Siirry pääsisältöön

Yksi tuote - monta vaikutusta

Kosmetiikkaan on jo vuosikausia kehitetty tuotteita, joista saa yhdellä kertaa monta vaikutusta. Ne nopeuttavat sekä helpottavat ihonhoitoa ja ovat siksi hyvin suosittuja. Toivonkin, että mahdollisimman moni löytäisi nämä tuotteet helpottamaan ihon kotihoitoa. 


Osallistu jouluarvontoihin kommentoimalla Facebookissa, Instagramissa ja/tai blogissa.


Kuorinta ja naamio yhdessä tuubissa

Parin vuoden sisällä on Dermalogicalle ja Youngbloodille kehitetty tuotteet, jotka toimivat sekä kuorinta-aineena että naamiona. Jos minulle olisi 90-luvulla kerrottu tällaisista, olisin pitänyt niitä mahdottomina. Yksinkertaistettuna kuorinnan tarkoitus on poistaa ihosta jotain ja naamio lisää ihoon jotain, eikä niiden yhdistäminen tuntunut olevan mahdollista vielä parikymmentä vuotta sitten.
Kuitenkin se on nyt mahdollista ja niitä kannattaa suosia. Dermalogican Hydro Masque Exfoliant (50ml 59€) on ollut myynnissä jo muutaman vuoden ja Youngbloodin Daily Enzyme Exfoliant Creme (100ml 82€) tuli Suomeen alkukesästä. Mitään mullistavia eroavaisuuksia näillä kahdella tuotteella ei ole ja käytössä ne tulevat aika saman hintaiseksikin. On enemmän makuasia kumpi niistä miellyttää enemmän. 
Tällä hetkellä olen itse mieltynyt YB:n Daily Enzyme Exfoliant Cremeen, koska se tuntuu tehokkaammalta kosteuttamaan ja elvyttämään vanhenevaa ihoa. Tosin tämä on vain minun tuntemukseni, koska myös Hydro Masque Exfoliant on vaikutukseltaan kosteuttava. 
Käyttö on samanlainen eli puhdistetulle iholle levitetään noin teelusikallinen hoitotuotetta ja sitä hierotaan iholla. Dermalogican kuorinta tapahtuu, kun voiteessa olevat palloset rikkoutuvat ja vapauttavat kuorivaa bambuöljyä. Youngbloodin kuorinta perustuu sokerirakeiden mekaaniseen kuorintaan ja papaiinin sulattavaan vaikutukseen. 
Kummankin vaikutusaika on 5-7 minuuttia ja siinä ajassa hoitavat sekä kosteuttavat vaikutukset imeytyvät. Käytän usein Daily Enzyme Exfoliant Cremea saunan yhteydessä ja lämpö sekä kosteus tehostavat sen vaikutusta. 

Meikinpohjustusaineessa on monta hyötyä yhdessä tuotteessa

SkinPerfect Primer sk 30 (52€) on hoitolan suosituin värillinen tuote. Voin sanoa, että kaikki, jotka kokeilevat SkinPerfect Primeria, ostavat sitä uudenkin tuubin. Meikinpohjustusaine on kokonaan uusi tuote omalle ikäluokalleni ja juuri me vanhemmat naiset hyödymme siitä eniten. Toivoisinkin, että mahdollisimman moni löytäisi sen omaankin käyttöönsä.
SkinPerfect Primerissa on monta merkittävää vaikutusta. Tärkeintä ihon terveyden kannalta on siinä oleva aurinkosuojakerroin 30. SkinPerfect Primer sk 30 on hoitava, kosteuttava, silottava ja antaa iholle kauniin sävyn. Kuitenkaan se ei korvaa päivävoidetta, vaan se laitetaan aina toisen voiteen päälle. Siinä oleva valoa taittava helmiäisjauhe saa ihon näyttämään heleältä, sileältä ja tasaisen väriseltä. 
Väri on hyvin luonnollinen, joka päästää läpi ihon oman sävyn ja siksi se sopii kenelle tahansa. Se jättää myös niin luonnollisen pinnan, ettei mitään rajoja jää, eikä se kasaudu päivän mittaan juonteisiin. Minulle SkinPerfect Primer sk 30 on aivan välttämätön tuote meikin alle.
Myös Youngbloodin Mineral Primer (73€) on sekä hoitava että kaunistava. Varsinkin näin talvella sen hoitava ja kosteutta sitova vaikutus on erityisen tarpeellinen. Mineral Primer on väritön geeli, joka sulaa ihon pintaan ja supistaa huokoset sekä silottaa pikkurypyt. Mineral Primer sopii erittäin hyvin myös rasvoittuvalle iholle, koska se vähentää ihon kiiltämistä, supistaa huokoset ja parantaa meikin pysyvyyttä.

Mitä monivaikutteisia tuotteita sinä käytät?


Osallistu Jouluarvontoihin kommentoimalla julkaisuja Facebookissa, Instagramissa ja/tai blogissa Purkkiarmeijan komentaja. Arvontapäivät ovat kaikki joulua edeltävät sunnuntait ja keskiviikot. Palkintoina vähintään 50€ arvoisia tuotteita!



 

Kommentit

  1. Anonyymi12:11

    Enpä ole tainnut käyttää monivaikutteisia tuotteita.
    Pirjo S
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista
  2. BB voidetta käytän
    ninajokelainen85@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Hiustuotteissa monivaikutteiset on tuttuja, esim hoito ja muotoilu samassa tuotteessa.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi16:27

    Bb- ja cc-meikkivoiteita olen käyttänyt.
    Tiina
    miumiu83@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Anonyymi06:03

    Minulla on käytössä dermalogican hydro masque exfoliant ja skin perfect primer. Molemmat ovat todella hyviä tuotteita.

    Marjukka
    seppanen.marjukka@gmail.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...