sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Laatukosmetiikka on riittoisaa

Uutisissa on koko syksyn puhuttu säästäväisyydestä ja koska kuulun Suomen Yrittäjänaisten edunvalvontatoimikuntaan tiedän monen pienyrittäjän pelkäävän tätä talvea. Itse suhtaudun tulevaisuuteen luottavaisesti, koska asiakaspiirini on niin vakio.


Edullisimmaksi tulee, kun ostaa kokeneen kosmetologin suosittelemat juuri itselle sopivat ammattitason hoitotuotteet.


Rehellinen kauppias

Olen aina tiennyt, että käyttämällä kosmetologin valitsemaa laatukosmetiikkaa, ihonhoito tulee huomattavasti edullisemmaksi kuin ostamalla vähän sitä sun tätä mistä sattuu. Minun on vain ollut hyvin vaikea saada asiakkaat vakuuttumaan tästä tosiseikasta. 
Hyvin usein varsinkin uudet asiakkaat ajattelevat, että yritän vain hyötyä itse suosittelemalla tuotteita. Jos olisin näin tehnyt, että ajattelisin ensisijaisesti myymistä, tuskin kukaan asiakas olisi minulla käynyt 30-40 vuotta.
Otin jo hyvin varhaisessa vaiheessa yrityksessäni tavallaan kaksoisroolin. Hoitolan takahuoneessa lasken kannattavuuden ja teen myynti- ja ostosuunnitelmat ja asiakkaan edessä etsin hänelle parhaat ja edullisimmat tuotteet. 
Ymmärrän hyvin, että tätä on vaikea uskoa ainakaan uutena asiakkaana. Minun on kuitenkin ollut pakko kehittää erilainen kaupankäyntisysteemi kuin yrittäjillä yleensä. Asiakkaani ovat minulle paljon enemmän kuin asiakkaita ja olen tullut vuosien aikana monen kanssa suorastaan ystäväksi. Minä en kertakaikkiaan kehtaisi myydä heille mitään, mikä palvelisi vain omaa hyötyäni. 
Tiedän olevani hyvä sisäänostaja ja monelle maahantuojalle olen parhaita asiakkaita. Siksi saankin enemmän etuja ja tiukkana neuvottelijana hyödynnän nämä edut tehokkaasti ja siirrän ne suoraan asiakkaalle. Toivonkin, että uudetkin asiakkaat oppisivat luottamaan siihen, että suosittelemani tuotteet ovat heidän kannaltaan edullisin ja paras vaihtoehto.


Oikein valittu kotihoitotuote on varma valinta

Syksyn aikana minulle on palannut muutama asiakas, joka on ollut pari vuotta käymättä ja olen tästä hyvin ilahtunut. Heillä on ollut erilaisia elämänmuutoksia ja korona tuonut omat mutkansa, joten he eivät vain ole saaneet aikaiseksi varata kasvohoitoaikaa.
Jokainen heistä toi esiin, että tulee huomattavasti halvemmaksi ostaa kerralla hyvät tuotteet suoraan minulta. Eräs, joka oli käyttänyt pitkään Intensive Moisture Balancea (100ml 79€) sanoi ostaneensa 5-6 eri voidetta löytääkseen hyvän päivävoiteen ja siltikään hän ei ollut tyytyväinen. Voidepurkit maksoivat 30€-40€/kpl, joten se on suuri raha jättää hyllylle pilaantumaan. 
Tätä samaa kokemusta kertoo moni muukin, että on vaikea löytää tuotteita, jotka varmasti toimisivat. Sitten tulee tehtyä heräteostoksia, jotka pääasiassa menevät hukkaan. Järkevintä onkin ostaa kerralla hyvät tuotteet ja jättää kokonaan tekemättä heräteostokset. 
Etsin mielelläni edullisimman vaihtoehdon asiakkaalle, jos hän sitä haluaa. Kannattaa myös hyödyntää erilaiset tarjoustapahtumat ja nythän on tulossa Black Friday 25.11.





2 kommenttia:

  1. Onko sinulle käynyt koskaan niin, ettet löytänyt asiakkaalle sopivaa tuotetta omasta valikoimasta?

    VastaaPoista
  2. Inkeri15:32

    Sellaista tilannetta ei ole vielä tapahtunut. Tuotevalikoimani on sen verran laaja, että yleensä eri tilanteisiin löytyy useampiakin vaihtoehtoja.

    Inkeri

    VastaaPoista