Siirry pääsisältöön

Pimeää kauppaa odotellessa!

Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta ry järjestää taas perinteisen Pimeän kaupan illan perjantaina 29.9. Laittakaa päivämäärä muistiin ja lähtekää Hämeenlinnaan ostoksille ja ensisijaisesti kannattaa suunnata minun kauneushoitolaan. :) 


Odotettu Pimeän kaupan ilta hoitolassa pe 29.9. ja verkkokaupassa koko viikonlopun. 


Pimeän kaupan ilta on odotettu tapahtuma

Pimeän kaupan ilta on muodostunut vuosien kuluessa niin hämeenlinnalaisten omaksi tapahtumaksi, että jo nyt sitä kysellään. Voisin sanoa, että se on vuoden ainoita tapahtumia, kun hitaat hämeenlinnalaiset lähtevät kunnolla kaupungille. Kaduilla on yleensä jopa tungosta iltakuuden maissa, kun kaikki kaupat houkuttelevat tarjouksillaan.
Yleensä kauppakeskukset Goodman ja Tavastila aloittavat tapahtuman vasta illalla kello 18.00, mutta minä aloitan jo päivällä hyvissä ajoin. Vielä en ole päättänyt pidänkö ”avoimet ovet” jo aamusta alkaen vai aloitanko vasta iltapäivästä. Se selviää myöhemmin, kun kuulostelen vähän tilannetta. Perjantai on yleensä niin suosittu päivä kasvohoidoille, että voi olla, etten pysty käyttämään koko päivää ostoksilla kävijöille. Kuitenkin sen lupaan, että tarjoukset tulevat olemaan hyviä ja yritän kehittää tapahtumaan jotain kivaa yllätystäkin. 
Tietysti kaikki tarjoukset koskevat myös verkkokauppa-asiakkaita, joten varautukaa tekemään hyviä ostoksia. Sen voin sanoa jo nyt, että uutuustuotteet eivät tule tarjoukseen eli esimerkiksi Stabilizing Repair Creamia alehinnat eivät koske. Tosin uskon, että lähes kaikki ovat jo syyskuun loppuun mennessä hankkineet tämän superuutuuden, koska niin vauhdikkaasti se katoaa hyllystäni.


Hyvin sanottu -keskustelufestivaali

Tuona samana viikonloppuna on Verkatehtaalla perjantaina ja lauantaina 29.-30.9-23 Hyvin sanottu -keskustelufestivaali. Se on YLE:n ja Erätauko-säätiön järjestämä yhteinen  tapahtuma, joka perustuu heidän viisivuotiseen projektiin vuosina 2022-2026. Projektin tarkoitus on kehittää suomalaisten keskustelutaitoa ja kuuntelemista. Projektin avulla tuetaan ihmisten kykyä puhua ja keskustella enemmän myös kipeistä ja hankalista asioista. Erityisesti huomioidaan nuoret ja pyritään tukemaan heidän elämäänsä parantamalla keskustelukulttuuria.
Olen aivan innoissani tapahtumasta, mutta nyt en pääse osallistumaan siihen ainakaan perjantaina. On todella hienoa, että tämä keskustelun suurtapahtuma on jo toisen kerran Verkatehtaalla. Kuitenkin minua hiukan huolestuttaa, viekö se huomion meidän pienyrittäjien Pimeän kaupan illasta. 
Nyt pitää tehdä työtä sen eteen, että Hyvin sanottu -tapahtuma tukee myös Pimeän kaupan iltaa. Voihan nuo keskustelutapahtumaan osallistujat siirtyä runsain joukoin keskustaan tekemään hyviä ostoksia Hämeenlinnan hyvin palvelevilta erikoisliikkeiltä. 
Viime vuonna lehdissä ja somessa kirjoiteltiin, että yrittäjät loistivat poissaolollaan Hyvin sanottu -tapahtumassa. Haluaisin kyllä itse loistaa ihan livenä paikan päällä, mutta tämä päällekkäisyys estää sen. Yritän osallistua tapahtumaan lauantaina, koska se on juuri sellainen tapahtuma, mikä on minulle hyvin mieleinen. Uskon saavani sieltä tietoa sekä harrastuksiini, että työhöni. 
Yleensä tuo lauantai Pimeän kaupan illan jälkeen on täynnä työtä, mutta yritän organisoida ne niin, että pääsen edes lauantaina Verkatehtaalle. Onneksi tapahtuma näkyy myös osittain YLE Areenassa ja muualla verkossa. 
Tervetuloa ostoksille Pimeän kaupan viikonloppuna 29.9.-1.10.-23.






⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 4.9.23 asti.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...