maanantai 21. elokuuta 2023

Ei ole kiva tehdä turhaa työtä

Minulta pyydetään sähköpostilla monta kertaa viikossa ihonhoitosuosituksia tai näytteiden lähettämistä. Olen aina tykännyt tehdä asiakkaille kotihoitosuunnitelmia, mutta nykyisin en tee sitä kuin ihmisille, jotka ovat hoitolan tai verkkokaupan asiakkaita. 




Kiitos on unohtunut sana

Olen tehnyt tämän jyrkän päätöksen olla tekemättä ihonhoitosuunnitelmia tuntemattomille ihan käytännön kokemuksesta. Silloin, kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, vastasin useamman vuoden näihin hoitosuosituspyyntöihin. Joskus jopa lähetin näytteitä, kun uskoin, että ihminen olisi oikeasti ostoaikeissa. Minun on ollut vaikea oppia siihen, että ihmiset voivat röyhkeästi hyödyntää toisen ammattitaitoa ilman aikomustakaan siitä millään tavoin maksaa. 
Aluksi minä kuvittelin, että ahkerasti tekemistä hoitosuunnitelmista ainakin puolet päättyisi verkkokauppaostokseen. Tämä oli ihan naiivi ja virheellinen käsitys. En muista, että yksikään vieraalle ihmiselle tehty ihonhoitosuunnitelma olisi johtanut ostokseen tai asiakkuuteen. Ne ovat olleet täysin turhaa työtä, josta ei ole edes kiitetty. 
Tämäkin on hämmentävää ja olen siitä kirjoittanut ennenkin, että ihmisiltä on kiitos-sana lähes kadonnut. Alle kymmenen prosenttia niistä ihmisistä, joille olen tehnyt kotihoitosuunnitelman, on vastannut viestiini ja kiittäneet työstäni. Tässä on jotain niin röyhkeää, että minun on vaikea sitä käsittää. Itse en ikinä kehtaisi pyytää keneltäkään ilmaista työtä ja en edes siitä kiittäisi. Ehkä tämä kertoo nyky-yhteiskunnasta ja ihmisten itsekeskeisyydestä. 


Kosmetologin työ on liiketoimintaa

Perusteellisesti harkitun ja suunnitellun kotihoito-ohjelman teko vie aikaa 30-60 minuuttia. Tällaiset hoitosuunnitelmat teen aina työpäiväni päätteeksi ja yleensä kotona. Päiväni ovat niin täynnä hoitoasiakkaita, että ei tule kuuloonkaan mikään kirjoitusten tekeminen työaikana. Kirjoitan tämän bloginkin aina kotona yleensä ennen nukkumaan menoa. 
Voitte uskoa, että minua on siepannut, kun olen tullut kotiin kello 21 ja tehnyt vielä tunnin verran turhaa hoitosuunnitelmaa, josta en mitään ole hyötynyt. Joskus hoitosuunnitelman saaja on jopa vastannut, että hän kävi ostamassa tuotteet jostain muualta ja kysyy vielä lisäohjeita. 
Tämä on ollut niin kova oppi, että on ollut pakko päätyä siihen, etten tee mitään työtä ilman korvausta. Tämä on harmillista, koska tiedän, että ehkä kysyjissä saattaa olla muutama, joka olisi ihan oikeasti tulossa asiakkaaksi. Toisaalta haluaisin myös auttaa ihmisiä, koska tiedän, että tekemistäni kotihoitosuunnitelmista on takuulla apua. 
Kuitenkin pitää tunnistaa tosiasiat ja minulta ei mitenkään liikene voimavaroja siihen, että tekisin työpäiväni päätteeksi tällaista hyväntekeväisyyspalvelua. Tilanteista tulee myös niin paha mieli, etten enää sitäkään halua kokea.




⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 21.8.23 asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

3 kommenttia:

  1. Kiitos, että jaat täällä blogissa vinkkejä ihonhoitoon. Ja tukee kyllä hyödynnettyä tähtitarjoukset ja kampanjat mitä verkkokaupassasi on. Ikävä kuulla, etrå miten ihmiset käyttää hyväksi ja miten harvinainen sana Kiitos on.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi09:57

    Osa ihmisistä kyllä on uskomattoman röyhkeitä. Heille myös kiitoksen sanominen on ylivoimaista. Ylipäätään tapana on monesti vielä nöyryyttää asiakaspalvelijoita.
    Kun kuulee kaiken maailman valituksia, käsittää, että heillä ei ole mitään käsitystä yritystoiminnan reunaehdoista. Kaikki pitäisi saada pimeästi ja lähes ilmaiseksi. Hinnoista kaamea urputus ilman aavistustakaan, mistä hinta koostuu - tausta-ajatuksena se, että yrittäjän palkka on maksettu hinta.

    Ihan toiselta alalta esimerkki: eräs ikivalittaja vaati kalakauppiaalta rahoja takaisin mielestään mudanmakuisesta kalasta, jonka perhe kylläkin oli syönyt.

    Leena


    VastaaPoista
  3. Kauneushoitola22:05

    Tämä on huolestuttava piirre yhteiskunnassa, että arkipäivän kohteliaisuudet unohtuu. Hyvällä käytöksellä yhteiselo sujuu mukavammin.

    Haluan vielä korostaa sitä, että tässä blogissa vastaan mielelläni lukijoiden kysymyksiin ja teen ihonhoitosuunnitelmia. Täällä niistä voi hyötyä kymmenet ihmiset ja silloin se ei ole turhaa työtä.
    Minulle on hyvin mieleistä tehdä näitä ihonhoito-ohjelmia ja haluan niillä auttaa ihmisiä. Kysykää siis rohkeasti neuvoa omaan ongelmaanne niin vastaan, jos osaan. Ja takuulla löytyy muitakin lukijoita joilla on vastaava ongelma.

    Inkeri

    VastaaPoista