Siirry pääsisältöön

Öljytöntä kosteutta iholle

Tänä talvena kaikkien iho on kaivannut kosteutta. Joillekin kuivuuden aiheuttaa suusuoja, toisille stressi ja tällainen normaali talvisää myös kuivattaa. Hoitotuotteiden tulee olla kosteuttavia, vaikka iho olisikin rasvainen, koska rasva ja kosteus ovat kaksi aivan eri asiaa.

Dermalogican Calm Water Gel on virkistävän kevyt, mutta tehokkaasti kosteuttava.

Öljyjä on monenlaisia

Monelle on jäänyt kammo menneisyyden paksuista voiteista, joissa oli paljon mineraalirasvaa tai -öljyä eli yksinkertaisesti sanottuna vaseliinia. Nämä mineraalirasvat eivät ole vesiliukoisia ja siksi ne voivat jäädä puhdistuksen jälkeenkin ihon pintaan tukkimaan huokosia. Moni asiakkaani on saanut näistä voiteista niin kamalia kokemuksia, etteivät halua ihonsa lähelle mitään öljyä. 
Tietysti rasvaiselle ja sekaiholle ei ole tarvekaan käyttää mitään öljypitoisia tuotteita, mutta kosteutta puuttuu rasvaiseltakin iholta. Vaikutusaineissa voi olla kasviöljyjä, jotka ovat vesiliukoisia ja soveltuvat hyvin rasvaisellekin iholle, joten kaikkia öljyjä ei pidä niputtaa yhteen. Ainoastaan ne tuotteet, joiden inci-listassa lukee mineral oil tai liquid parafin, kannattaa jättää rasvaisella iholla käyttämättä. 
Ymmärrän ihan hyvin, että jos on lukuisia kokemuksia jonkun vaikutusaineen aiheuttamasta ärsytyksestä, ei sellaista todellakaan halua käyttää, eikä edes pidä käyttää. Kyse voi kuitenkin olla jostain toisesta ainesosasta kuin öljystä. Esimerkiksi meidän myymien merkkien öljyiksi nimetyt raaka-aineet ovat yleensä hyvin pieni vaikutusaineosa ja ne eivät yleensä aiheuta samaa reaktiota, kuin tukkivat mineraaliöljyt. Tosin meiltä löytyy lukuisia ihania tuotteitta, mitkä eivät ole öljyä nähneetkään ja niistä kannattaa valita tähän hetkeen hoitoaineet.


Rakastettu tuote Calm Water Gel

Nykyisin saan hyvin usein kiitosta Dermalogican CALM WATER GEListä (46€), jonka olen nimennyt vesivoiteeksi. Tuubista otettaessa se vaikuttaa geelimäiseltä voiteelta, mutta kasvoille levitettäessä se sulaa  ihoon kuin vesi. Toki Calm Water Gel sisältää runsaasti kosteutta ja se sopii aivan kaikille ihotyypeille. Sen kanssa seerumiksi soveltuu hyvin ULTRA CALMING SERUM CONCENTRATE (58€) tai SKIN HYDRATING BOOSTER (65€). Skin Hydrating Booster sisältää runsaasti kosteuttavaa hyaluronaattia eli hyaluronihappoa, joka on kosmetiikan tunnetuin kosteuttava vaikutusaine. Rasvainen akneihokin voi tätä käyttää silloin, jos iho jostain syystä kuivuu ja hilseilee. 
Ultra Calming Serum Concentrate on taas lievästi herkälle ja punoittavalle iholle hyvä hoitoaine, joka antaa suojaa ulkoista ärsytystä vastaan. Esimerkiksi ruusufinniin se on todella hyvä rauhoittava apu ja sen päälle Calm Water Gel. Tätä Calm Water Geliä voi käyttää minkä tahansa iS Clinicalin, Dermalogican tai Dermatuden hoitoaineen kanssa yhdessä, koska niissä on samantyyppinen voidepohja. 








Joko olet liittynyt postituslistallemme? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...