Kerron tässä jutussa kolmesta kirjasta, mitkä olen hiljattain lukenut ja jokainen niistä kertoo yhdeltä näkökulmalta maailman pahuudesta. Kirjat ovat Salman Rushdien Veitsi, Jeroen Visserin Pohjois-Korea ei koskaan pyydä anteeksi ja Ellie Midwoodin Tyttö joka pakeni Auschwitzista.
Julmuuksia uskonnon varjolla
Olen seurannut Salman Rushdien tarinaa vuodesta 1989 asti, kun hän tuli maailman tietoisuuteen miehenä jolle julistettiin fatwa. Salman Rushdie kirjoitti kirjan Saatanalliset säkeet joka oli satiirinen kuvaus islamista ja sen seurauksena Iranin uskonnollinen johtaja Khomeini julisti hänelle kuoleman tuomion.
Khomeini velvoitti kaikki islamin uskoiset murhaamaan Salman Rushdien hänet tavatessaan. Jo ajatuksena tämä on kaikkea sitä vastaan mihin itse uskon. Miten joku ylipappi voi tuomita ihmisen kuolemaan? Tämän takia Salman Rushdie eli vuosikausia suunnattomien turvajärjestelyjen keskellä eikä voinut tehdä juuri mitään. Tästä huolimatta hän jatkoi kirjallista uraansa.
Vuonna 2022 Salman Rushdie oli esitelmöimässä New Yorkin lähistöllä, kun hänen kimppuunsa hyökkäsi nuori mies veitsen kanssa. Nämä nuori mies oli yhteydessä Iraniin ja saanut innoituksensa hyökkäykseen tästä fatwasta.
Salman Rushdie haavoittui hengenvaarallisesti, mutta selvisi hengissä. Hän oli pitkään sairaalassa ja kuntoutuksessa ja menetti muunmuassa näön toisesta silmästään. Tästä tapauksesta kertoo kirja nimeltään Veitsi.
En ole erityisemmin pitänyt Salman Rushdien kirjoista, koska ne ovat niin korkealentoisen fiktiivisiä, mutta arvostan sitä, että hän on pystynyt kirjoittamaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta. Tässä Veitsi kirjassa ei ole katkeruutta vaan pohdiskelua siitä mitä tuntee, kun käy lähellä kuolemaa.
Iran edustaa minulle pahuutta joka kumpuaa jo valtiosta. Siellä sorretaan naisia käsittämättömällä tavalla ja väitetään sen olevan uskontoa. Samoin Iranin oppositio on murhattu eikä kukaan uskalla nousta vastarintaan. Nyt tämä diktatuuri kaveeraa Venäjän, Pohjois-Korean ja Saudi-Arabian kanssa jotka ovat samanlaisia omaa kansaansa sortavia valtioita.
Natsi-Saksa on pahuuden esikuva
Pahin esimerkki ihmisen kyvystä pahuuteen on Hitlerin Saksa ja juutalaisvainot. Edelleen kirjoitetaan uusia kirjoja keskitysleireistä ja ne kiinnostavat ihmisiä. Olen kiertänyt monet keskitysleirit ja perehtynyt siihen miten ihminen aivopestään pedoksi. Toisen maailmansodan jälkeen uskottiin, että se jäisi viimeiseksi suureksi sodaksi. Luultiin, että ihmiskunta olisi oppinut jotain.
Valitettavasti tämä kansallissosialismin tyyppinen valtakoneisto on päässyt valtaan Venäjällä ja siellä aivopestään ihmisiä vihaamaan ukrainalaisia. Eihän saksalaisetkaan ymmärtäneet tehneensä jotain väärää tappamalla juutalaisia, koska heidät aivopestiin uskomaan sen olevan oikein.
Ihminen on helppo opettaa vihaamaan, mutta hyvän tekemiseen opettaminen on hidasta. Nyt venäläinen nuoriso on opetettu uskomaan siihen, että on oikeutettua tappaa ukrainalaisia.
Pohjois-Korea on sortanut omaa kansaansa jo yli 70-vuotta eli ainoastaan hyvin iäkkäät muistavat muuta kuin tämän hetken diktatuuria. Pohjois-Korealla oli tiukka sidos Neuvostoliittoon joten oli helppo reitti palata yhteistyöhön Venäjän kanssa.
Ei voi kuin ihmetellä, miten ihmiskunnan käy, kun kaikki roistovaltiot liittyy yhteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti