Tähtitarjouksena Stress Positive Eye Lift silmänympärysnaamio NYT 65€ norm. 89€ ja saat lahjaksi matkakoon Multivitamin Power Recovery Masque multivitamiininaamiosta kasvoille. Arvo 18€
Apu silmänympärysongelmiin
Iän myötä silmänympärykset muodostuu ongelmaksi aivan kaikille. Silmänympärysihossa on yksi solukerros vähemmän kuin kasvojen ihossa ja siksi se rypistyy ensimmäisenä. Ikääntyessä myös silmät kuivuu ja tarvitaan kostutustippoja, tai muita lääketippoja jotka silmäluomille levitessään kuivattavat ja ohentavat ihoa lisää. Silmäluomet voi myös rohtua kuivuuttaan ja herkkyyttään ilman mitään tiedettyä syytä. Kaikkeen tähän Dermalogica kehitti viime vuonna Stress Positive Eye Lift geelimäisen silmänympärysnaamion. Jo vuodessa sille on löytynyt oma käyttäjäkunta, jotka pitävät sitä perushoitotuotteenaan.
Naamiota suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa niin kuin kasvonaamioitakin, mutta hankalassa tilanteessa sitä voi käyttää joka päivä. Sitä voi käyttää aamulla, tai illalla oman tarpeen mukaan. Iltaisin käytettynä naamion voi jättää vaikuttamaan yöksi ja pestä vasta aamulla pois. Aamuisin naamio on erinomainen turvotuksen poistaja ja viiden minuutin vaikutusajan jälkeen se poistetaan kostealla vanulapulla ja laitetaan silmänympärysvoide. Naamiotuubin pää on muotoiltu siten, että sillä voi myös kevyesti hieroa silmänympärysihoa ja näin parantaa naamion vaikutusta. Tuo tuubi on ihan älyttömän riittoisa ja siitä saa käytettyä lähes sata kertaa.

Stress Positive Eye Lift poistaa turvotuksen
Turvotukseen Stress Positive Eye Lift on paras apu ja turvotusta silmienympärillä on taatusti joka naisella joskus. Hormonitoiminta aiheuttaa usein turvotusta ja pahiten se näkyy silmien ympärillä. Tähän asti siihen ei ole ollut mitään selvää apua, mutta nyt Stress Positive Eye Lift täyttää sen puutteen. Atooppisen ihon silmänympärysihottumaan tämä kosteuttava geeli on hyvä apu ja se poistaa myös kuivuuden tuomaa kutinaa ja kirvelyä. Ennalta ehkäisevä hoito on aina parasta ja ne jotka tietävät atooppisen ihottuman iskevän yleensä joulun jälkeen kannattaisi alkaa tehohoito silmänympärille juuri nyt. Käyttö on helppoa, koska naamion voi jättää yöksikin. Myös kaupan päälle tuleva multivitamiininaamio saa vaikuttaa yön yli, joten nämä naamiot ovat varsinainen tehohoitopari.
Mun luomilta atooppinen ihottuma lähti tällä aineella. En olisi uskonut, että niin käy kun mikään ei yleensä niihin auta ennen seuraavaa kesää. Tosi helpotus, että löytyi jotain mikä auttaa luomien revetessä.
VastaaPoistaMinulle tulee välillä mystistä ihottumaa silmäluomiin, vaikka en tietääkseni ole atoopikko. Ihottuma kutisee kovasti ja varsinkin öisin kutina on välillä sietämätön. Eye lift naamio vie kutinan pois paremmin kuin kortisonivoide ja saa luomet näyttämään ihmismäisemmiltä työaamuina. Riitta
VastaaPoistaMitä eroa on tällä eye lift naamiolla verrattuna isclinicalin hydra cool maskiin? Eikös kumpikin ole geelimäinen ja kosteuttava?
VastaaPoista