Siirry pääsisältöön

Arvioin oman työni tasoa koko ajan

Mikään ei niin nopeasti tuhoa hyvin menestyvää yritystä kuin kuvittelu, että minä osaan kaiken ja tiedän kaiken, enkä tarvitse neuvoja keneltäkään. Viime vuosina olen tietoisesti pyrkinyt arvioimaan oman työni laatua ja omaa asiakaspalvelukäytöstäni. 

Kokeneen kosmetologin varmat, mutta lempeät otteet takaavat asiakkaalle rentouttavan kasvohoitokokemuksen.

Kukaan ei ole kaikki tietävä

Keväällä tulee 41-vuotta, kun avasin hoitolan ja valmistuin kosmetologiksi. Nykyisin koen melkeinpä suurempaa intoa työhöni kuin alkuvuosina. Ainakin nyt tiedostan sen, että on suuri etu ja voimavara, kun saa tehdä sitä työtä, mistä pitää. Voisin sanoa, että omalla kohdallani kosmetologin työ on kutsumusammatti ja samoin yrittäjyys on minulla sisäänrakentuneena.
Minulla on menneisyydestä yksi kokemus siitä, miten pitkään työtä tehnyt kosmetologi ei enää välittänytkään työstään. Joskus kahdeksankymmentäluvun loppupuolella kokoonnuimme ja tapailimme hämeenlinnalaisten kosmetologien kanssa aika usein. Olin silloin Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaisten puheenjohtaja ja minusta oli kivaa vetää porukkaa kasaan. Tietysti muidenkin kosmetologien yhteisöllisyys oli tärkeää. Nykyisin ei ole mitään tällaista ja en juuri tunne toisia kosmetologeja. 
Tuolloin 80-luvulla menimme pikkubussilla Helsinkiin tutustumaan erääseen arvostettuun kauneushoitolaan, jossa oli uusi hoitomenetelmä.
Silloin hapot tuli ensimmäistä kertaa kosmetologien käyttöön ja minut arvottiin asiakkaaksi tuohon hoitoon. Odotin innolla tämän yli kolmekymmentä vuotta työtä tehneen kosmetologin kasvohoitoa, koska häntä pidettiin alan ”guruna” ja haastateltiin naistenlehdissä usein. 
Jo hoidon aloitus oli järkytys, kun hän kävi kasvoihini kiinni sellaisella voimalla ja vauhdilla, että hiusten suojamyssykin lensi pois jo alkupuhdistuksessa. Kaikki hoitotuotteet hän roiskaisi salaman nopeudella niin, että aineet valuivat pitkin kaulaa ja hiuksia. Sain heti silmäänikin jotain ainetta ja yritin sanoa, että silmäni kirvelee. Hän ei noteeranut minua mitenkään, vaan jatkoi puhettaan muille ja kertoi hoidosta. 
Siihen aikaan happohoidot olivat ihan liian vahvoja ja hoito oli pelkkää kärsimystä, koska kasvoni kirvelivät kuin tulessa. Kaikki, mitä hän teki oli niin vauhdikasta, ettei rentoutumisesta ollut puhettakaan ja hoitoaineet huiskittiin miten sattuju, eikä ne kaikki edes osuneet kasvoille. Hoidon loputtua tuota happoseosta oli pitkin hiuksiani sekä vaatteitani ja viruttelin silmiäni pitkään, jotta kirvely loppui. Kokemus oli niin kamala ja suuri pettymys, että muistan sen todella hyvin vieläkin. Toisaalta se oli minulle opiksi, että osaan arvioida omaa työtapaani kriittisesti, jotta en päädy tuohon samaan asiakkaan retuuttamiseen. 

Liiallinen itsevarmuus on pahasta

Kasvohoidossa kosmetologin käsien aiheuttama tunne on melkeinpä vahvempi viesti kuin puhe. Pienikin epävarmuus tuntuu heti kosmetologin käsissä ja se ei ole hyvä viesti asiakkaan rentoutumisen kannalta. Tuosta omasta kauhukokemuksestani tuli tunne, ettei asiakkaalla ole mitään väliä. Tiedän, että omat käteni viestivät varmuudesta, koska en tunne mitään epäröintiä kasvohoidon aikana. Voin miettiä mielessäni, mitä tuotteita seuraavaksi käyttäisin, mutta se ei hermostuta minua. Olen jo kymmeniä vuosia sitten päättänyt, etten tee mitään standardihoitoja, jotka ovat joka asiakkaalle samat, olkoon ongelma ihan mikä tahansa. Hoidon kulku on kaikilla sama, mutta vaikutusaineet vaihtuvat koko ajan tilanteen mukaan. Yritän pitää itseni valppaana, etten jumitu minkään yhden aineen käyttämiseen, vaan valitsen vaikutusaineet monipuolisesti ja yksilöllisesti hoidon aikana. 
Kasvohoitoa aloittaessani en todellakaan tiedä, minkä naamion lopuksi laitan ja tämä tilanteen mukana meneminen ehkä stressaisi vähemmän kokenutta kosmetologia. Pääsääntöisesti olen koonnut kaikki vaikutusaineet työhuoneeseeni, mutta ellei joku harvinaisempi tuote ole siinä, haen sen varastosta. En koskaan mene siitä, missä aita on matalin, vaan pidän kunnia-asiana, että asiakas saa parasta, mitä meillä on, vaikka se vaatiikin viitseliäisyyttä. 
Vasta hoidon loppupuolella näen, mitä iho tarvitsee ja mitä suosittelen asiakkaalle kotiin kasvohoidon jatkeeksi. Käyn usein mielessäni läpi kasvohoidon eri vaiheet, jotta työprosessi pysyy tasalaatuisena. Ehkä tätä voisi sanoa mielikuvaharjoitteluksi. Jokaisella käsien liikkeellä ja vaikutusaineen valinnalla pitää olla järkevä peruste, enkä huiski mitään vain vanhasta tottumuksesta.


Huomaa nämä tarjoukset 29.3. asti:



Joko olet liittynyt postituslistallemme? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista. 

Kommentit

  1. Tuo on kyllä tärkeä seikka, että muistaa arvioida itseään. Asiakaspalvelun ja laadun kehittäminen parantaa asiakaskokemusta varmasti huimasti. Jännä, että sinulla oli tuollainen kokemus niin suuressa arvossa pidetyn kosmetologin kanssa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...