Tänään 13.3. tulee 83 vuotta siitä, kun Suomen oli pakko hyväksyä Neuvostoliiton rauhanehdot, jotka kirpaisivat pientä kansaa syvältä. Suomen talvisodasta ja nykyisestä Ukrainan sodasta haetaan yhtäläisyyksiä ja ainakin vihollinen on sama.
Kiinnostus historiaan lisääntyy
Huomaan todella selvästi, miten Ukrainan sota on lisännyt ihmisten kiinnostusta Suomen omiakin sotia kohtaan. Vielä pari vuotta sitten talvisodasta mainitseminen näkyi kyllästymisenä kuulijan kasvoilla. Tunsin, että toisen päässä hyrräsi, että eikö tuo Inkku voisi pitää omana tietonaan nuo sotajutut.
Hyvä, että kiinnostus on herännyt, koska menneisyyden tunteminen auttaa ymmärtämään nykytilannetta. Putin on tehnyt prikulleen samalla tavoin kuin Stalin teki yli kahdeksankymmentä vuotta sitten. Ihan kummallista on, ettei hän ottanut opikseen Stalinin tekemistä virheistä. On pakko uskoa, että Putin on todella tyhmä ja uskoo jo itsekin omiin valheisiinsa.
Stalinhan luuli, että Suomen kansa ottaa Neuvostoliiton joukot iloiten vastaan ja miehitys käy viikossa. Näinhän se ei ihan mennyt, mutta oli ihan hiuskarvan varassa, että selviydyimme itsenäisinä. Baltian maathan kärsivät miehityksestä puoli vuosisataa.
Voi sanoa, että Suomen tilanne oli toivoton, kun Neuvostoliitto hyökkäsi 30.11.-39. Kuitenkaan ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pistää vastaan niillä vähäisillä aseilla ja sotilailla, mitä Suomella oli. Jo silloin nähtiin, että sotilaiden koulutus, älykäs sodanjohto ja taistelutahto löivät vihollisen.
Neuvostoliiton sotaväki oli kouluttamatonta ja osittain huonosti aseistettua porukkaa, jotka eivät edes tienneet mistä soditaan ja ketä vastaan. Tilanne oli siinäkin suhteessa ihan sama kuin nyt Ukrainassa.
Kuitenkin nämä Neuvostoliiton valtavat sotajoukot ajoivat Suomen niin ahtaalle, ettei linjat olisi enää pitäneet kuin korkeintaan pari viikkoa. Suomalaiset sotivat hyvin ja huomattavasti paremmin kuin ukrainalaiset nykyisin. Tämä johtui siitä, että Suomessa varauduttiin sotaan ja kaikki miehet olivat käyneet läpi varusmieskoulutuksen. Suuri onni on, ettei sitä koskaan myöhemminkään ajettu alas, koska se tuo turvaa nykytilanteessakin.
Kaikki sotilaat traumatisoituivat
Nykyisetkin sukuopolvet tietävät, miten syvästi nuo sotavuodet vaikuttivat isovanhempiemme ikäluokkaan. Kärsinyt mielenterveys aiheutti paljon ahdistusta ja pahoinvointia vielä lapsissa ja lapsenlapsissakin. Mietin usein, mitkä minun käytöstapani pohjautuvat näihin sodan aiheuttamiin traumoihin. Sen yhtälön olen todennut, että aina, kun syön mustaamakkaraa, muistan sodan. Tämä johtuu pappani (1915-1995) sotatraumoista. Hän ei koskaan sodan jälkeen enää halunnut syödä lihaa ja mustamakkara, tai verimakkara oli suurin inhokki. Mummuni taas tykkäsi mustamakkarasta ja papan ollessa työssä ostimme sitä kauppa-autolta ja herkuttelimme vähän salaa. Sen jälkeen piti keittiö tuulettaa, kun pienikin haju kuvotti pappaani. Tykkään kovasti mustamakkarasta ja ehkä se johtuu lapsuudestani, kun se oli niin harvinaista herkkua. Joka kerta, kun kuulenkin mustamakkarasta, mieleeni tulee pappa ja sota. Itse en lapsuudestani muista muuta trauman merkkiä papassani, kuin tämä inho verta ja lihaa kohtaan. Hän oli siitäkin poikkeuksellinen veteraani, että hän kertoi paljon sodasta. Ehkä siksi sota on minua kiinnostanutkin. Pappani oli koko viisi vuotta etulinjan jsp:ssä eli joukkosidontapaikalla lääkintämiehenä ja sairaankantajana. Itse hän sanoi, että muut tappeli ja he kävivät keräämässä raadot. Varmaan hän niin paljon näki verta ja sisälmyksiä, ettei niiden syöminen enää maittanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti