Koko työelämäni ajan on tehty lääketieteellisiä tutkimuksia sekä ulkomailla että Suomessa aknen vaikutuksesta nuorten masennukseen ja ahdistukseen. Voin sanoa ihan ilman mitään kyselytutkimusta, että tottakai akneiho vaikuttaa mielialaan.
Roaccutan ja mieliala
A-vitamiinijohdannainen eli isotretinoiini on lääkeaine, mikä parhaiten vaikuttaa vakavaan tulehtuneeseen finnitautiin eli akneihoon. Sitä myydään lääkkeenä nimeltään Roaccutan ja tätä lääkettä Suomessa saa määrätä vain ihotautilääkärit.
Olen jutellut varmaan satojen ihmisten kanssa, joilla on ollut paha akne ja monien kymmenien kanssa, jotka ovat käyttäneet Roaccutan kuurin. Katson, että minulla on aika kattava käsitys siitä, miten nuori kokee aknen ja millaisia vaikutuksia Roaccutan lääkekuurilla on.
Kirjoitan tästä aiheesta siksi, että luin taas netistä raflaavan otsikon Roaccutanin itsemurhavaikutuksista.
Kyse oli Australialaisten tekemästä tutkimuksesta, että Roaccutan lääkitys saattaa lisätä itsemurhan riskiä. Kaivelin netistä lisätietoa asiasta ja edelleen tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Maailmassa on tehty lukuisia tutkimuksia, ettei Roaccutan lääkitys vaikuta mielialaan tai itsemurha-ajatuksiin ja tutkimuksia löytyy päinvastaisestakin ajattelusta.
Itse olen sitä mieltä, että tuo keskustelu on aivan turha, koska itse asia eli akne, voi vaikuttaa negatiivisesti mielialaan. Tiedän, että Roaccutan on ainoa mahdollisuus silloin, kun kasvot, selkä ja rintakehä on märkäpäisten paiseiden peitossa. Suosittelen ehdottomasti käyntiä ihotautilääkärillä, jos nuoren akne on siinä vaiheessa, että siitä jää arpia. Tiedän, miten paljon tuo arpeutunut iho aiheuttaa kärsimystä vielä ikäihmisillekin, jotka ovat jo kahdeksankymmentä. Aknearvet ovat läpi elämän kestävä surun ja harmin aihe ja ne pitää ehdottomasti ehkäistä.
Finnejä voi peittää meikillä
Vielä nykyäänkin nuori tyttö joutuu hyvää tarkoittavien sukulaisten ohjeiden kohteeksi, jos hän käyttää paljon meikkiä. Toivoisin, että tieto tavoittaisi kaikki nämä tädit ja sedät, jotka puuttuvat nuoren ulkonäköön. Nykyiset meikkituotteet ovat hyvälaatuisia, kunhan niitä ei hankita jostain kiinalaisesta verkkokaupasta. On hyvin tyypillistä, että tytöille tulee noin 10-15-vuotiaana ”ylilyöntivaihe” meikin teossa ja vahvalla meikillä pyritäänkin ärsyttämään aikuisia. Tämä on pienin tapa osoittaa itsenäistymistä, eikä siitä kannata olla huolissaan.
Järkevintä olisi hankkia nuorelle hyvälaatuiset meikkituotteet ja ehdottomasti oikeat aineet meikinpoistoon. Tässä kohtaa äidin esimerkki ja ohjeet ovat hyvin tärkeitä. Ellei äitikään poista meikkiä joka ilta, sitä tuskin tekee tytärkään. Tämä on se kohta, missä meikki on pahasta iholle eli jos meikkivoide jätetään muhimaan ihohuokosiin yön ylitse.
Silloin, kun finnien ja akneihon peittäminen tehdään hyvälaatuisilla tuotteilla, esimerkiksi Youngbloodilla, ei meikki tuki tai rasvoita ihoa. Kuitenkin kaikki meikki lopulta tukkii huokoset, ellei sitä poista joka ilta. Hyvä sääntö on, että kaikki se meikki, mitä aamulla laitetaan, puhdistetaan illalla pois!
Tähtitarjoukset 29.4. asti:
- Dermalogican retinoliseerumi Dynamic Skin Retinol Serum NYT 79€ (norm.98€)
- iS Clinicalin Extreme Protect SK30 aurinkosuojallinen päivävoide & Pure Radiance Trial Kit NYT 95€ (norm.128€)
⭐️ Muista myös osallistua arvontaan seuraamalla ja kommentoimalla hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 16.-29.4.-24.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Akne on monen ongelma ja onneksemme nykyään on hyvät tuotteet peittämään jottei näytä pakkelinaamalta.
VastaaPoistaaiholapp at lailanet.fi
Joo nykyään on hyviä tuotteita aknen hoitoon. Ja myös peittäviä tuotteita jotka ovat luonnollisen näköisiä. salli.moilanen35@gmail.com
VastaaPoista