torstai 3. toukokuuta 2018

Kasvohoito on lepohetki itselle

Kasvohoidolla on monta vaikutusta ja merkitystä ja ihonhoidon lisäksi se vaikuttaa stressiä poistavasti ja rentouttavasti. Jokaisella on oikeus ottaa omaa aikaa ja itseäänkin pitää hoitaa ja helliä jotta jaksaisi taas auttaa muita.

Epäitsekkyys voi kostautua

Olen ehkä joskus aiemminkin kirjoittanut ihmistyypistä joka menettää minuutensa ja on pelkästään äiti. Näin lapsettomana vanhapiikana en ehkä ole paras ihminen tätä pohtimaan, mutta kirjoitan siitä miten minä ymmärrän asian. Olen työvuosieni aikana tavannut asiakkaita jotka jotenkin sivuuttaa itsensä. Kysyn kasvohoidossa onko ihosi ollut talvella kuiva ja he vastaavat kertomalla kenen lapsen huulet kuivuu, kuka kärsii taiveihottumasta ja kenellä posket punoittaa. Toistaessani kysymyksen, että miten hänen oma ihonsa käyttäytyy asiakas ei osaa vastata. Hoidon aikana keskustellaan lapsien ihosta ja millaisia ihoja heillä on, mutta asiakas sivuuttaa itsensä täysin. Muutama viikko sitten olin tässä tilanteessa ja yritin keskustelua kääntää ihmisen omaan hyvinvointiin. Hoidon lopuksi esittelin hänelle muutaman tuotteen kotikäyttöön. Näytin SkinPerfect Primeriä sk 30 ja kerroin sen jättävän kauniin tasaisen värin ja seuraavaksi asiakas kysyi voiko lapset käyttää sitä. Oli pakko tehdä vastakysymys, että miksi lapsi käyttäisi värillistä voidetta ja meikinpohjustusainetta? Koin tehneeni aivan turhaa työtä, kun asiakas tuskin malttoi pysyä paikallaan ja lapset soittivat hoidon aikana monta kertaa. Tämän tilanteen ole kohdannut muutamia kertoja ennenkin ettei ihminen osaa enää eriytyä lapsistaan. Se on minusta huolestuttavaa eikä varmaan hyväksi lapsillekaan. Mietin myös mihin puoliso siinä sympioosissa mahtuu, kun tavallaan naisen minä on kadonnut.

Hyvinvointi on ilo koko perheelle

Näin äitienpäivän lähestyessä on hyvä muistuttaa kotiväkeä miten helppo ja hyvä lahja lahjakortti on. Lahjakortin voi ostaa myös meidän verkkokaupasta. Onneksi hyvin harva nainen enää kokee syyllisyyttä siitä, että panostaa itseensä. Se on istunut meissä suomalaisissa hyvin sitkeästi, että turhamaisuus on pahasta ja nautiskeleminen on syntiä. Nyt näen jo uuden sukupolven tämän hetkisissä kolmekymppisissä joiden ajatusmaailmaan ei enää kuulu nämä ahtaat säännökset. Vielä 80-luvulla kosmetologin ammattiakin pidettiin jotenkin syntisenä ja minua täysin pinnallisena ihmisenä. Helpotus on, että aika on muuttanut käsityksiä. Nykyisin kuuluu jo hyvään ammattitaitoon, että ihmiset näyttävät hyvinvoivilta ja miellyttäviltä. Ei enää palkata asiakaspalveluun ihmistä joka kulkee tukka likaisena ja viime viikon meikit kasvoilla. Kaikki perheenjäsenet voivat paremmin, kun he näkevät hyvinvoivan äidin. Tietysti on hetkiä, kun on räjähtämäisillään, mutta on myös niitä tilanteita jolloin on parhaimmillaan. Kasvohoito on helpoin tapa huolehtia itsestään. Siinä ei tarvitse ponnistella, vaan voi asettua nauttimaan hoidosta.
Kissat osaavat nautiskella. Jösse näyttää mallia miten rentoudutaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti