Olen yrittäjänä kokenut useita lama-aikoja ja taantumia ja välillä tuntuu, ettei talouselämässä koskaan ole hyviä aikoja. Pahin lama oli 1980-luvun lopulla ja se muutti koko Suomen yrittäjäkentän varsinkin, kun Neuvostoliitto kaatui samanaikaisesti ja ulkomaankauppa tyrehtyi.
Ihminen kaipaa muutakin kuin arkea
Kaikista näistä lamavuosista minulle on jäänyt kokemus, että silloin tulee uusia asiakkaita ja liikevaihto ei välttämättä putoa. Ihmisillä ei ole varaa matkustaa tai tehdä mitään suurempaa virkistävää lomatoimintaa, joten moni tulee kasvohoitoon.
Oma hyvinvointi ja terveys nostaa arvoaan huonoina aikoina ja ravintolaillan sijaan tullaankin kasvohoitoon. Samoin vähennetään tavaroiden ostamista ja vaatehankintoja ja sekin raha mieluummin panostetaan rentouttavaan ja stressiä poistavaan kasvohoitoon.
Tuo 1980-luvun loppupuolen lama on ollut kaikista pahin ja sitä se oli koko Suomessa. Olin silloin Suomen Yrittäjänaisten varapuheenjohtaja ja näin tilanteen koko Suomessa. Valitettavan moni tuttuni teki konkurssin ja itsemurhan. Toivon sydämestäni, ettei kukaan enää ajaudu riistämään omaa henkeään.
Tämä lama oli siksikin niin hankala, koska koko 1980-luku oli nousukautta. Kaikki yritykset tahkosivat rahaa hyvin pienellä vaivalla. Kosmetologitkin ottivat asiakkaita melkeinpä päällekäin ja tekivät hoitoja kiireisenä, jotta ehtivät päivässä tekemään mahdollisimman monta asiakasta.
Itsekin aloitin päivän 7.30 ja lopetin klo 21.00 ja sellaista oli muutama vuosi. Tosin olen aina tehnyt paljon työtä ja pitkiä päiviä oli sitten nousu- tai laskukausi. Olen myös tehnyt aina työni huolellisesti ja hyvin, enkä koskaan ahnehtinut liikaa asiakkaita. Tämä työtapa toi hyviä vakioasiakkaita, jotka tulivat hoitoon myös huonompina aikoina.
Se oli minulle hyvä opetus siitä, että työnlaatuun pitää aina panostaa, eikä huidella hoitoja miten sattuu. Tasaisella työnlaadulla pärjää huonompienkin aikojen ylitse.
Lama-aikana satsataan laatuun
Nyt jo näen, että asiakkaat panostavat hyvälaatuisiin kotihoitotuotteisiin, jotka vaikuttavat kunnolla ja kestävät käytössä pidempään. On suuri harha, että joku marketin parinkympin voide olisi edullinen tapa hoitaa ihoa. Niiden vaikutusainepitoisuus on vain noin 10% ammattikäyttöön tarkoitetun kosmetiikan pitoisuuksista. Voidetta menee kerralla paljon enemmän, jotta iho saadaan edes kosteutettua. Tuotteet loppuvat pian ja viidenkymmenen millilitran voide riittää ehkä noin 3-4 viikkoa, kun parempilaatuinen tuote riittää 8-12 viikkoa.
Hoitotulokset eivät ole kovin hyviä, ellei vaikutusainepitoisuus ole korkea ja siksi asiakkaat ostavat mieluummin tuotteen, joka vaikuttaa kunnolla. Säästäväiset ihmiset ovat laskeneet, miten paljon edullisemmaksi tulee ostaa kunnollinen tuote parin kuukauden välein kuin tehdä halvempi kertaostos muutaman viikon välein.
Olen myös aina puhunut sen puolesta, että kun ostaa kosmetologin valitsemia tuotteita, ei tuli hutiostoja ja kaiken voi käyttää loppuun asti. Hetken mielijohteesta ostettu kosmetiikka tulee kalliiksi, kun se ei vaikuta iholla olevaan ongelmaan ja huonossa tapauksessa ostos aiheuttaa lisäongelmia.
Kotihoidon teho moninkertaistuu, kun kaikki tuotteet tukevat toistensa vaikutuksia, eikä mitään tarvitse heittää pois siksi, ettei se sovikkaan omalle iholle.
⭐️Osallistu Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja tässä blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa Dermalogican Multivitamin Power Recovery Masque ja aikaa osallistua 3.4.-23 asti.
- Dermalogica Multivitamin Power Recovery Masque NYT 49€ (62€) multivitamiininaamio
- Youngblood Hydra Luxe Water Crème NYT 69€ (89€) kosteusvoide yöksi ja päiväksi
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti