Holokaustin uhrien muistopäivä

Vainojen uhrien muistopäivä 27.1. muutetaan nimeltään Holokaustin uhrien muistopäiväksi. Näin päätti Suomen Valtioneuvosto alkuviikosta ja tämä nimitys on yhtenäinen muun Euroopan kanssa. Päivämäärä on Auschwitzin keskitysleirin vapautuspäivä vuonna 1945. 

Kaikkien keskitysleirien muistopäivä

Minulle tämä päivämäärä 27.1. on erittäin merkittävä ja yleensä olen silloin kirjoittanut holokaustista ja yleensäkin keskitysleireistä. Minusta on hyvin tärkeää, että nykyihminenkin tiedostaa, millainen peto ihmisen sisältä voi vapautua oikeissa olosuhteissa. 

Tällä hetkellä keskustelu keskitysleireistä on entistä tärkeämpää, koska Euroopassa on taas olemassa keskitysleirejä. Miehitetyssä Ukrainan osassa, jota kutsutaan Donbasiksi, on yleisen tiedon mukaan noin 180 vankileiriä, joissa on vankina ja kidutettavana alueen paikallisväestöä. Näiden siiviileille tarkoitettujen leirien lisäksi on vielä sotavankileirejä, joiden määrää ei julkisuuteen kerrota. 

Holokaustista tulee hämmästyttävän paljon kirjallisuutta edelleen, vaikka lähes kaikki itse keskitysleireillä olleet ovat jo kuolleet. Nyt kirjoittajina onkin oma ikäluokkani, joka on alkanut etsimään vanhempiensa tai isovanhempiensa elämäkertatietoja. 

Näistä kirjoista voin suositella suomalaisen toimittajan Katarina Baerin (synt.1969) kirjaa He olivat natseja. Baerin isän vanhemmat olivat saksalaisia ja etsiessään tietoa heistä, hänen oli todettava heidän olleen täysiverisiä natseja. Kirja oli aivan erinomainen katsaus natsien historiaan ja siihen, että sydämellinen mummo oli myös syvästi antisemitistinen.

Toinen hyvä kirja isoäidin vaiheista on Nina af Grünfeldin Frida - Tuntemattoman isoäitini sota. Siinä norjalainen kirjailija etsii isänsä äitiä, joka oli antanut poikansa adoptoitavaksi sodan aikana Pohjoismaihin. Isoäiti loppujen lopuksi löytyy erään keskitysleirin kuolleiden luettelosta. 

Ylisukupolvinen trauma

Nykyisin puhutaan ylisukupolvisesta traumasta, kun viitataan niihin traumaattisiin kokemuksiin, mitä vanhemmat ja isovanhemmat ovat kokeneet ennen meidän syntymää ja miten ne välillisesti vaikuttavat meihin.

Olen vakuuttunut siitä, että talvi-jatkosodan tapahtumat näkyvät omassa ikäluokassani, vaikka olemme syntyneet 10-20 vuotta sodan loppumisen jälkeen. Olen myös miettinyt, miten paljon oman pappani sotakokemukset ovat vaikuttaneet harrastukseni valintaan. 

Pappani oli syntynyt 1915 ja hän oli etulinjan joukkosidontapaikan lääkintämiehenä koko talvi- ja jatkosodan. Asuin lapsuuteni samassa taloudessa isovanhempieni kanssa, niin kuin maalaistaloissa oli silloin tapana. Olin varsinainen papan tyttö ja olin hänen mukanaan alle kouluikäisenä joka paikassa. 

Olen jälkikäteen miettinyt puhuiko hän jotain sotajuttuja minulle, vaikka en sellaista muista. Itse hän ei ollut yhtään kiinnostunut sotahistoriasta ja ollessani aikuinen hän kauhisteli, etteikö mitään kevyempää harrastusta löytyisi. Kuitenkin koen, että minua vaivaa joku ylisukupolvinen trauma, kun haluan intohimoisesti selvittää, mitä eri sodissa on tapahtunut ja miten ihmiset kestivät nuo kokemukset.