Siirry pääsisältöön

Kauneushoitola täyttää tänään 43 vuotta!

Siitä on melkeinpä yksi ihmiselämä, kun aloitin kosmetologiyrittäjänä. Näihin vuosiin mahtuu todella monenlaisia tapahtumia ja tunteita. Työelämä ei koskaan ole pelkästään ruusuista ja uskon yrittäjyyden olevan töiden vaikeimmasta päästä.



En halua jäädä eläkkeelle

Minä en missään tapauksessa haaveile eläkepäivistä ja haluan unohtaa sen kokonaan. Minulla on niin suuri palo tehdä työtäni, etteivät eläkeajatukset mahdu päähäni. Kuitenkaan en pelkää sitäkään vaihetta, koska minulla on elämää myös yritykseni ulkopuolella. 
Tiedän monen yrittäjän hiukan pelkäävän työstä pois jäämistä, ellei ole mitään innostavaa harrastusta. Varsinkin ikäiseni miesyrittäjät ja ehkä palkkatyöstäkin pois jäävät ovat aika tyhjän päällä, jos elämässä ei ole muuta ollut kuin työ.
Itse odotan innostuneena myös sitä vaihetta, kun voin käyttää enemmän aikaa sotahistoriaan ja historiaharrastukseeni yleensäkin. Rakkaat kissani odottavat myös aikaa, kun palvelusväki on kotona koko päivän.
Näiden aika ei ole vielä, vaan minulla on runsaasti suunnitelmia hoitolani varalle. Koen eläväni parasta vaihetta työelämässäni ja oma ammattitaitoni on parhaimmillaan. Olisi asiakkaita kohtaan väärin, ellen antaisi vuosien varrella koottua tietoa ja kokemusta heidän hyödyksi. Ammattikunnassani on harvoja kenellä on takana niin paljon koulutusta ja kokemusta, kuin minulla nyt on. Haluan vielä pitkään hyödyntää oppejani ja tietysti oppia myös lisää.


Alku aina hankalaa

Oman yrityksen perustaminen ei ole koskaan helppoa on vuosiluku mikä hyvänsä. Kuitenkin 1980 syvimpinä Neuvostoliiton vallan vuosina ilmapiiri yrittäjyyttä kohtaan oli kaikkea muuta kuin myönteinen. Yrittäjä oli verenimijä ja sitä kohtaan tunnettiin jopa vihaa ja halveksuntaakin. 
Olen työvuosieni aikana nähnyt, miten yrittäjyydestä on tullut arvostettu asia ja se tuntuu suurelta saavutukselta. Itsekin olen ollut mukana muokkaamassa maailmaa yrittäjäystävällisemmäksi ja nämä luottamustehtäväni yrittäjäjärjestöissä ovat edelleen tärkeä osa vapaa-aikaani. 
Tämä kymmenien vuosien työ järjestötoiminnassa on todellakin parantanut maailmaa. Nykyisin on starttirahoja, uusyrityskeskuksia ja yritystutkintoja. Apua yrityksen perustamiseen saa monelta taholta ja se on erittäin hieno juttu. 
En usko, että mikään näistä yrittäjyyttä edistävistä asioista on syntynyt pelkästään niiden puolesta puhumalla, vaan Neuvostoliiton hajoaminen auttoi suomalaisen yrityselämän nousun alkuun.





⭐️ Muista myös osallistua Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Anonyymi09:05

    Onnea 43 vuotta toimineelle yrittäjälle! Ihana kuulla, että et ole jäämässä eläkkeelle.

    Leena

    VastaaPoista
  2. Anonyymi10:36

    Onnittelut ja työniloa tulevaan!

    VastaaPoista
  3. Erja22:03

    Onnittelut! Todella kunnioitettava matka! Ihanaa, ettet ole jäämässä eläkkeelle vaan saan jatkossakin rentoutumishetken ammattilaisen kasvohoidossa.

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea! Itse arvostan pienyrittäjiä paljon, itse en rohkenisi yritystä perustaa, Inkerin kanssa ilahduttavinta on se että tiedän kaikissa tilanteissa, myös haasteissa hänen toimivan aidosti asiakkaan parhaaksi ja tämä on varmasti yksi sitoutuneen ja pitkäikäisen asiakaskunnan perusteista. Aurinkoista kesää! Timo

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...