Kirjoitin viime viikolla metaterapiahoidosta jota kokeilimme Marin kanssa. Jo sen blogijutun perusteella sain monta kyselyä ja Nanolift kasvohoidossa käyneet vakioasiakkaat olivat hyvin innostuneita uudesta menetelmästä.
Dermatude tulee marraskuussa
Sen voin luvata varmasti, että meille tulee Dermatude metaterapialaite tämän vuoden puolella ja olemme toistaiseksi ainoa kauneushoitola lähialueella, joka hoitoa tekee. Mitään varmaa päivämäärää en pysty vielä sanomaan, koska jokainen laite tilataan erikseen ja tilausaika on noin kolmeviikkoa. Me saamme henkilökohtaisen koulutuksen 14.11 ja toivottavasti saamme koneen jo silloin. Nyt kerron tästä metaterapiahoidosta vain päällisinpuolin, koska vasta nyt alan perehtyä siihen kunnolla. Tiedän laiteesta ja metaterapiahoidosta kunnolla vasta perehdyttämisen ja koulutuksen jälkeen. Suomessa metaterapialaite Dermatude on ollut vuodesta 2016 ja niitä on nyt noin 25-30 ympäri Suomea. Hollantilainen terveydenhoidonlaitteita ja teknologiaa tekevä yritys NC Group on perustettu vuonna 1993 ja Dermatude-laitetta ja metaterapiakonseptia aloitettiin kehittämään 2000-luvun alkupuolella. Menetelmä on ollut käytössä vuodesta 2010 ja Dermatudea käytetään 35:ssä maassa ympäri maailmaa. Dermatude täyttää kaikki eu:n medikaalisten laitteiden standardit ja sitä käytetäänkin lähes kaikissa Euroopan maissa. Viimeisen kymmenenvuotta NC Group on toiminut myös USA:ssa jossa on nykyisin pääkonttori ja koulutustilat. Olen seurannut hoitomenetelmän kehittymistä muutaman vuoden ja nyt saan siitä jo tietoa kollegoiltakin. En koskaan lähde mihinkään menetelmään mukaan ensimmäisten joukossa, koska olen nähnyt niin monen laitteen katoavan parissa vuodessa. Dermatudella on koko ajan kasvava asiakaskunta ympäri maailmaa ja olen vakuuttunut siitä, että meidän asiakkaat tarvitsevat tätä hoitoa.
Metaterapia on vaihtoehto kasvojenkohotukselle
Metaterapia on tehokkain hoito mitä meillä on koskaan tehty ja myös itselleni tehdyn hoidon tulos oli hämmästyttävä. Metaterapian sanotaan olevan vaihtoehto kasvojenkohotukselle, mutta se ei tarkoita sitä, että tulos olisi sama. Metaterapia on tarkoitettu niille jotka haluavat näkyvämpiä tuloksia ihon vanhenemiseen kuin perinteisillä kasvohoidoilla saadaan aikaan ja he eivät kuitenkaan halua niin radikaaliin toimenpiteeseen, kun plastiikkakirurginen leikkaus on. Vielä viitisen vuotta sitten Suomessa ei ollut hoitomenetelmiä jotka asettuvat kasvohoitojen ja plastiikkakirurgian väliin. Sitten markkinoille tuli erilaiset voimakkaat neulaushoidot ja täytehoidot. Sellaisiin en lähe koskaan, koska riskit ovat suuret ja kukaan ei tiedä miten iho reagoi myöhemmin. Metaterapia on kehitetty niin, että tulos on näkyvä, mutta ilman mitään riskiä. Dermatude-hoito on taatusti turvallinen ja kivuton toimenpide josta ei jää mitään näkyviä jälkiä ihoon eikä ihoa rikota. Itselläni iho ei edes yhtään punottanut ja koin hoidon rentouttavana. Yleensä neljän kerran hoitosarja antaa jo näkyviä tuloksia ja itselläni jo yksi kerta madalsi ryppyjä näkyvästi.
Metaterapia perustuu mikrokanavointiin
Dermatudella tehdään ihoon näkymättömiä mikrokanavia jotka stimuloivat ihon luonnollisen korjausmekanismin toimimaan ja kollageenin ja elastiinin tuotanto kiihtyy. Samalla ihoon imeytyy kanavia pitkin vaikuttavia hoitoaineita joilla tuetaan ihon omaa toimintaa. Hoito ei kohdistu vereslihaan asti ja verta ei hoidossa tule eikä ihon pinta rikkoudu. Dermatudessa on erilaisia hoitomoduuleja joita käytetään eri kohtiin, tai eri ihotyypeille ja vaihtoehtoja on useita. Moduuleilla saadaan aikaan tuhansia mikrokanavia sekunnissa. Myös silmänympärystää voidaan käsitellä alapuolelta ihan ripsirajaan asti ja yläpuolelta liikkuvaan luomeen saakka. On vaikea kuvailla miltä hoito tuntuu, koska se voi tuntua erilaiselta eri ihmisillä. Minä koin sen tasaisena jyskytyksenä joka oli unettavaa, kun siihen tottui. Olen aivan innoissani tästä uudesta menetelmästä. Tämä suuri askel eteenpäin kosmetologin työssä.
Todella hienoa, että otat metaterapian käyttöön.
VastaaPoistaLeena