Kesälukemista Donnereilta

En ole koskaan pitänyt Jörn Donnerista ja aika vähän olen lukenut hänen kirjojakaan. Olen aina ollut kiinnostuneempi hänen isästään kielitieteilijä Kai Donnerista, jonka vaikutus Suomen jääkäriliikkeeseen ja itsenäistymiseen oli suuri.

Hukkakaura

Varmaankin kiinnostuin Jörn Donnerista siksikin juuri nyt, että hänen kuolemansa nosti esiin koko hänen uransa. Sitä enemmän minuun vaikutti Donnerin pojan Otto Gabrielssonin kirja Hukkakaura, missä hän ruoti suhdettaan kuuluisaan isäänsä kovin sanoin.

Se kirja viimeistään todisti, että Jörn Donner oli juuri sellainen pas....nen kuin arvelinkin. Tietenkin olen lehdistä lukenut jo aikaisemminkin, miten rumasti hän on kohdellut muita lapsiaan kuin Bitte Westerlundin kanssa saatuja Danielia ja Rafaelia. 

Olen ihmetellyt aina, miten sellainen fiksu ja paljon nuorempi nainen on sietänyt miestä, joka kohtelee omia lapsiaankin niin vastenmielisellä tavalla. Tuo Gabrielssonin kirja vielä paljastaa, miten Donner muistutti jatkuvasti Bitte Westerlundille maksavansa heidän elämisen. 

Ilmeisesti tämän Otto Gabrielssonin äiti oli kiltti nainen, joka sopi jo varhaisessa vaiheessa Donnerin kanssa, ettei vaadi häneltä yhtään mitään. 

Sen takia Gabrielsson eli köyhänä yksinhuoltajan poikana jossain ruotsalaisessa lähiössä. Ymmärrän hyvin, että hän tunsi katkeruutta isäänsä kohtaan, jonka pelkkä työtila oli neljäsataa neliötä Pohjoisrannassa ja tuo kaikki periytyi vain kahdelle nuoremmalle pojalle. 

Jonkilainen yhteys Gabrielssonilla säilyi kuuluisaan isäänsä, koska hän oli lapsuudessaan joka kesä viikon Donnerin huvilalla. Viime vuosien aikana Donner suostui jopa muutaman kerran lounaalle hänen kanssaan useiden Tukholman käyntien yhteydessä. 

Tämä kaikki sai karvani pystyyn ja feministi minussa nousi barrikadeille.

Mammutti

Olin kerran noin kymmenisen vuotta sitten Dubain matkalla hotellissa Donnerien seinänaapurina. Silloin nuo pojat olivat teini-ikäisiä ja sain tuosta Bitte Westerlundista hyvän kuvan. Hän alkoi heti tervehtimään ja lopulta juttelemaankin parin viikon loman loppupuolella. Itse Donner ei katsonut tarpeelliseksi edes tervehtiä meitä maan matosia. 

Luin jossain vaiheessa Donnerin viimeisimmän kirjan Mammutti ja arvostelussani kirjoitin, että ensimmäisen kerran koin lukemiseen käytetyn ajan menneen hukkaan. Ilmeisesti en ole tarpeeksi älykäs ja sivistynyt ymmärtämään niin hienoa teosta kuin tuhatsivuinen Mammutti oli. 

Kuitenkin aloin taas kiinnostumaan Donnerin kirjoista, kun kuuntelin Kai Eklöfin Kuinka te kehtaatte äänikirjana, joka oli elämäkerta Jörn Donnerista. Tunsin suurta kateutta, kun kirjailija kertoi lukuisista mielenkiintoisista ihmisistä, joita Donner oli tavannut.

Ilmeisesti sukuperintönä tullut röyhkeys ja itsevarmuus auttoi häntä muitta mutkitta menemään kenen tahansa puheille jo nuorena poikana. Parikymppisenä hän poukahti filosofi Jean-Paul Satren ja kirjailija Simone Beauvoirin hotellihuoneeseen Helsingissä, kun pariskunta oli 50-luvulla rauhankongressissa Suomessa. 

Hänellä oli myös nuorena läheisiä suhteita paljon itseään vanhempiin suomalaisiin taiteen ja tieteen edustajiin. Jörn Donner kirjoitti elämäkertoja ja kuvauksia myös näistä tapaamistaan ihmisistä. Suunnittelen, että voitan vastenmielisyyteni häntä kohtaan ja luen nuo kirjat, joissa kerrotaan minua kiinnostavista ihmisistä ja aikakaudesta.