Nyt pitää jo valmistella joulua ainakin meidän kauppiaiden, vaikka se tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta. Maahantuojat jo pommittavat joulumyyntitarjouksilla ja itselleni olen jo verkkokaupoista ostanut askartelutarvikkeita joulukortteja varten. Älkää siis unohtako, että meiltä saa minun itsetekemiäni joulukortteja 1€/kpl ja raha menee Kissakoti Kattilalle.
Black Friday valloitti Hämeenlinnankin
Viime vuonna osottautui, että Black Fridayn alennusmyynti toi kaupungille todella paljon väkeä ja meilläkin poikettiin ostoksilla hämmästyttävän paljon. Huomasin myös, että jotkut asiakkaat olivat hieman pettyneitä, kun meillä ei ollut tarjouksia kuin muutama ja joulutavarat eivät olleet esillä. Black Friday on amerikkalaisten kauppapäivä jolloin tarjouksia on todella paljon ja koko Amerikka on ostoksilla. Se on kiitospäivän jälkeinen perjantai joka on aina marraskuun neljäs torstai eli tänä vuonna se on 23.11. Meillähän on ollut perinteisesti joulun Avoimet Ovet joulukuun toisena lauantaina ja alunperin tarkoitus oli, että olemme paikalla lahjakortiostoksia varten. Tuo lahjakorttiajatus ei ole onnistunut, koska lahjakorttien ostajat käy pitkin joulukuuta ja perinteisesti pari päivää ennen joulua. Nyt olemme päätyneet siihen, että jätämme tuon Avoimien Ovien lauantain pois ja keskitymme Black Fridayhin 23.11-18. Tämä on parempi ratkaisu siksikin ettei Marin tarvitse tehdä ylitöitä ja olla vielä joulun aikaan kuuden päivän työviikolla. Nyt yritän saada tuohon Black Fridayhin hyvät tarjoukset ja laitamme esille jo meidän joululahjaehdotuksemme.
Joululahjaideat
Yritän hankkia kivoja ja kohtuuhintaisia tuotteita joulumyyntiin. Kosmetiikka on käyttötavaraa ja mieluisempi ostos kuin turhat koristukset, koska moni asiakkaani välttelee jo tavaran keräämistä niin kuin itsekin. Jouluna menee aina CCS käsi-ja jalkavoiteita jotka ovat mieleisiä ikäihmisille. CCS hoitosarja on alunperin tehty diabeetikoille joten ne ovat kaikille ohutihoisille erinomaisia. Castelbelin suihkuvaahdoista, vartalovoiteista ja saippuoista otan uusia talveen sopivia tuotteita. Joka vuosi Dermalogicalla on omat joulutuotepakkaukset, mutta meistä ne ovat ihan liian kalliita ja ne eivät ole olleet koskaan meillä myynnissä. En oikein usko, että joku ostaa 150-250€ hintaisia pakkauksia joululahjoiksi. Ehkä amerikkalaiset käyttäytyvät toisin, mutta itse etsin joulumyyntiä varten tuotteita joiden hinta on 10-30€. Tosin meiltä ostetaan paljon Dermalogican tuotteita joululahjoiksi, mutta silloin ostajilla on mukana selkeä kauppalista. Monet miehet käy lahjaostoksilla vaimon pyynnöstä ja äidit ostavat lapsilleen ja tyttäret äideilleen hyväksi todettuja hoitotuotteita. En ole vielä hoksannut kysyä onko iS Clinicalilla jotain joulupakkauksia yleensä, mutta selvitän senkin. Muistakaa pistää allakkaanne, että poikkeatte meillä pe 23.11.:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti