sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Syyslomailua

Tuleva viikko on koulujen syyslomaviikko ainakin tässä Hämeenlinnan kohdalla. Perinteisesti loma-ajat ovat meillä hyvin varattuja ja nythän Marikin lomailee, kun lapset ovat kotosalla. Moni asiakas kertoo jättäneensä yhden kesälomaviikon marras-joulukuulle päästäkseen etelään pakoon pimeyttä.

Kasvohoito ennen etelänmatkaa

Ensi viikko näyttää hyvin täydeltä ajanvarausten suhteen, mutta peruutuksia voi tulla joten kannattaa kysellä tilannetta. Parasta on laittaa sähköposti, tai tekstari johon vastaan heti, kun ehdin ja varmasti saman päivän aikana. Nyt puhelimeen vastaaminen ei aina onnistu, kun olen työssä yksin. Ellei kesän jälkeen ole tehty kasvohoitoa se kannattaa tehdä nyt. Talven rasitukset kesän kuivattamalle iholle aiheuttaa takuulla ongelmia eikä iho voi hyvin eikä näytä hyvältä. Jos tässä vaiheessa saa kasvoille vielä viikon verran voimakasta aurinkoa ihosta tulee kirjava ja hilseilevä. Suosittelen, että kasvohoito tehtäisiin ennen aurinkolomaa niin on parempi mahdollisuus saada tasainen rusketus. Tosin oma mielipiteeni on se, että harva yli nelikymppinen saa tasaisen rusketuksen, vaan se on ihon kirjavuutta mitä moni sanoo rusketukseksi. Myös muutaman kuukauden poissa olo auringosta on jo poistanut iholta oman suojan ja palamisen vaara on suurempi. Ne jotka ovat käyneet hiljattain kosmetologilla voivat säästää seuraavan hoidon etelänmatkan jälkeen. Sekin kohta on iholle koittelemus varsinkin, jos meillä on jo pakkasta. Kesän lämmöstä paluu Suomen kuivaan sisäilmaan on iholle shokki ja kosteus haihtuu hetkessä. Tehokkaasti kosteuttava kasvohoito estää kuivumisen ja hilseilyn.

Nanolft sopii kaikille

Nanolift kasvohoito (124€) sopii aivan kaikille ihotyypeille, koska hoitotuotteet sekoitetaan jokaisen asiakkaan tarpeeseen erikseen. Herkälle ja ohuelle iholle Nanolift on erinomainen vaihtoehto, koska yhdellä hoitokerralla pystytään kosteuttamaan ihon syvempiäkin kerroksia ja suojaamaan pintakerrosta. Yleensä hyvin harvalla on loppujen lopuksi herkkä iho vaan väärin hoidetun ihon reagointi voimistuu. Etelänloman auringonottoa varten Nanolift toimii hyvin, koska iho saa kerralla runsaasti kosteutta ja hilseily saadaan poistettua. Hyvin hoidettu iho kestää uv-säteilyäkin paremmin. Kasvoille kannattaa käyttää kunnon suojakerrointa ja iS Clinicalin Eclipse sk50 (49€) on edullinen vaihtoehto ja se sopii kaikille ihotyypeille. Toinen viidenkympin suojakerroin on Dermalogican Dynamic Skin Recovery sk 50 (119€) joka sisältää runsaasti hoitavia ja elvyttäviä vaikutusaineita ja se soveltuu tosi kuivallekin ja rypistyneelle iholle. Hyvä suoja vartalolle on Dermalogican Protection Sport sk 50 (60€) joka imeytyy hyvin ja on lapsiperheiden suosikki. Nyt Tähtitarjouksessa oleva Body Complex NYT 57€ (74€) on erinomainen vartalovoide etelänkin reissua ajatellen. Sen hoitovaikutus vähentää hilseilyä ja rusketuksesta tulee tasaisempi ja hyvin kosteutetulla iholla rusketus pysyykin paremmin. Body Complex oli viime viikolla sen verran suosittu, että se loppui perjantaina, mutta tiistaina noin puolenpäivän tienoilla saamme sitä isomman erän. 

2 kommenttia:

  1. Anonyymi21:44

    Kirjoitit eilen eye lifting naamiosta ja se on mun lempparituote. Lääketipat saa silmänympärykset kuivumaan ja joka talvi ne on punakirjavat ja hilsekasoja riittää. Välillä ne on ihan rikkikin, mut viime talvena ostin tämän silmänaamion ja se on aivan iiihaana!
    Käytän sitä joka toinen tai kolmasilta ja jätän yöksi imeytymään. Se poistaa kirvelyn ja rohtuminen ei pääsyt tapahtumaan enään ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi22:38

    Olen samaa mieltä. Tämä naamio on kyllä hintansa arvoinen. Ekan tuubin sain äidiltäni lahjaksi, kun Inkeri oli suositellut sitä atoopikoille. Itse en edes tennyt, että tuollaista ainetta on olemassakaan. Suihkun jälkeen silmäluomeni on kuin turvonneet tomaatit, tai sitten näytän ihan itkuiselta ja kumpikaan vaihtoehto ei ole työaamuina kiva. Tämä geeli rauhoittaa tilanteen ja varsinkin, jos sen jättää yöksi niin aamulla ei turvotusta näy. Atooppinen kuivuus on vaivannut eniten silmäluomilla ei siihen ole mikään auttanut ennen tätä naamiota. Geeli poistaa kutinan ja kirvelyn joka välillä oli öisin ihan sietämätön. Tämä on minunkin lemppari.

    VastaaPoista