Siirry pääsisältöön

Sädehtivät silmät pikkurahalla!


Käytän ripsien kestotaivutuksissa ja kulmien laminoinnissa turvallista YUMI-menetelmää.

Nyt annan kevään kunniaksi huippuhyvät tarjoukset silmien kaunistukseksi!


Pääroolissa silmät

Kun tuon maskin käytön takia ihmisestä ei näy kuin silmät, niin niitä kannattaa nyt korostaa. Ripsien kestotaivutus ja kulmakarvojen laminointi olivat viime kesän suosikkihoito, koska se helpottaa niin paljon silmämeikin tekoa tai jopa korvaa koko silmämeikin! 
Nyt sesonki on jatkunut läpi talven juuri tuon maskin käytön takia, koska tosiaan muuta ei näy kuin silmät. Kestotaivutuksia ripsiin olen tehnyt jo kolmisen vuotta, mutta kulmakarvojen laminointi on tullut mukaan työhöni vasta noin vuosi sitten. Kumpikin hoito on tuonut suuren vakioasiakaspiirin ja suurin osa ottaa kerralla kummatkin.
Ripsien kestotaivutus pysyy hyvänä 6-8 viikkoa, jona aikana ripset pikkuhiljaa oikenevat entiseen malliin, eikä siis tule mitään selkeää "ränsistymisvaihetta". Muutenkin ripsien kestotaivutus on luonnollisen näköinen ja huoleton ilmeen virkistäjä. Ripsiinhän ei siinä lisätä mitään ylimääräistä, vaan omat ripset saadaan vaikutusaineilla kauniille kaarelle ja kestovärjäys tuo niihin tummuuden ja ripset näyttävät pidemmiltä. Kestotaivutusta ei voi tehdä kuin kahdeksan viikon välein, mikä on ripsen elinkaari. Taivutusta ei siis koskaan tehdä kahta kertaa samaan ripseen, vaan tuon kahdeksan viikon aikana ripsi ehtii kasvaa uudestaan. Kestovärjäystä voi kyllä tehdä ihan miten usein haluaa, mutta siinäkin väri pysyy huomattavasti paremmin taivutuksen kanssa. Tuo kestovärjäys pysyy hyvänä noin 3-4 viikkoa. 
Ripsien kestotaivutukseen on hyvä varata aikaa noin puolitoista tuntia, joka välillä herättää hämmästystä, mutta aineiden vaikutusaikaa ei pysty nopeuttamaan. Tämä kestotaivutus on hyvin siedettty asia, koska aineita ei pääse silmiin, vaan käsittely kohdistuu vain ripsikarvaan. Jälkikäteen ripsiä ei tarvitse mitenkään hoitaa tai varoa, vaan aivan kaikkea voi tehdä. Ainoastaan ensimmäisenä vuorokautena käsittelyn jälkeen ei ripsiä saa kastella eli ei samana päivänä suihkua, hikijumppaa tai saunomista.

Kulmakarvat kehystävät silmät

Kulmakarvoilla on todella suuri vaikutus ulkonäköön ja nythän ne ovat erittäin muodikkaat. Tuo kulmakarvojen laminointi kuulostaa vähän oudolta, mutta parempaakaan termiä ei ole löytynyt. Hoidossa kulmakarvat käsitellään samoilla aineilla kuin ripsetkin ja niistä tulee siistit, hyvän malliset ja hiukan vahvemmat. Myös kestoväri pysyy niissä huomattavasti paremmin. 
Pelkästään kulmakarvojen laminointiin menee aikaa noin tunnin verran ja ripsien kestotaivutuksen yhteydessä ne tehdään lomittain niin, ettei tuo 1,5 tunnin hoitoaika juurikaan pitene. 
Mitään radikaalia muutosta ei saada aikaan kulmakarvojen laminoinnilla, vaan kevyt luonnollinen korostus kulmien malliin. Monella kulmakarvat alkavat iän myötä kihartua ja joukkoon  tulee valkoisia jouhimaisia karvoja tai sitten ne voivat olla hiukan sikin sokin. Laminoinnin avulla karvat pysyvät siististi asennossaan ja se vaikuttaa yllättävän paljon ulkonäköön. 

Tarjoukset ovat voimassa 29.3. asti. 


Tähtitarjoukset 29.3. asti:



Joko olet liittynyt postituslistallemme? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...