mietin, voiko olla niin, että asiakkaat ovat vastustaneet neuvoja niin närkästyneinä, että he ovat luovuttaneet.

    Inkerin löysin reilusti yli kymmenen vuotta sitten, ja hän on aivan omassa luokassaan taidoiltaan ja tietämykseltään.

    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneushoitola11:52

      Varmaan taustalla on useampiakin syitä miksi kosmetologit tekevät ihonhoidon ohjausta niin vähän. Aloitteleva kosmetologi voi vähän säikähtää, jos asiakas loukkaantuu ohjeista, mutta sitten pitää oppia asettamaan sanansa toisin. Asiakaspalvelussa pitäisi löytää aina oikea tapa puhutella asiakasta eikä se millään onnistu aina.
      Luulen kuitenkin, että suurin syy on laiskuus, kun ihonhoito-ohjeita ei anneta. Se vaatii aika paljon ajatustyötä, että suunnittelee yksilöllisen kotihoito-ohjelman. Ei riitä pelkkä ihon tuntemus vaan pitää osata keksiä jokaiselle persoonalle ominaisen tavan hoitaa ihoa. Joku haluaa yhden tuotteen toinen taas on valmis käyttämään paljon aikaa tehokkaaseen kotihoitoon.
      Oma työmoraalini ei sallisi jättää ohjeita väliin. Ihonhoidon lopputulos on niin paljon kiinni siitä mitä asiakas tekee kotona. Kokisin tekeväni ihan turhaa työtä, jos hoitovaikutukset vesittyisi siksi ettei asiakas tiedä mitä iholle pitäisi tehdä.


      Inkeri

      Poista
    2. Anonyymi13:57

      Totta varmaan tuo laiskuus. Jos on leipäpappeja, on varmasti leipäkosmetologejakin:)
      Kaikissa ammateissa tällainen leipiintyminen, laiskuus ja kiinnostumattomuus on nähdäkseni melko yleistä. Erittäin ikävää on kohdata tällaisia terveydenhuollossa, vanhustenhoidossa tai vammaisten ihmisten palveluissa.

      Kun kohtaa jonkun, joka tekee työnsä hyvin, voi iloita.

      Leena

      Poista