tiistai 14. maaliskuuta 2023

Silmänympärysihottuma

Näin keskitalvella näen usein asiakkailla ihottumaa silmäluomilla tai he tulevat näyttämään minulle tuota ikävää vaivaa. Kosmetologin hoitokonsteilla pystyy lievittämään ihottumaa ja nopeuttamaan ihon paranemista. 


Dermalogican Stress Positive Eye Lift on tehokas apu silmänympärysten iho-ongelmiin.


Kuivat silmäluomet ovat tyypillinen talviajan vaiva

Hyvin monet ihottumat ilmenevät ensimmäisenä silmäluomilla, koska se on kaikista ohuin ihon kohta. Silmänympärysihossa on yksi solukerros vähemmän kuin muualla ihossa ja se tekee niistä herkemmän. Ruusufinni voi alkaa silmäluomilta, vaikka sitä ei muualla kasvoissa olisikaan. Samoin atooppinen ihottuma voi vaivata vain silmäluomia ja muu iho pysyy terveenä. Perioraalidermatiitti tyypillisimmillään alkaa silmien ulkonurkista, suupielistä ja nenänpielistä. 
Olen itse kokenut kolmekymppisenä atooppisen silmäluomi-ihottuman, mikä kesti koko talven. Muistan eräänkin kerran, kun olin teatterissa ja silmäluomet kutisivat niin vietävästi, ettei näytelmän katsomisesta tullut mitään. Ihan tyypillinen kiertokulku atooppisella ihottumalla on se, ettei ihottuma parane ennen kuin talvi päättyy. Itselleni ihottuma ei ole sen jälkeen tullut ja onneksi nyt kosmetiikassakin siihen löytyy apua. Ellei mikään kosmeettinen konsti auta, pitää mennä ihotautilääkärille. 
Apteekista saa ilman reseptiä antihistamiineja, jotka hillitsevät pahinta kutinaa ja niitä kannattaa käyttää ettei raapisi ihoa rikki. 
Kokemuksien kautta olen oppinut, että parhaan avun saa Dermalogican Stress Positive Eye Lift (62€) silmänympärysnaamiolla. Se on viilentävä geelimäinen tuote, mikä levitetään silmäluomille yöksi. Hoitogeeli rauhoittaa kutinaa sekä kuivuutta ja antaa iholle voimaa parantua.

Stressi aiheuttaa silmänympärysihottumaa

Moni asiakas ihmettelee, miksi ihottuma vaivaa heitä, kun sellaista ei ole aikaisemmin ollut. Syy voi olla monen asian summa, mutta yleensä stressi pahentaa kaikkia ihottumia. 
Tämä Stress Positive Eye Lift silmänympärysnaamio on tehokkain tuote rauhoittamaan silmäluomien ihottumaa. Se levitetään suoraan tuubista siinä olevalla metallisella levittimellä, mikä jo itsessäänkin viilentää. Hyväksi olisi rauhoittua ennen nukkumaan menoa vartiksi viilentävän kääreen avulla. Jääpalapussin voi taitella froteepyyhkeen sisään ja asetella se silmien päälle sen jälkeen, kun on levittänyt Stress Positive Eye Liftin. Kylmä rauhoittaa ja vähentää kutinaa ja turvotusta. Saman voi tehdä myös aamuisin ja Stress Positive Eye Lift voi jäädä päiväksikin vaikuttamaan. 
Meikin alle naamio on liian täyteläinen, mutta muutenkin suosittelisin pitämään taukoa meikkien kanssa. Paras silmänympärysvoide on Dermalogican vanha tuttu Multivitamin Power Firm (63€), joka suojaa ihoa ulkoilman haitoilta ja hidastaa ihon ohentumista. 
Siinä vaiheessa, kun silmäluomen iho on jo rikki kaikki tuotteet kirvelevät siinä. Yleensä tämä kirvely menee vartissa ohitse, mutta jos kirvely vain jatkuu, se kertoo tuotteen sopimattomuudesta. 
Hyvin harvoin silmänympärysihottuma johtuu allergiasta ja näitä tapauksia en ole nähnyt kuin muutaman. Tätä atopian ja ruusufinnin aiheuttamaa kuivumista näen noin 3-5 kertaa talven aikana. Seuraavana syksynä kannattaa aloittaa ennaltaehkäisy ajoissa, jottei iho pääse menemään rikki. 



⭐️Osallistu Tähtiarvontoihin kommentoimalla hoitolan julkaisuja tässä blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa iS Clinicalin PerfecTint Powder SK40 sävy Cream (99€) ja aikaa osallistua 20.3. asti.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti