torstai 4. huhtikuuta 2024

Ihon puhdistus on tärkeä osa kotihoitoa

Edelleen aloitan uuden asiakkaan kanssa kotihoito-ohjeistuksen ihon puhdistamisesta. Vieläkin on hyvin yleistä, ettei ihoa juuri puhdisteta tai se puhdistetaan ihan liian voimakkaasti. Ellei ihoa puhdisteta oikein, ei seuraavatkaan hoitoaineet vaikuta kunnolla.


Oikeanlainen puhdistus on ihonhoidon perusta.


Iho puhdistetaan joka päivä

Oman ikäisilleni ihmisille on mennyt hyvin perille, että vesi voi kuivattaa ihoa ja iän myötä iho ohenee. Tästä on tehty se johtopäätös, ettei ihoa pestä mitenkään, jottei vesi pääse sitä kuivattamaan. Moni käyttää meikkivoidetta, mutta sitä ei pestä pois.
Usein kuulen, että aamulla kasvot huuhdellaan kylmällä vedellä, joka virkistää ja herättää, mutta se jääkin ainoaksi puhdistukseksi. Kylmä vesi onkin virkistävä, mutta mikään rasva tai muu lika ei siihen liukene. Rasva ei liukene pelkkään veteen, eikä ainakaan kylmään veteen. Kokeilkaapa huuhdella lautaset ruokailun jälkeen pelkästään kylmällä vedellä, niin huomaatte hyvin, ettei se ole mitään tiskaamista. Meikkivoide, ihon itse erittämä tali ja ulkoinen lika jäävät muhimaan ihohuokosiin ja ihon pintaan, ellei niitä pestä kunnollisella puhdistusaineella pois. 
Yllättävän usein minunkin ikäiset ihmiset vetoavat siihen, miten äiti on opettanut heitä hoitamaan ihoaan. Kaikki kunnia äidin neuvoille, mutta kosmetiikka on täysin muuttunut siitä, mitä se on ollut 1930-40-luvuilla syntyneiden äitien aikaan. Jos edelleen tekee äidin ohjeiden mukaan, ne kannattaa kyllä perusteellisesti miettiä läpi, ovatko ne enää järkeviä tällä vuosituhannella. 
Kyllä kasvot pitää pestä joka ilta, ihan kuin hampaatkin. Jo pelkät ilmansaasteet aiheuttavat likakerroksen, joka on pestävä pois. Kaikki meikkituotteet pitää pestä pois huolimatta siitä, kuinka kallis ja hyvälaatuinen meikkivoide on ollut.


Rasvoittuvan ihon pesuaineet saattavat kuivattaa

Toinen ääripää ihonpuhdistamisessa ovat liian voimakkaat pesuaineet. Monella, joilla on ollut teini-iässä paljon finnejä ja mustapäitä, on jäänyt päälle liian tehokas ihon peseminen. Jotkut käyttävät vielä viisikymppisenäkin samaa pesuainetta, mitä oppivat käyttämään viisitoistavuotiaana. 
Monet rasvaiselle iholle tarkoitetut pesuaineet ovat niin kuivattavia, että niistä on iholle enemmän haittaa, kuin hyötyä. Iholta ei pidä pestä pois sen normaalia hydrolipidistä kalvoa eli kosteus/rasvavaippaa, joka suojaa ihoa ulkoiselta rasitukselta. 
Liian kuivattava pesuaine saa helposti aikaan epätasapainon ja iho alkaa tuottamaan liikaa talia, vaikka pyritään päinvastaiseen tulokseen. Ihon pintakuivuus tukkii huokoset ja mustapäät sekä tukkeutumat lisääntyvät. Bakteeritoiminta saa tukkeutumat tulehtumaan ja tuloksena on märkäpäiset finnit.
Hoitolani suosituin puhdistusaine on iS Clinicalin Cleansing Complex (58€) ja se sopii kaikille ihotyypeille. Se ei kuivata ihoa, mutta sulattaa hyvin pois ihotalin ja meikkivoiteen. Toinen kaikille sopiva vaihtoehto on Dermalogican Special Cleansing Gel (500ml 68€ ja 250ml 43€). Kumpikin pesuaine on geelimäinen ja ne huuhdellaan ihonlämpöisellä vedellä pois.





⭐️ Muista myös osallistua arvontaan seuraamalla ja kommentoimalla hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 2.-15.4.-24.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

1 kommentti:

  1. Puhdistus on tärkeää ihonhoito rutiini. salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista