perjantai 30. maaliskuuta 2018

Katynin murhat on Puolan pahin tragedia

Näin pitkäperjantaina on hyvä aika kirjoittaa puolalaisten kärsimysnäytelmästä. Olen nyt viidettä kertaa Puolassa ja toista kertaa Gdanskissa tutustumassa sotahistoriakohteisiin ja aina täällä ollessani on mielessäni Katynin murhien vaikutukset näihin ihmisiin ja tavallaan voisi puhua kolmoistragediasta.

Katynissa ammuttiin Puolan parhaimmisto

Toinen maailmansota alkoi 1.9-39, kun Saksa hyökkäsi Puolaan. Tapahtumat alkoi täältä Gdanskista Westerplattenin vartioasemalta johon saksalaisten tykkivene hyökkäsi. Westerplatten pystyi puolustautumaan seitsemän päivää totaalista ylivoimaa vastaan. Nyt tuo tapahtuma on nostettu puolalaiseksi sankaritarinaksi. Syyskuun puolenvälin paikkeilla 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi myös Puolaan ja Saksa ja Neuvostoliitto jakoi maan kahtia. Puolan antautumisen jälkeen kaikki armeijan upseerit ja muu korkeasti koulutettu kansanosa lääkärit, opettajat ja lakimiehet otettiin Neuvostoliiton sotavangeiksi ja vietiin Katyn nimiseen paikkaan. Heitä oli noin kaksikymmentätuhatta. Keväällä neljäkymmentä Stalin antoi käskyn näiden sotavankien tappamisesta ampumalla. Näin jälkikäteen tutkimukset osoittaa, että tuo ampuminen tehtiin siksi, kun Stalin luuli voittavansa talvisodan ja suomalaiset sotavankit olisi sijoitettu Katynin leirille ja lisätilaa tehtiin likvidoimalla edelliset vangit. 

Koko maailma valehteli

Nämä Katynin tapahtumat ovat minulle myös henkilökohtainen asia. Niiden kautta opin, että koko maailma voi valehdella historiasta. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesällä 1941 ja valloitti pian myös tuon Katynin alueen. Silloin Punainen risti pyydettiin keväällä -43 avaamaan nuo haudat ja kansainvälinen lääkärikunta totesi joukkohaudassa olevan Neuvostoliiton ampumia puolalaisia. Lääkäriryhmässä oli myös yksi suomalainen joka joutui sodan jälkeen asumaan useamman vuoden Ruotsissa, koska häntä painostettiin tapahtumien vuoksi. Toisen maailmansodan päätyttyä Saksan häviöön Neuvostoliitto ilmoitti, että Katynin joukkomurha oli saksalaisten tekemä kesällä -43. Tämä jäi totuudeksi Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Näin minäkin tapahtumat opin koulun historian tunneilla. Puolassa kansa epäili, tai tiesi tämän olevan vale ja historioitsijat kertovat, että 70-luvulla kyllä totuus tiedettiin, mutta leikittiin Neuvostoliiton puhuvan totta. Suurin osa länsimaista uskoi nuo puheet täysin. Vasta Gorbatsov tunnusti Lech Walesalle 1989 , että Neuvostoliitto oli noiden murhien takana ja Boris Jeltsin nosti sen julkisuuteen Neuvostoliiton hajottua 1990-luvulla. Muistan miten järkyttynyt olin, että koko maailma oli uskonut valheisiin. Tämä kertoo sen miten vahva oikeus voittajalla on kirjoittaa sodan historia. Sen jälkeen olen oppinut epäilemään totuutta.


Katynin takia kuoli muitakin

Katynin tapahtumat toi tullessaan muitakin murhenäytelmiä ehan meidänkin aikana. Puolan pakolaishallitus toimi sodan alusta asti ensin Ranskassa ja sitten Lontoossa. Pakolaishallituksen pääministeri Wladyslaw Sikorski puuttui 1943 näihin Katynin murhien tutkintaan ja olisi halunnut Neuvostoliitolta niistä selonteon. Neuvostoliitto oli silloin liittoutuneiden vahva tuki eikä heitä haluttu suututtaa. Sikorski kuolikin mystisessä lento-onnettomuudessa jonka varmaa syytä ei tiedetä vieläkään. Tämä Sikorskin kuolema oli Puolalle suuri menetys, koska hänellä oli suuri vaikutusvalta liittoutuneisiin puolalaisten puolestapuhujana. Toisen lento-onnettomuuden lukijat jo itsekin muistavat. Huhtikuussa 2010 Puolan presidentti ja joukko vaikutusvaltaisia puolalaisia lensivät Katyniin kunnioittaan tapahtuman 70-vuotisjuhlallisuuksia. Tuo lentokone putosi ja kaikki 96 matkustajaa kuoli. Tutkinnan mukaan syynä oli lentäjän virhe, mutta taas puolalaiset uskovat ihan muuta.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi09:30

    Andrzej Wajdan elokuva Katyn on kyllä vaikuttava. Sehän tuli 2007 ja taisi jäädä Wajdan viimeiseksi elokuvaksi - tai ainakin yhdeksi viimeisistä. Wajdalla oli suuri tarve näyttää totuus Puolan historian vääristellystä asiasta vielä tuossa vaiheessa.

    Muistan aina Stalinin kuvan seinällä siinä huoneessa, mihin keskeinen henkilö vietiin ammuttavaksi. Veriroiskeet seinillä. Ruumiit ulos seinän aukosta. Mies skannasi tämän kaiken katseellaan ja ymmärsi kohtalonsa.

    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Leena, että kommentoit pitkästä aikaa. Olen jo odottanutkin fiksuja ajatuksiasi.
      En ole tuota elokuvaa nähnyt, mutta pitää katsoa jos se osuu kohdalle. Tuo Katynin tapaus on ollut itselleni suuressa merkityksessä. Silloin, kun Neuvostoliitto kaatui ja totuus tuli julki ymmärsin konkreettisesti, että koko maailmalle pystytään valehtelemaan. Opin arvioimaan historiaa ihan uudella tavalla tajuttuani tuon valtavan petoksen.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi09:52

    Kiitos Inkeri kun kirjoitat näistä aiheista, mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos nämä historiajutut kiinnostaa. Kirjoitan näitä aina hiukan varoen etten ärsyttäisi, tai kyllästyttäisi ketään omalla harrastuksellani.

      Inkeri

      Poista