keskiviikko 1. elokuuta 2018

Ibitzan ihottuma

Saan joskus sellaisia kysymyksiä, että pitää laittaa koko vähäinen aivokapasiteetti liikkeelle vastausta etsiessä. Asiakas kysyi onko hänellä Ibizan ihottuma ja tiesin kuulleeni tästä joskus, mutta varmaksi en tiennyt mikä sen on. En myöskään löytänyt googlesta mitään tyhjentävää selitystä.

Aurinko pahentaa ihottumia

Muistilokeroita kaivaessani mieleeni tuli, että tällaista Ibizan ihottuma sanontaa käytetiin 70-luvulla, kun etelän matkailu oli vielä aika uutta. Mielestäni tämä Ibizan ihottuma oli auringon, aurinkovoiteiden ja hien ärsyttämää punoittavaa näppylää. Pelkkää aurinkoihottumaa se ei kai ole, koska aurinkoihottuma on tunnettu jo 30-luvulla. Tuolloin 70-luvulla aurinkosuojavoiteet olivat paksuja vaseliinimönjiä ja silloin käytettiin suojakertoimia 2-8. Kotimaassa ei juuri suojattu ihoa ja sitten etelän lomalla paksu rasva tukki hikoilevan ihon. Vielä nykyäänkin moni pelkää, että aurinkosuojavoide aiheuttaa finnejä. Yksi vaihtoehto tälle Ibizan ihottumalle on ruusufinni joka puhkeaa auringossa. Käsittääkseni tuo nimitys ei tarkoita pelkästään Ibizaa joka on kesämatkakohde vaan etelänmatkoja yleensä ja talven Kanarian lomia. Vielä 80-luvulla muistan, että ruusufinni oli sen verran harvinaista ettei sitä nähnyt kuin pari kertaa vuodessa. Silloin asiakkaat kertoivat jälkeen päin, että talvilomalla Kanarialla ihoon puhkesi paljon märkäpäisiä finnejä. Silloin minäkin luulin kyseessä olevan tavallisen rasvoittumisen.

Aurinkovoiteiden historiaa

Aurinkovoiteet ovat muuttuneet ja parantuneet laadultaan todella paljon viimeisen 40-vuoden aikana. Vielä 80-90-luvuilla oli myynnissä paljon voiteita suojakertoimella 2. Sillä ei ollut suojaamisen kannalta mitään merkitystä, mutta tulihan ihoa rasvattua. Nykyään sanotaan, että alle suojakerroin 15 ei voiteessa ole kuin kosteuttava merkitys. Amerikassa ei saa edes myydä alle viidentoista suojakertoimia. Moni käytti aurinkovoiteita vaan etelän matkoilla ja kotimaassa niitä pidettiin turhana. Tämäkin ajatus on vielä monen kohdalla tätäpäivää ja oikaisen näitä käsityksiä usein. Se on mielenkiintoista miten vahvasti ihmisten mieleen iskostuu jokin ennakkoluulo. Kuulen todella usein tarinoita siitä miten asiakas on saanut finnejä aurinkovoiteesta joskus yli kolmekymmentävuotta sitten. Saan pistää koko ammattitaitoni peliin, että saan asiakkaan edes kokeilemaan näytteestä millainen on nykyhetken aurinkovoide. Se on ihmisille selvää, että tietokone on nyt ihan erilainen kuin 90-luvulla, mutta samat ihmiset eivät käsitä myös kosmetiikan ja ihonhoidon kehittyvän. 

2 kommenttia:

  1. Anonyymi10:37

    Se Dermalogican Protection 50 sport SPF50 aurinkosuojavuode on kyllä hyvä voide. Se on kevyttä, ei tunnu yhtään tahmaiselta. Mulla oli se loppu ja hätäpäissäni ostin jotain Pirkka 50-suojakertoimista aurinkovoidetta, mutta voi hyvänen aika mitä tatinaa se on. Ei yhtään kiinnostanut laittaa sitä enää ensimmäisen kokeilun jälkeen. Se Dermalogican aurinkovoide on vähän kuin laittaisi vaan kosteusvoidetta iholle, mutta silti se suojaa. Testattu on myös etelän lomilla.

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun kerroit. Aurinkovoiteen miellyttävyydellä on tosi suuri merkitys, koska vaikka suojaavuus olisi hyvä niin se ei auta, jos voide on muuten kamalaa. Erityisesti lasten kanssa se on tärkeää, koska ei tule muuta kuin riitaa ellei voide ole hyvän tuntuista. Dermalogican Protection Sport sk 50 sopii koko perheelle ja myös miehet ja lapset tykkää siitä.

    Inkeri

    VastaaPoista