Olen koko aikuisen ikäni keskustellut ihmisten kanssa vanhenemisesta ja olen nähnyt monia tapoja suhtautua omaan ikääntymiseen. Luen tällä hetkellä historian professori Laura Kolben kirjaa Keho – matkoja ikään, mieleen ja minuuteen ja se herättää paljon ajatuksia omasta työstäni.
Ikä tuo aina muutoksia ulkonäköön
Kosmetologi pystyy nykyisin auttamaan paljon ulkonäköasioissa ja ihon vanhenemista pystytään hidastamaan enemmän kuin olisin työelämäni alussa ikinä uskonut. Se ei kuitenkaan auta, ellei ihminen hyväksy omaa vanhenemistaan ja ole sinut peilikuvansa kanssa. Sen lisäksi, että on monia menetelmiä vanheta ulkoisesti kauniisti, pitää tehdä työtä oman sisäisen minänsä kanssa tai muuten ikääntyneen elämästä tulee pelkkää rimpuilua ja oman itsensä ympärillä pyörimistä.
Olen jo itse sen ikäinen, että pystyn omakohtaisesti kertomaan, miltä vanheneminen tuntuu. Olen jo kohdannut sen vaiheen, kun peilikuva ei enää vastaa sisäisiä tuntemuksia. Voisin sanoa, että vaikeinta vanhenemisessa on hyväksyä oma peilikuvansa ja suhtautua näkemäänsä lempeästi ja vailla moitteita. Sisäisesti ihminen muuttuu hämmästyttävän vähän. On suuri epäsuhta, kun omassa mielenmaailmassaan on sama rokkimimmi, minihametyttö ja kadulla päät kääntävä nuori nainen kuin kolmekymmentä vuotta sitten, mutta peilikuvassa onkin lösähtänyt, kurttukaulainen maatuska.
Vanheneva nainen keksii kyllä itselleen toinen toistaan rumempia moitteita ja kohdistaa pilkkaa omaan ulkonäköönsä. Kuulen päivittäin, kun yli viisikymppinen nainen moittii omaa ulkonäköään todella julmasti. En tiedä onko tämä joku surutyön vaihe, mutta kyllä vanheneva nainen ruoskii itse itseään aivan liikaa. Kyllä sitä pulleaa, venynyttä ja vanunutta omaa uutta peilikuvaansakin voi rakastaa ja ilman muuta se peilikuva ansaitsee tulla rakastetuksi.
Vaatii pitkän prosessin liimata yhteen kuvaan se menneen elämänvaiheen rokkimimmi ja nykyinen peilikuva. Sitä kannattaa todellakin työstää, että tuosta peilikuvasta ja mielenmaailmasta tulee yhteneväinen, koska muuten elämä on aika ontuvaa.
Kannattaa vanheta kauniisti
Mitään taikatemppuja kosmetologi ei pysty tekemään, mutta voin auttaa vanhenemaan kauniisti. Rypytöntä en yli viisikymppisestä saa, mutta hoidettu ryppy on aina kauniimpi kuin hoitamaton.
Plastiikkakirurgia tarjoaa myös monia menetelmiä ulkonäön kohennukseen ja niitäkin voi kysellä, jos esimerkiksi silmäluomet valahtavat liikaa. Kuitenkaan mielestäni siihen ei kannata lähteä, että yrittäisi pysäyttää vanhenemisen. Muutamiksi vuosiksi se saattaa onnistuakin paksun rahapussin ja taitavan plastiikkakirurgin avulla.
Se on kuitenkin varmaa, että ikä alkaa jossain vaiheessa näkymään ja mikään ei ole niin surullista, kuin seitsemänkymppinen, joka yrittää näyttää kolmekymppiseltä. On varmaankin viisaampaa opetella hyväksymään muuttuva ulkonäkö ja käyttää rahat uusien elämänkokemusten hankkimiseen. Tietysti tämä on vain minun mielipiteeni, koska en pysty neuvomaan, mikä elämässä on kullekin viisainta.
Nykyinen yhteiskunta palvoo nuoruutta ja ulkonäön merkitys on ihan ylikorostunut. Laura Kolbe tuossa kirjassaan analysoi hienosti, miten vaatimukset naisen ulkonäköä kohtaan ovat muuttuneet ja hän kertoo myös omakohtaisesta suhteestaan vanhenemiseen ja omaan ulkonäköönsä. Suosittelen lämpimästi tuon kirjan lukemista, koska siitä löytyy hyviä neuvoja itsensä ja oman vanhenemisensa hyväksymiseen. Ihailen suuresti näitä fiksuja ihmisiä, jotka kykenevät tuottamaan näin hienoja ajatuksia elämästä, niin kuin Laura Kolbe tässä kirjassa. Ilman muuta ihailen häntä huomattavasti enemmän, kuin jotain parikymppistä missityttöä jota kuvataan Seiskalehden sivuilla.
Sen neuvon vielä annan, ettei myöskään kannata antaa periksi vanhenemiselle ja ruveta mummoutumaan ennen aikojaan. Moni huomaamattaan hylkää itsensä ja naiseutensa tyystin ja alkaa pyöriä mummorumbassa, kun joka suunnassa pyydetään apua. Sitten onkin kohta kahdeksankymmentä ja vuodet kuusikymppisestä kahdeksankymppiseen onkin mennyt omien vanhempien auttamiseen, lastenlapsista huolehtimiseen ja aikuisten lasten huushollin siivoamiseen.
Perhe on pohjattoman ahnas ottamaan kaiken irti, ellei pidä omia puoliaan. Eläkkeelle jäätyä on oikeus vihdoinkin omaan aikaan, harrastuksiin ja matkustamiseen. Monesti jopa ystävätkin unohtuvat, kun pitää kuskata lapsia ja bonuslapsia sinne ja tänne. Sitten kahdeksankymppisenä ei enää ehkä jaksakaan matkustaa ja harrastaa ja yksinäisyyskin voi kolkuttaa mielessä, kun ystävät on aikoinaan unohdettu. Itseensä kannattaa panostaa ja vanheneminen on uusi vaihe elämässä ja naiseudessa, eikä sitä pidä uhrata vain toisten hyväksi.
Huom. Tähtitarjoukset ma 24.7. asti:
⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein.
Kommentit
Lähetä kommentti