Siirry pääsisältöön

Kauneushoitola on suljettu kesäloman vuoksi 24.7.-6.8.

Pidän tänä kesänä ruhtinaalliset kaksi viikkoa kesälomaa yhteenmenoon ja viimeksi sain näin pitkän loman ennen koronaa. Nyt ajattelin rentoutua ja hurvitella oikein kunnolla, niin jaksan taas uudistuneena tarttua työhön syksyn alkaessa.



Ajanvaraus toimii lomallakin

Olen päätynyt siihen ratkaisuun, että hoidan kesälomankin aikana sähköpostit ja teksiviestit parin päivän välein. Suurin osa asiakkaistani tietää minun lomailevan, joten tuskin viestejä tulee kovinkaan paljoa ja se ei ole suuri vaiva, jos joka aamu vilkaisen, pitääkö johonkin vastata. 
Yrittäjän on turha kuvitella, että yrityksestä pääsee lomallakaan täysin eroon. Oma yritys on kuin lapsi ja vastuu siitä on 24/7. Tämän, kun sisäistää jo yrittäjäuran alussa, siitä ei tule mitään ongelmaa. Nykyisin, kun en ole enää työnantaja, minulle on suuri helpotus, että voin sulkea hoitolan. Olin yli 30 vuotta työnantajana ja lomallani vastasin koko ajan kysymyksiin, mitä hoitolasta tuli. Nyt sellaista ei tapahdu ja se tuo vapauden tunteen ja kokemuksen siitä, että työstä pystyy täysin irtaantumaan. 
Myös verkkokaupan paketit hoituvat lomani aikana, joten sekään ei ole katkolla. Kasvohoitoihin ajanvaraukset kannattaa tehdä mahdollisimman pian, koska 7.8. alkava viikko alkaa olla jo täynnä. Syksyn ajanvaraukset kannattaa siksikin tehdä hyvissä ajoin, että syys-lokakuussa on useampia koulutuspäiviä, jolloin joudun pitämään liikkeen kiinni ja tämä kiristää työtahtia.


Hurvittelua Varsovassa

Yleensä kaikki yrittäjät lähtevät matkalle lomiensa ajaksi, koska lyhytkin loma katkaisee työnteon parhaiten. Olen itse käyttänyt tätä keinoa koko työurani ajan ja yleensä suuntaan ulkomaille lomani ajaksi. 
Tänä vuonna olemme reilun viikon verran Varsovassa. Minulle on hurvittelun huippu, kun pääsen kiertämään sotahistoriaan liittyviä nähtävyyksiä ja taidemuseoita. On tosi rentouttavaa, kun voi uppoutua omaan harrastukseensa täysin ja illalla hotellissa voi vielä päivittää tietojaan netissä. Nautimme kumpikin hyvästä ruuasta ja on kiva katsella katukahviloissa suurkaupungin vilinää. 
Onneksi mieheni on mielellään mukanani näissä sotahistoriakohteissa, vaikka se ei hänen harrastus olekaan. Minä vuorostaan menen jalkapallopeleihin ja urheilutapahtumiin, vaikka en niistä mitään ymmärräkään. 
Olen ollut Varsovassa kaksi kertaa, mutta niistä reissuista on jo aikaa. Ylipäätään Puola on täynnä sotahistoriaa ja olenkin siellä käynyt useamman kerran. Viimeksi olin Varsovassa 2013, kun Varsovan geton kansannoususta tuli 70 vuotta. Se oli ikimuistoinen tapahtuma, josta olenkin blogissa kirjoittanut, mutta tulen kirjoittamaan lisääkin. 
Onneksi emme varanneet lomalle mitään Kreetan tai Italian reissua, niin kuin talvemmalla suunnittelimme. Olisi ollut kamalaa yrittää katsella nähtävyyksiä yli neljänkymmenen asteen lämmössä. Tämä täytyy muistaa tulevinakin kesinä, ettei yritäkkään lähteä näihin rantalomakohteisiin keskikesällä, koska ilmeisesti nämä huippuhelteet ovat jokakesäisiä. 
Varsovan päivälämpötilat ovat noin 25 astetta ja se nyt on vielä siedettävää, vaikka en itse välittäisi niinkään lämpimästä. 





⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 7.8. asti.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Anonyymi10:10

    Rentouttavaa lomaa ja antoisia tutkimuskohteita, Inkeri.

    Leena

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...