keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Hyvää Naistenpäivää!

Tämä on jo toinen Naistenpäivä, jota vietetään sotaisissa tunnelmissa, mutta toivotaan tämän olevan viimeinen. Sodassa naisten asema on erittäin huono ja Ukrainassa se on pahinta laatua, koska venäläiset käyttäytyvät aivan epäinhimillisesti.



Minussa asuu pieni feministi

Olen ollut koko aikuisen ikäni mukana erilaisissa naisjärjestöissä ja olen omalla toiminnallani pyrkinyt lisäämään tasa-arvoa. Työelämässä olen ollut vuodesta 1980 ja näinä vuosina naisten asema on parantunut huikeasti. 
Viimeisimpiä parannuksia on ollut tämä metoo-liikkeen synty, joka on tuonut julkisuuteen seksuaalisen häirinnän. Olen itsekin saanut kokea seksuaalista häirintää ihan tarpeeksi ja olen todella tyytyväinen, ettei nykynaisten tarvitse sellaista niellä. 
Opin eniten tasa-arvosta ja naisten asemasta ollessani 2000-luvun alkupuolella Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksessa Suomen Yrittäjänaisten edustajana. Siinä työssä opin, miten monenlaisia naisjärjestöjä Suomessakin on ja kaikkia niitä tarvitaan. Silloin minua erityisesti kosketti, miten paljon naiset kokevat väkivaltaa. Eikä se nytkään ole mihinkään kadonnut. Viimeisten tilastojen mukaan fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa on kokenut viimeisen vuoden aikana 12% naisista. Lähisuhdeväkivaltaa kokee 5% naisista. 
Muita merkittäviä tilastotietoja suomalaisista naisista on, että 22% naisista käyttää liikaa alkoholia ja yli parikymppisistä naisista tupakoi 11%. Onneksi tämä tupakoinnin määrä on vähäisempi kuin kuvittelin. Hurjalta tuntuu, että yli 63% naisista on ylipainoisia, mikä kertoo terveydestämme paljon. 


Naisten asema heikkenee

Olen itse nähnyt miten tasa-arvo lisääntyy vuosi vuodelta ja muutoksia minun elinaikana on tapahtunut paljon. Nyt näyttää siltä, että maailmanlaajuisesti naisten asema vain heikkenee ja se tuntuu kamalalta. Arabimaissa naisten asema ei ole paljoakaan kotieläintä parempi ja siinä on tapahtunut hyvin vähän muutoksia minun elinaikanani. 
Iranin naiset ovat uskaltautuneet vaatimaan edes sen verran vapautta, että saisivat päättää, miten pukeutuvat. Tuntuu käsittämättömän naurettavalta, että Iranissa siveyspoliisin miehet ajelevat ympäri kaupunkeja kyttäämässä, onko naisten huivi oikeassa asennossa. Luulisi, että aikuisia miehiä hävettäisi niin mitätön työ, mutta kai he kokevat olevansa vallan huipulla. 
Minulta ei riitä mitään ymmärrystä näin naisia sortavaa uskontoa kohtaan. Nyt Iranissa myrkytetään koulutyttöjä, etteivät he uskaltaisi mennä kouluun. Miten on mahdollista, että vielä nykyaikana on maita, jotka kieltävät naisen koulunkäynnin. Näin tekee Afganistan ja Talebanin hirmuhallinto on painanut naiset orjan asemaan. Huolestuttavaa on, että Venäjä kaveeraa Iranin kanssa ja saa sieltä aseita sotimiseensa. Ei naisen asema Venäjälläkään mikään auvoinen ole ja jos Venäjä voittaa sodan, naisten asema pahenee huomattavasti. 







Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti