Siirry pääsisältöön

Lävistykset ja kosmetologi

Tänä keväänä meille on tullut todella paljon uusia asiakkaita ripsien kestotaivutukseen NYT 88€ (107€) ja Fresh-up kasvohoitoon NYT 49€. Kasvohoidossa on hienoa huomata, että asiakas, joka ei juurikaan käy kosmetologilla, innostuu ihonhoidosta nähdessään hoidon hyvät tulokset.


Lävistyskorut täytyy poistaa ennen hoitoon tuloa.


Lävistyskorut ovat esteenä hoitoja tehdessä

Myönnän, etten tullut edes ajatelleeksi lävistyskoruja, ennen kuin niihin törmäsin. Jotenkin olin unohtanut koko lävistykset, kun niitä ei kai kovin paljoa nykyisin enää tehdä. En ole siis ymmärtänyt antaa meidän verkkosivuilla ohjeita, että lävistyskorut pitää poistaa meille tullessa. 
Ensimmäinen hankala tilanne tuli ripsien kestotaivutusten kanssa, kun asiakkaalla oli kulmakarvoissa useita renkaita vierekkäin. Niitä oli myös nenässä ja huulissa, mutta ne eivät haitanneet, koska käsittelin vain silmien aluetta. 
Pyysin, että nuo korut kulmakarvoista poistettaisiin, mutta niitä ei kuulemma saanut poistettua. Asiakas halusi myös kestovärin kulmakarvoihin ja kulmien muotoilun. Tässä kohtaa hiukan jo nikottelin, ettei korujen sekaan voi värejä laittaa. 
Kuitenkin asiakas halusi kulmakarvoihin värit ja sovittiin, että yritän ne tehdä, vaikka tuloksesta ei ole takuuta. Kyllähän värjäykset ihan onnistuneen näköiset oli, mutta kestoväriä oli kaikkialla, kun yritin koukkia sitä pois korujen seasta. Päätin, että en enää koskaan lähde tekemään kestovärejä tai ripsien taivutuksia, ellei lävistyskoruja poisteta. 


Lävistyskorut ja tatuoinnit viisikymppisellä

Luullakseni tulen törmäämään lävistyksiin ja kasvojen alueen tatuointeihin entistä useammin, koska niitä ottaneet alkavat olla keski-ikäisiä. Kaula ja korvan seutu ovat naisille tyypilliset kohdat kasvojen alueen tatuoinneille. 
Kaula veltostuu nopeasti ja tatuointi alkaa muuttamaan muotoaan. Katselin erään asiakkaan tatuointia korvan alapuolella ja mietin pitkään, mikä kuvio siinä oli. Veltostunut iho muokkaa kuvioita uuteen uskoon ja minulla meni pitkään ennen kuin ymmärsin kyseessä olevan sydämen kuva. 
Kuiva hilseilevä ihokerros tekee tatuoinninkin väreistä hailakoita, joten kasvohoidolla saa nekin kirkkaammiksi. Kuitenkin naisilla iho veltostuu ja ohenee huomattavasti enemmän kuin miehillä ja mielestäni tämä kannattaa huomioida ottaessaan tatuointeja. Voi olla, että olen ahdasmielinen ja ymmärtämätön, mutta lävistyskorut ja kaulatatuoinnit alkavat olla viisikymppisellä naisella hiukan irvokkaita. Itse en pysty parhaalla tahdollakaan pitämään niitä kauniina ja kasvohoidon yhteydessä lävistyskorut ovat tulehdusriski. 
Lävistyksen reikään menee aina rasvaa ja muita hoitoaineita, jotka voivat jäädä kuoppaan muhimaan ja se on hyvin otollinen alusta bakteeritulehdukselle.




Ostamalla meiltä hoitolasta tai verkkokaupasta vaikutatte suoraan pienen kotimaisen yrityksen selviämiseen tästä poikkeustilanteesta. Tekemällä ostoksesi meillä säästät itse selvää rahaa! Siirry tästä verkkokauppaan.

Kommentit

  1. Anonyymi14:06

    On naurettavaa, kuinka julkisesti sinä ilman perusteita keksit faktoja ja esität niitä kirjoituksessa totena. Kuinka haukut ja kyseenalaistat muiden ulkonäköä, esim sanalla irvokas ja kuinka sinä et yksilönä ymmärrä ihmisiä jotka eivät mahdu omaan käsitykseesi kauneudesta.
    Minulle tulee ainakin olo, etten koskaan haluaisi astua jalallakaan kauneushoitolaasi. Haluan saada palveluni ilman tuomitsemista, enkä halua kosmetologini kommentoivan ulkonäköäni. On kyseenalaista, että haluat tuoda kaiken esille myös omalla nimelläsi ja edustaa tällä tekstillä myös omaa liiketoimintaasi.
    Tekstisi on suoraan yhteydessä omaan ammattitaitoosi joka on selkeästi erittäin alhainen.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi20:17

    Onpa järkyttävää ja epäammattimaista tekstiä. Varmasti erittäin mukava kokemus käydä sinulla hoidossa ja sen jälkeen lukea blogista, miten oma ulkonäkö ei miellyttänyt. Tähän voisi pureutua syvemminkin, mutta en viitsi. Valitsen itse ja kehotan muitakin valitsemaan toisen palveluntarjoajan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos erittäin asiallisesta kirjoituksestasi. Arvostan ammattitaitoasi suuresti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...