Viimeisen vuoden aikana on ilmestynyt paljon niin sanottua holokausti-kirjallisuutta ja niissä onkin ihan mielenkiintoisia elämäntarinoita. Nyt ilmestyneissä kirjoissa on kirjoittajina holokaustin kokeneiden jälkipolvet ja siksi näkökannat ovat uusia.
Holokaustin jättämät jäljet
Tällä hetkellä elämme niin epävakaita aikoja, että löydän siitä helposti yhtymäkohtia 1930-lukuun ja mietin toistaako historia nyt itseään.
Ariana Neumannin Isäni sodan salaisuudet on yksi mielenkiintoinen kirja, jossa tytär kertoo isänsä elämäntarinan. Yleensä tämän tyyppisten kirjojen tausta on se, että lapselle selviää vanhempien kokemukset sodasta vasta heidän kuolemansa jälkeen. Kaikissa maissa on yhteinen ongelma se, ettei sodan kokeneet ole puhuneet siitä jälkikäteen.
Tämä Ariana Neumann oli syntynyt ja kasvanut Venezuelassa 1960-luvulla, eikä tienyt isästään oikeastaan muuta, kuin eurooppalaisen syntyperän. Vasta 2010-luvulla hän kokosi isänsä perheen tarinan ja selvitti, miten juutalaissuku hävisi holokaustin syövereihin.
Mielenkiintoinen tarina on myös Tova Friedmanin Auschwitzin tytär, joka on poikkeuksellinen siksi, että Friedman oli lapsi, joka selvisi Auschwitzista. Se on äärimmäisen harvinaista, koska kaikki pikkulapset menivät suoraan kaasukammioon Auschwitziin saapuessaan. Harvinaista on myös se, että hänen kummatkin vanhemmat selvisivät. Perhe oli tietysti erotettu toisistaan, mutta he löysivät sodan jälkeen toisensa ja yrittivät palata kotipaikalleen Puolassa. Järkyttävintä on se, että puolalaiset syrjivät edelleen näitä keskitysleirin kokeneita juutalaisia ja tämäkin perhe muutti USA:han. Tova Friedmanin keskitysleiriltä selvinnyt täti pahoinpideltiin kuoliaaksi 1946 Puolassa juutalaisvihan takia ja tämä on käsittämätöntä.
Luin myös toiseen kertaan André Swanströmin Hakaristin ritarit, joka kertoo suomalaisesta SS-pataljoonasta. Nyt, kun lehdissä paljon kirjoitetaan nykyisestä ääriajattelusta, tämä kirja selkeyttää paljon sitä, mikä tämä suomalainen SS-pataljoona oikein oli. Se on osa Suomen historiaa, että olimme Saksan puolella toisessa maailmansodassa ja Suomen valtio antoi luvan tälle pataljoonalle.
Hiukan kevyempää kirjallisuutta
Nuo minun kirjasuositukset ovat kieltämättä aika raskasta lomaluettavaa, mutta en nyt muistakaan voi kertoa, kun en oikein muuta lue. Tässä on muutama vähemmän rankka tietokirja, jossa on asioita, mitä ihmisen olisi hyvä tietää.
Outi Salovaaran Matkalla kadonneessa maailmassa- Neuvostoliiton perillisten jäljillä on ihan muutama viikko sitten ilmestynyt kirja entisistä Neuvostoliittoon kuuluneista valtioista. Olen kuunnellut tätä kirjaa ja se on perusteellinen tietokirja näistä tuntemattomammista entisen Neuvostoliiton jäsenistä esimerkiksi Kirgisiasta, Turkmenistanista ja myös Krimistä.
Näiden maiden historia satojen vuosien takaa käydään myös läpi ja myönnän, että menin kyllä ihan sekaisin, mikä valtio oli mitenkin muodostunut. Kuitenkin se tuli selväksi, että kaikki olivat kärsineet Neuvostoliiton aikana. Kansat olivat kokeneet nälänhätiä ja vainoja ja luonto oli pilattu ympäristömyrkyillä. Se tuli taas kerran selväksi, että Neuvostoliitto sai aikaan pelkkää pahaa.
Ann Hagedornin Nukkuva agentti - atomivakooja, jota ei koskaan saatu kiinni on jo ilmestynyt useampi vuosi sitten ja se on kevyttä luettavaa. Kuitenkin siinä on perinpohjin selvitetty, miten Neuvostoliiton vakooja, amerikkalaissyntyinen George Koval toimi saadakseen vietyä tietoa Amerikan atomiohjelmasta neuvostoliittolaisille.
Kirja on myös mielenkiintoinen selvitys siitä, miten Neuvostoliiton vakoilujärjestelmä toimi heti toisen maailmansodan jälkeen. Kirjasta käy myös selville, miten paljon monessa maassa ja esimerkiksi Amerikassa oli kommunisteja, jotka ihailivat Neuvostoliittoa ja tekivät työtä Stalinin hyväksi.
Tässä vielä yksi suositus aika Venäjä-painotteisesta lukulistastani. Anneli Heliön kirja Anna Ahmatovan elämä on ollut minulle helmi kirjojen joukossa, koska ihailen Anna Ahmatovaa yli kaiken. Runous on ainoita kirjallisuuden lajeja, joista en erityisesti välitä, mutta Anna Ahmatova on minullekin suuri tähti. Hänen runonsa ovat todella hienoja ja ihmettelen sitä, miten hän niitä pystyi tekemään niissä elinoloissa, mihin hän Neuvostoliitossa joutui.
Välillä hän oli ihailtu ja välillä vainottu ja suurin osa hänen läheisistään kärsi Stalinin vainoista. Anna Ahmatovan oma poika Lev Gumiljov vietti gulagissa vankina useita vuosia ja Ahmatova itse odotti pidättäjiä joka yö vuosikaudet.
Kirjassa nostettiin esiin myös se mielenkiintoinen asia, että Anna Ahmatova syntyi Odessassa eli Ukrainassa, joten hän onkin ukrainalainen runoilija, eikä venäläinen. Tätä ei ole koskaan ennen nostettu näin esiin tai sitä ei ole ainakaan Suomessa korostettu. Suosittelen lämpimästi tätä upean naisen elämäkertaa, jossa on useita hänen parhaista runoistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti