torstai 20. heinäkuuta 2023

Puoli tuntia päivässä hyvinvointiin

Olisikohan se liikaa uhrattu, jos käyttäisi puolisen tuntia päivässä oman itsensä hoitamiseen? Vartti aamulla ja toinen illalla ja tässä ajassa ehtii kyllä pesemään hampaat, hoitamaan ihon ja rasvaamaan kädet sekä jalat.


Käyttämällä kosmetologin kanssa oikein valittuja tuotteita pystyy muutamassa minuutissa tekemään tehokkaan kotihoidon.


Iho vaatii hoitoa!

Minut pysäytti tähän itsensähoitamisasiaan hammaslääkärini, joka totesi, ettei hän voi tulla kotiini hoitamaan hampaitani, vaan päivittäinen hoito jää minun vastuulleni. Tätä samaa asiaa puhun omille asiakkailleni jatkuvasti. 
Minä teen parhaani noin 4-8 viikon välein kasvohoidossa asiakkaan ihon hyväksi, mutta loppu on asiakkaan omalla vastuulla. Vuosien varrella olen jopa suututtanut joitakin asiakkaita, kun olen kertonut, että kasvohoidon lisäksi tarvitaan ihon kotihoitoa. Minulle on asiakas usein sanonut, kun suosittelen kotihoitotuotteita, että hän käy kyllä kasvohoidossa, mutta kotona hän ei suostu tekemään mitään. 
Mitä, jos tuon saman sanoo hammaslääkärille? Miten käy, jos ihminen kävisi kerran kuukaudessa hammaslääkärillä putsauttamassa suunsa, mutta välillä ei hampaita hoidettaisi ja pestäisi? Jokainen tietää, että huonostihan siinä käy ja kohta hampaat putoavat suusta. 
Iho on samanlailla yksi elimistön osa, niin kuin hampaatkin ja kaiken lisäksi iho on ihmisen suurin elin. Iho likaantuu, kuluu, sairastaa ja oireilee ihan kuin muutkin elimet tai vaikkapa hampaat. Ehkä tämä hammasvertaus on siksikin hyvä, että jokainen voi kuvitella, miltä suu tuntuu, haisee ja maistuu ellei hampaita pestä ja hoideta päivittäin. 
Samoin käy iholle ja varsinkin kasvojen ihoon kertyy päivittäin runsaasti ulkoista likaa ja ihon itse erittämää rasvaa, hikeä ja kuollutta solukkoa. Se, miten päivittäin iho hoidetaan, jää ihmisen omalle vastuulle. Olen myös sitä mieltä, että ihminen on muutenkin vastuussa oman terveytensä ja hyvinvointinsa ylläpidosta. 


Kosmetologi ohjaa ihon kotihoitoon

Tärkeä osa kosmetologin työtä on ohjata ja neuvoa asiakkaan kotihoitoa. Kyse ei ole siitä, että kosmetologi yrittäisi tyrkyttää tuotteita kotiin, saadakseen itselleen rahaa. Valitettavan usein asiakkaat tuntuvat näin ajattelevan. 
Tottakai kosmetologin työ on myös kaupallista, koska emmehän me mitään pappeja olla, jotka tyydyttävät jotain omaa agendaansa työllään. Näinhän tekevät kaikki hammaslääkärit, fysioterapeutit, hierojat, kampaajat tms. He myyvät omaa ammattitaitoaan ja näin tekee kosmetologikin. 
Kosmetologi suosittelee niitä tuotteita, joita myykin, koska ne ovat samaa tuotelinjaa, mitä on kasvohoidossa käytetty. Asiakkaan iholle on suuri hyöty, kun hän jatkaa ihonhoitoa kotona samoilla tuotteilla, mitä kasvohoidossa on käytetty. Kotihoidon tehosta menetetään vähintään puolet, kun kasvohoitoa yritetään jatkaa jollain yleisesti myynnissä olevalla kosmetiikalla. 
Kasvohoidossa ihoon imeytetään määrättyjä vaikutusaineita, mitä iho sillä kertaa tarvitsee. Näitä vaikutusaineita lisätään kotihoidolla, jotta ne pysyisivät mahdollisimman kauan ihosolukossa. Käyttämällä oikein valittuja tuotteita pystyy muutamassa minuutissa tekemään tehokkaan kotihoidon. 
Ellei asiakkaalle neuvota kasvohoidon yhteydessä kotihoitoa, asiakas voi sitä pyytää tai jopa vaatia. Asiakkaalla on oikeus saada selkeät ohjeet ihon kotihoitoon ja jatkohoitoon kauneushoitolassa.




Tähtitarjoukset 24.7. asti:


⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein.




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti