maanantai 31. heinäkuuta 2023

Mietteitä rasismista

Tänä kesänä on mediassa ollut rasismi esillä enemmän kuin pitkiin aikoihin ja uutisiin on noussut Suomessa piilevä rasismi ja ääriajattelu. Nyt tämä Varsovan matkani pisti minut ajattelemaan rasismia ja juutalaisuutta hyvinkin syvällisesti.



Ikuinen juutalaisviha

Varsovassa kaikki toiseen maailmansotaan ja historiaan keskittyneet museot sivusivat juutalaisvihaa jollain tavoin. Minun on hyvin vaikea käsittää, miksi jotain uskontokuntaa vihataan niin syvästi, että heitä aletaan tappamaan systemaattisesti. 
Osittain Natsi-Saksa kaatui sen takia, että niin suuret resurssit laitettiin juutalaisten tuhoamiseen. Se oli valtava organisaatio, mikä kulutti sotivan maan voimavaroja, mutta kuitenkin se pidettiin toiminnassa. Välillä on myös spekuloitu olisiko Hitler voittanut toisen maailmansodan, ellei olisi pyörittänyt tätä juutalaistuhoa samanaikaisesti. Se on järkyttävä ajatusleikki.
Juutalaisviha on ollut olemassa pari tuhatta vuotta, mutta tämä 1900-luvun holokausti oli kaiken huipentuma. Vahva lisäperuste juutalaisvihalle oli kirjoitus, joka kulkee nimellä Siionin viisaiden pöytäkirjat. Se julkaistiin 1800-luvun lopussa ja ilmeisesti sen kirjoitti Venäjän salainen poliisi Ohrana lietsoakseen lisää juutalaisvihaa. 
Kirjoituksen väitettiin olleen oikea pöytäkirja juutalaisten johtajien tapaamisesta, jossa he suunnittelivat koko maailman valloittamista. Kirja todettiin huijaukseksi jo muutama vuosi ilmestymisensä jälkeen, mutta koko 1900-luvun alkupuolen se nousi esiin ympäri maailmaa ja sitä väitettiin todeksi. 
Sattumaa oli, että moni pöytäkirjoissa suunniteltu tapahtuma muuttuikin todeksi, kuten ensimmäinen maailmansota. Saksassa levisi väite heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, että syy saksalaisten häviöön oli juutalaisten maan sisäinen toiminta. 
Hitler ja natsit käyttivät tehokkaasti hyväkseen tätä Siionin viisaiden pöytäkirjaa ja siitä otettiin suuria painoseriä, joita jaettiin vauhdikkaasti. Myös Suomessa levitettiin tätä kirjaa ja se käännettiinkin suomeksi jo 1900-luvun alussa. Juutalaisvihaa oli helpompi levittää, kun ihmiset uskoivat, että juutalaiset suunnittelivat koko maailman valloitusta ja he aikoivat orjuuttaa muun ihmiskunnan. 

Väestönvaihto salaliittoteoriana

Viime aikoina on Suomessakin kyselty, uskovatko poliitikkomme salaliittoteoriaan väestönvaihdosta. Tämä on saman tyyppinen salaliittoteoria kuin Siionin viisaiden pöytäkirjat sata vuotta sitten. Jotkut ihmiset kuvittelevat, että juutalaisten johtajilla on aikomus valloittaa koko maailma luomalla ensin täydellinen sekasorto. Sekasorto luodaan siirrättämällä organisoidusti afrikkalaiset Eurooppaan ja Amerikkaan ja näiden maiden järjestelmät luhistuvat. Sekasortoon joutuneiden maiden hallitukset on helppo syrjäyttää ja siirtää tilalle juutalaisten johtama nukkehallitus. 
Kuullessani tästä salaliittoteoriasta ensimmäisen kerran, pidin sitä naurettavana hörhöilynä ja ajattelin, ettei kukaan voi siihen uskoa. Minusta on absurdia kuvitella, että kourallinen vaikutusvaltaisia juutalaisia suunnittelisi maailman valloitusta ja siirrättäisi pakolaisia mielensä mukaan. 
Jälkikäteen ole ymmärtänyt, että tähän uskoo Suomessakin suuri määrä ihmisiä ja ehkä myös muutama kansanedustajakin. Ilmeisesti salaliittoteoriaa levittää amerikkalainen QAnon -ryhmä, joka on monen muunkin hörhöilyn takana.
Nykyisellä nettiaikakaudella nämä salaliittoteoriat leviävät valtavalla nopeudella verrattuna 1900-luvun alkuun ja silloinkin tuo Siionin viisaiden pöytäkirja -huijaus levisi muutamassa vuodessa. 
Sitä minä en käsitä, miksi juuri juutalaiset olisivat tekemässä tätä väestönvaihtoa? Miten aina keksitäänkin, että pahuuden lähde on juutalaiset, kun moni muukin taho voisi pahuutta levittää.






2 kommenttia:

  1. Anonyymi10:30

    Tällä hetkellä on Yle Areenassa erinomainen brittisarja The Walk-In, Sisäpiirissä. Se on tosipohjainen ja kertoo brittiäärioikeiston aktivoitumisesta Brexitin aikaan.

    Huomionarvoista on, miten ääriliike kannattajia ja aktivisteja houkutellessaan iskee syrjäytyneisiin (syrjäytettyihin) ja tietämättömiin. Houkutellun ja hyvin epävarman nuoren miehen isä oli kuollut syöpään. Se pojan uudet kaverit laittoivat juutalaisten syyksi! Juutalaisilla on näppinsä lääketehtaissakin, ja he eivät halua, että isä olisi parantunut! Tällainen käsittämättömän tuulesta temmattu salaliittouskomus. Oikean tiedon hankinta ja pätevä argumentointi ei ole mikään tavoite, vaan ihmisten heikkouksien hyväksikäyttö ja tunteisiin vetoaminen sekä vahvan ryhmän ja sitä kautta vallantunteen tarjoaminen.

    Suomalaistenkin lukutaito on heikennyt. Teknisen lukutaidon lisäksi yhteiskunnassa on tarpeen myös luetun ymärtäminen, ja sitä ei välttämättä ole niissä piireissä, jotka öyhöttävät keskustelupalstoilla.

    Tämä on polttava aihe, mutta olen jo ylittänyt kommentin sopivan pituuden.

    Leena

    VastaaPoista
  2. Kauneushoitola12:29

    Olet Leena aivan oikeassa. Asia on erittäin vakava. Tuo Sisäpiirissä tv-sarja oli erinomainen esitys siitä miten ihmiset koukutetaan äärimielisten ja uusfasistien porukkaan.
    Twitterissä käydään tällä hetkellä järkyttävää keskustelua tuosta Sisäpiiri-sarjasta. Osa politiikoistakin on sitä mieltä, että tuo sarja on valheellista kommunistien propagandaa. Siis Suomessakin on jo niin paljon aivopestyjä, että puolustajia äärioikeistolle riittää.

    Inkeri

    VastaaPoista