Kosmetologin ja asiakkaan välinen ”kemia” ja vuorovaikutus pitää toimia, jotta hoidon tulos on hyvä. Asiakkaan pitää pystyä luottamaan siihen, että kosmetologi osaa valita oikeat hoitotuotteet kasvohoitoon ja hoito tehdään niin kuin pitääkin.
Vakioasiakkuus on luottosuhde
Minulle ei kovinkaan usein enää tule uusia asiakkaita, mutta kyllä heitäkin työssäni kohtaan. Olen selvästi viime vuosina huomannut, että uuden asiakkaan on entistä vaikeampi luottaa kosmetologiin. Tämä on ihan looginen kehitys siitä, että kosmetologien ammattitaito on laadultaan niin epätasaista. Olen itsekin osasyyllinen asiakkaiden epäluuloon, koska kirjoitan välillä siitä, miten kirjavaa kosmetologien koulutus on.
En vaan ole tullut ajatelleeksi, että epäluulo kohdistuisi myös minuun ja en aluksi osannut siihen suhtautua. Olen jotenkin kuvitellut, että asiakkaan tehdessä ajanvarauksen, hän on jo päättänyt luottaa minuun ja tekemääni työhön. Näin se ei välttämättä olekaan ja asiakas kuulostelee kasvohoidon aikana, meneekö kaikki nyt varmasti oikein.
Ellei kosmetologi tiedä, että hänen työtään verrataan edelliseen kasvohoitoon, on täysin mahdotonta selittää tilannetta. Jokainen kasvohoito on erilainen, eikä niitä pysty vertailemaan keskenään. Minun tekemää Nanolift-kasvohoitoa (131€) ei voi verrata asiakkaan muualla saamaan kasvohoitoon, koska Nanolift-kasvohoitoa ei tee kukaan muu kuin minä.
Jos asiakas alkaa kuulostelemaan, että edellisessä paikassa kosmetologi teki kasvohoidon ihan toisin, ollaan hakoteillä. Oletettavasti kyse on ihan eri hoitomenetelmistä, eikä niiden kuulukkaan olla samanlaisia.
Kasvohoidossa on turha säästellä
Yleisin asia, mistä asiakas tuntee epäluuloa on hoitotuotteiden määrä. Ilmeisesti nykyisin kiristynyt talouselämä saa asiakkaan epäilemään, että kosmetologi säästää kasvohoitoaineissa ja käyttää niitä liian vähän.
Ensimmäisen kerran, kun asiakas kysyi, käytänkö varmasti tarpeeksi kuorinta-ainetta, suuni loksahti taatusti auki pelkästä hämmästyksestä. Siitä oppineena pyrin uuden asiakkaan kohdalla selittämään entistä tarkemmin, mitä kasvohoidossa tapahtuu.
Itselleni ei ole tullut edes mieleen, että asiakas voisi epäillä, etten käytä tarpeeksi hoitoaineita kasvohoidossa. En usko, että sellaisilla säästöillä olisi lopputuloksessa mitään merkitystä. Muutaman gramman säästö jossain hoitotuotteessa ei vähennä juurikaan kasvohoidossa käytettyjen aineiden kokonaismäärää, eikä sillä ole rahallista merkitystä.
Hämmästykseni on ollut myös suuri, kun ymmärsin Nanolift-kasvohoidon kohdalla, että asiakas voi epäillä imeytysvaiheen jäävän kesken. Nanolift on hyvin yksilöllinen hoito ja jokainen hoitokerta on erilainen. Sekoitan suurimman osan hoitoaineista jokaista asiakasta varten erikseen ja näin kasvohoidosta tulee taatusti yksilöllinen ja pystytään vaikuttamaan juuri sen hetkiseen iho-ongelmaan.
Tärkein osio on 20 minuuttia kestävä mikrovirtavaihe, jossa käytän kymmenen minuutin jaksot kahta eri virtaa. Mikrovirralla imeytettävä hoitoainetiiviste sekoitetaan eri vaikutusaineista siinä vaiheessa, kun näen kuorinnan jälkeen, mitä iho tarvitsee.
Tätä hoitoainetiivistettä tehdään sellainen määrä, että noin neljäsosa aineesta jää imeytyksen jälkeen iholle, koska muuten elektrodit eivät liiku kunnolla ja ihoa vaan turhaan hangataan. Tämä imeytymätön osa poistetaan ja aloitetaan kasvohieronta siihen tarkoitetuilla tuotteilla.
Nyt vasta minulle selvisi, että muutama uusi asiakas on epäillyt, etten tee imeytysvaihetta kunnolla tai tarpeeksi pitkään, koska hoitoainetiivistettä jää niin paljon iholle. Olin ihan hämmentynyt, kun asiakas kysyi, lopetinko imeytyksen kesken, enkä ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. Sitten, kun selvitin asiaa tarkemmin, ymmärsin hänen kysymyksensä.
Minulle ei ole tullut mieleenikään, että asiakas voi näin ajatella. Nanolift-hoitolaite pitää pientä piipitystä ja kone itse pysähtyy, kun kymmenen minuuttia on täynnä. Olen kuvitellut, että asiakas ymmärtää koneen toimivan ajastuksella. Eikä minulle olisi mitään hyötyä, jos lyhentäisin imeytysaikaa. Nämä kaikenlaiset epäilyt ovat minulle uusia asioita, joten minun pitää ne nyt huomioida ja selittää hoitojen vaiheita tarkemmin.
Tähtitarjouksina 7.8. asti Yumi Lashes ripsien kestotaivutuksia, kulmien laminointeja ja kasvohoitoja! Osta itsellesi tai läheisellesi lahjakortti, joka on voimassa 6 kk. Voit varata hoitoajan sitten, kun se sinulle parhaiten sopii.
⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 7.8. asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti