torstai 16. toukokuuta 2019

Ongelmana ylihoitaminen

Ylihoitaminen on ongelma mihin olen törmännyt vasta muutamia vuosia sitten. Aiheesta on puhuttu ulkomaisissa ammattilehdissä usein ja monen hoitotuotteen kohdalla mainitaan sen rauhoittavan ylihoidettua ihoa. Nyt vasta itse ymmärrän mitä ylihoidetussa ihossa tapahtuu ja miksi tilanteeseen on tultu.

Iho ei kestä liiallista hoitoa

Ihoa ja purkkikukkasta voisi verrata keskenään, koska kumpikin on elävää ainesta ja toimivat saman tapaisesti. Jos purkkikukkaa kastellaan viisi kertaa päivässä ja annetaan ravintoliuoksia yhtenään ja siirrellään kukkaa paikasta toiseen se takuulla kuolee alle viikossa. Kasvia pitää hoitaa määrätyllä tavalla, että se kukoistaa eikä sen kasvua voi nopeuttaa tuplaamalla hoitotoimenpiteet. Ihon hoidon kanssa on aivan samoin. Uuden hoitotuotteen vaikutus ei näy hetkessä vaan pitää olla malttia odottaa ihon muutosta. Muutoksia näkyy yleensä 2-4 viikon kuluessa, mutta joskus vasta parin kuukauden käytön jälkeen. Jos tuloksia ei malteta odottaa ja vaihdetaan parissa viikossa uuteen tuotteeseen niin iho voi täysin ärsyyntyä. Ensimmäinen kohtaamiseni tähän yli-innokkaaseen hoitamiseen tapahtui jo 80-luvulla. Eräs viisikymppinen asiakas osti täyteläisen kiinteyttävän hoitovoiteen ja tuli viikon päästä hakemaan uuden. Ihmettelin mitä ensimmäiselle voiteelle oli tapahtunut ja se kuulemma oli loppunut. Hän oli levittänyt voidetta kymmeniä kertoja päivässä saadakseen rypyt varmasti nopeasti pois. Tilanne oli vaikea, koska jo niinkin nuorena ymmärsin, että kyseessä oli enemmän mielenterveydellinen ongelma kuin iho-ongelma. 


Kissat ovat aina tyytyväisiä itseensä.

Nykypäivänä vaaditaan nopeita tuloksia

Tiedän, että joillekin lukijoille on punainen vaate, kun nostan esiin mielenterveyden vaikutukset ihoon. Saan aina muutamia ärsyyntyneitä kommenteja, kun kirjoitan esimerkiksi stressin ja mielialan vaikutuksesta ihoon. Kuitenkaan sille totuudelle ei voi mitään, että elimistö ja iho kaikista eniten heijastelee myös mielen hyvinvointia. Nykyisin elämä on niin nopeatempoista, että ihmiset eivät enää jaksaisi odottaa jonkun ihonhoitotuotteen vaikutusta. Iho-ongelman pitäisi korjaantua silmänräpäyksessä ja ellei näin tapahdu otetaan heti uusi konsti esiin. USA:ssa tämä ylihoitaminen on jo hyvin yleistä. Varsinkin varakkaat ihmiset saattavat ottaa erilaisia voimakkaita kasvohoitoja useamman kerran viikossa. Iho suistuu aivan raiteiltaan ja sen rauhoittaminen on pitkällinen prosessi. Näen tätä hoitotyössä jonkin verran, koska nykyisin on uusi asiakasryhmä joka haluaa vaan kokeilla heti kaikkea uutta. Dermatude-kasvohoidon kohdalla se on tullut selvästi esiin. Halutaan kokeilla uutta hoitoa ilman mitään ihonhoidollista päämäärää. Heitä ei kiinnosta hoito-ohjeeni eikä oikeastaan hoidon tuloskaan, mutta nyt he voivat kertoa ystävilleen kokeilleensa kaikkea.
Nyt, kun sponsoroin nuorta naista Fitness 35+ kisoihin ymmärsin selvästi miten sen tyyppisessä maailmassa sorrutaan ylihoitamiseen todella helposti. Oikeastaan se oli tärkein työni tuossa sponsorointiprojektissa, että pidin kiinni selkeästä hoitolinjasta. Fitness kisaan valmentautuminen on totaalista ja ymmärrän, että tehdään aivan kaikki jotta kisa voitettaisiin. Siinä hyvin helposti lähdetään tekemään ihollekin kaikenlaista temppua, josko näytettäisiin vielä paremmalta. Tämä ylihoitaminen on taas yksi uusi asia mikä pitää työssäni ottaa huomioon ja se on lähtöisin muuttuneista tavoista olla ihminen.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi11:52

    Ei liity suoraan tähän aiheeseen, mutta kävin eilen Inkerillä elämäni ensimmäisessä Dermatude-hoidossa. Olen täpinöissäni: niin ihanilta kasvot nyt tuntuvat ja näyttävät. Mielenterveyteen tämä liittyy siten, että koen suurta energisyyttä tarttua töihini.

    Olin tietenkin lukenut vaikutuksista, mutta silti olen hämmästynyt. Tämä kiinteys ja kirkkaus. Minulla ei varsinaisesti ollut - kai - pahoja ongelmia, esimerkiksi kuivuutta, mutta Dermatude buustasi ihoa aivan selvästi. Kaulakin tuntuu ja näyttää erilaiselta. Jopa ne alaosan vaakarannut, jotka ovat olleet lapsesta asti, eivät pistä niin kovasti silmään. Voiko se olla mahdollista?

    Kiitos todella hyvästä hoidosta, Inkeri.

    Leena

    VastaaPoista
  2. Anonyymi15:05

    Edellinen kommentti purki ajatukseni sanoiksi. Minulla oli sama kokemus alkuviikosta. Miten näin selvä vaikutus tulee jo yhdestä hoidosta. Ihanaa! Minusta tuli vakkari dermatuden käyttäjä kerta heitolla.

    VastaaPoista