Siirry pääsisältöön

Neuvoja iS Clinicalin seerumeista

Pimeän Kaupan iltana kävijöillä oli selvästi suurin kiinnostus näitä iS Clinicalin seerumeja kohtaan. Moni oli lukenut niistä netin kansainvälisiltä sivuilta ja olenhan minäkin jo niitä ehtinyt esitellä. Nämä eri seerumit ovatkin iS Clinicalin tärkeimmät tuotteet joilla saadaan näkyviä ihovaikutuksia.

Näkyviä tuloksia


Kaikkia seerumeja käytetään samalla tavalla. Otetaan 2-3 tippaa kämmenelle ja levitetään se puhtaalle iholle ja sitten hoitovoide päälle. Yleensä seerumeja käytetään aamulla ja illalla, mutta ne voivat olla eri seerumit jotka tukevat toistensa vaikutusta. Suurinta osaa seerumeista on saatavilla kahta eri kokoa. Pienempi on 15 ml ja se riittää noin 4-6 viikkoa kaksi kertaa päivässä käytettynä. Isompi on 30 ml ja se on suhteessa hiukan edullisempi. Toistaiseksi meillä on ollut hoitolassa myynnissä nämä pienemmät koot, mutta verkkokaupassa löytyy kummatkin. Olemme Marin kanssa ajatelleet, että näin aluksi asiakkaat voivat kokeilla näistä pienemmistä pakkauksista ja sitten, kun tuotteet tulee tutuimmiksi otamme myyntiin myös tuplakoot.
Seerumien raaka-ainepitoisuudet ovat huomattavan suuria ja vaikutukset alkavat näkyä parissa viikossa. Joidenkin tuotteiden ph on hyvin alhainen ja silloin ne voivat aiheuttaa lievää kihelmöintiä ja kirvelyäkin levitettäessä, mutta se rauhoittuu noin vartissa.

HYDRA COOL SERUM 65€ on puhdasta hyaluronihappoa ja siten erittäin kosteuttava. Tämä seerumi on kevyt viilentävä geeli joka sopii aivan kaikille ja käy myös silmien ympärille. Hydra Cool Serum hidastaa ihon rypistymistä ja ohentumista sekä sitoo ihon omaa kosteutta.
PRO-HEAL SERUM 109€ Tämä seerumi on tällä hetkellä meidän suosituin seerumi, koska se vaikuttaa tyypilliseen suomalaisten vaivaan eli punoitukseen ja couperosaan. Pro-Heal Serum on aivan ainutlaatuinen, koska se vähentää tulehduksia ja ärsytysihottumia. Koskaan aikaisemmin ei ole
kosmetiikalla voitu auttaa ruusufinniin, mutta tiedän jo kokemuksesta, että Pro-Heal Serum auttaa. Se rauhoittaa myös lämmönvaihteluiden aiheuttamaa punoitusta ja kihelmöintiä.
SUPER SERUM ADVANCE 89€ parantaa ihon kimmoisuutta ja se vaikuttaa suoraan ihosolujen kollageenisynteesiin. Tämä seerumi vähentää arpikudosta ja nopeuttaa ihon parantumista ja on siksi erinomainen acnearville ja plastiikkakirurgisten leikkausten jälkeen. Super Serum vähentää ryppyjä ja tekee ihosta sileämmän ja napakamman.
ACTIVE SERUM 85€ on näistä seerumeista kaikista monipuolisin ja se onkin monessa maassa iS Clinicalin suosituin seerumi. Active Serum vähentää finnejä, mustapäitä ja näppyjä sekä supistaa huokosia. Se ei missään tapauksessa kuivata vaan myös siloittaa ja tasoittaa ihoa. Active Serum kirkastaa ja tasoittaa ihon väriä ja parantaa tulehduksia. Parin viikon käytön jälkeen huomaa finnien parantuvan ja iho on sileän kuulakas.
POLY VITAMIN SERUM 75€ sopii ohuelle, kuivalle ja vanhenevalle iholle. Se vähentää kuivuutta jopa atooppisella iholla ja parantaa herkistyneen ihon sietokykyä. Tämä seerumi sisältää retinolia joka vähentää ihon vanhenemisoireita näkyvästi ilman kuivattavaa vaikutusta. Ihon toiminnat elpyy ja ihoon tulee nuoruuden hehkua.
GENEXC 119€ on iS Clinicalin uusin seerumi joka mullisti kaikki käsitykset antioksidanttien vaikutuksista. Genexcin antioksidanttipitoisuus on korkein mitä ikinä on kosmetiikassa ollut. Siksi se korjaa tehokkaasti uv-säteilyn aiheuttamia soluvaurioita ja elvyttää kaikkia ihontoimintoja. Genexc on oikea ryppytippa ja se on noussut jo Amerikassa iS Clinicalin suosikkiseerumiksi. IS Clinicalin kotikaupungissa Los Angelesissa Genexc on noussut lähes kulttituotteen maineeseen, koska sitä kehuvat kaikki elokuvamaailman julkkikset.
WHITE LIGHTENING SERUM 85€ on tarkoitettu vaalentamaan ja tasoittamaan pigmenttiläiskiä. Samalla se korjaa uv-säteilyn aiheuttamia solumuutoksia ja vähentää auringon vanhentavaa vaikutusta. Suosittelen tätä seerumia koko aurinkoisen ajan maaliskuusta lokakuulle vähintään yökäyttöön.
YOUTH SERUM 175€ ja tämä onkin minun suosikkiseerumi. Se kuuluu iS Clinicalin superelvyttävään Youth kinjaan. Jo yhden yön vaikutuksen jälkeen iho on aamulla selvästi kiinteämpi ja sileämpi. Mitään tämän kaltaista en ole aikaisemmin kokeillut. Youth Serumia voi käyttää myös silmien ympärille ja se on erinomainen Youth Intensive Cremen kanssa käytettynä. Suosittelen tätä kaikille yli nelikymppisille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...