Siirry pääsisältöön

Yövoide vai päivävoide?

Vielä parikymmentä vuotta sitten kosmetiikassa oli selvä ero, mitä käytetään päivällä ja mitä taas yöllä. Nykyisin tällaista selkeää jaottelua ei enää ole, koska raaka-aineet ovat niin paljon parempia kuin aikaisemmin. 

Tällä hetkellä suurin ero yö- ja päivävoiteissa on, että yövoiteessa ei ole aurinkosuojaa.

Yöhoito on tehokkaampaa

Nykyisin lähes kaikki voiteet ovat ns. 24-tunnin voiteita eli niitä voi käyttää ympäri vuorokauden. Aikaisemmin tämä jaottelu johtui siitä, että suuret vaikutusainepitoisuudet tekivät voiteista niin raskaita ja paksuja, ettei kukaan halunnut käyttää niitä päivällä. Yöllä ihon toiminta myös vilkastuu ja iho on vastaanottavaisempi hoitoaineille.  Päivävoiteella oli suuri merkitys suojaavuudessa, koska se esti meikkituotteiden haittoja ja imeytymistä huokosiin. Nykyiset meikit ovat niin hyvälaatuisia, että ne itsessään jo tekevät hyvää iholle ja suojaavat uv-säteilyltä sekä ilmansaasteilta. 
Tällä hetkellä suurin ero yö- ja päivävoiteissa on, että yövoiteessa ei ole aurinkosuojaa. Toisaalta ei kosmetiikan valmistajat mitenkään estele aurinkosuojan käyttöä yöllä, mutta itse koen sen jotenkin vastenmieliseksi. Aurinkosuoja-aineet ovat yöllä tarpeettomia, niin miksi niitä sitten käyttäisi. 
Tämä yö- ja päivähoidon ero tehdään nykyisin seerumeilla. 
Hoitovoide voi olla sama yöllä ja päivällä niin kuin esimerkiksi Dermalogican suosikkivoide INTENSIVE MOISTURE BALANCE (75€). Yöksi voiteen alle laitetaan seerumi, joka imeytyy syvemmälle ja vaikuttaa tehokkaammin. Tosin suosittelen käyttämään seerumeita myös päivällä, mutta yöksi se on merkitykseltään suurempi. 


24-tunnin voide on helpoin käyttää

Nykyään yö- ja päivävoiteen ero ei ole niin suuri, että olisi virhe käyttää yövoidetta päivällä. Meillä on myynnissä yksi ainoa voide, joka on selkeästi yövoide ja se on Dermalogican SOUND SLEEP COCOON (78€). Siinä on laventeli-patsuli-santelipuuseos, jonka tuoksu vaikuttaa stressihormonia vähentävästi. Silloin, kun voide esiteltiin, pidin tuota stressihormonivaikutusta ihan hölynpölynä, mutta en pidä enää. 
Kyllä tuo tuoksu tekee Sound Sleep Cocoon voiteesta enemmän mielihyvää tuottavan, kuin muut voiteet ovat. Tämän allekirjoittaa lähes kaikki sitä käyttäneet ja siitä on tullutkin yksi meidän suosikkivoiteista. Kuitenkaan ei ole mikään suuri virhe käyttää Sound Sleep Cocoonia päivälläkin, koska sehän on geelimäinen ja erittäin hyvin imeytyvä. Tuoksu on niin hentoinen häivähdys, ettei se mitenkään häiritse ja kun se tulee raaka-aineesta eikä hajusteesta, se on erittäin miellyttävä. 
Dermalogican SUPER RICH REPAIR (93€) on perinteisen yövoiteen tyyppinen, koska se on hyvin täyteläinen ja paljon vaikutusaineita sisältävä. Moni käyttää talvella sitä sekä yöllä että päivällä, mutta pintakuivuudesta kärsivät voivat käyttää sitä pelkästään yövoiteena. 
Suosittelen kummankin voiteen alle ihotyypin mukaista seerumia, mikä täsmäyttää kotihoidon vaikutuksia. Superkuivalle vanhenevalle iholle, vaikka itselleni, Super Rich Repair voiteen alle suosittelen yöksi OVERNIGHT REPAIR SERUMia (69€) ja päiväksi PHYTO REPLENISH OILia (73€). 



Huomaa nämä tarjoukset vain 29.3. asti:



Joko olet liittynyt postituslistallemme? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...