Siirry pääsisältöön

Ihanaa palata lomalta töihin!

Olen siinä onnellisessa asemassa, että voin aivan rehellisesti sanoa työhön paluun olevan mukavaa. Olen nyt ollut jo alkuviikon töissä ja jokaisen päivän päätteeksi iloitsen siitä, miten kivalta työhön tuleminen on tuntunut.



Olen löytänyt paikkani

Tiedän, ettei ole ollenkaan itsestään selvää, että minun ikäiseni kokisi aina olevansa juuri omalla paikallaan työelämässä. Ihmisiä kun kuuntelee tuntuu, että suurin osa haikailee jotain muuta työtä kuin sitä mitä tekee. Siksi osaankin olla kiitollinen, että koen olevani juuri omalla paikallani. 
Yrittäjän työelämä ei ole helppoa, mutta kuitenkin olen pystynyt luomaan itselleni sellaisen työpaikan kuin haluan. Koen, että olen tässä vaiheessa kosmetologin työssä parhaimmillani. Kokemusta ja tietomäärää on paljon ja olen löytänyt omat kanavat kouluttautua lisää. 
Jatkuva kouluttautuminen ja oppiminen on minulle tärkeä työmotivaation lähde ja niin kauan, kun olen työelämässä, pidän huolen ammattitaidostani. 
Yrittäjänäkin olen oppinut hyvin hallitsemaan stressiä ja yksinyrittäjänä olen vapautunut todella monista velvotteista. Sinänsä se on ikävä asia, koska se kertoo siitä, miten vaikeaa Suomessa on olla työnantaja. Olen myös löytänyt hyvät yhteistyökumppanit, jotka tekevät työelämän sujuvaksi, kuten hyvän tilitoimiston Tizianin, verkkokaupan ja visuaalisen markkinoinnin avun ostan Kaisavisio:lta ja Dermalogican, iS Clinicalin ja Youngbloodin maahantuojat. 
Siitäkin olen innoissani, että opettelin vielä ihan uuden työmenetelmän eli varsiluomien ja rasvaluomien poiston jäädyttämällä. Se onkin osoittautunut erittäin tarpeelliseksi työksi, koska Hämeenlinnan lähitienoolla sitä ei tee kukaan muu. 
Tämä kryohoito eli varsi- ja rasvaluomien jäädyttäminen sopii juuri tähän työelämän vaiheeseen erittäin hyvin. Kryohoitojen tekeminen on hyvin vaativaa ja kosmetologilla pitää olla vankka kokemus erottaa eri luomilaadut toisistaan. Menetelmänä työ on helppo, mutta eri ihomuutoksista pitää olla todella laaja kokemus.


Asiakaspalvelu on kivaa

Suurin rikkaus työssäni on asiakaspalvelu, jota kautta olen tutustunut todella mielenkiintoisiin ihmisiin. Tunnustan olevani kiinnostunut ihmisistä ja nautin siitä, että voin laittaa osaamiseni ”täysillä likoon”. Vastaan mielelläni asiakkaiden kysymyksiin, mutta tiedän, että jotkut kosmetologit pitävät asiakkaiden kysymyksiä kiusallisina ja kokevat ne arvosteluksi. 
Yrittäjänä pitää pysyä koko ajan valppaana ja ajan hengessä mukana. Pitää jatkuvasti kehittää jotain uutta ja ottaa selvää millaisia trendejä työelämässäni liikkuu. Siksi lomailu on hyvin tärkeää, jotta saa uusia vaikutteita ja mielikuvitus ja luovuus pääsevät valloilleen.
Tosin joku voi ihmetellä, miten keskitysleirikierrokset voivat virkistää kosmetologin työn luovuutta. Kuitenkin minun kohdalla se toimii ja nytkin viikko Varsovan sotamuseokierroksella energisoi minua valtavasti. 
Syksyllä on tulossa useita koulutuspäiviä, mihin haluan ehdottomasti osallistua. Ensi viikon perjantaina 18.8. on ensimmäinen tapahtumapäivä ja sen pitää iS Clinicalin maahantuoja A Class Beauty. Se on kutsuvierastapahtuma ja siihen pääsee osallistumaan vain Suomen parhaat iS Clinical ja Dermatude hoitolat. 
Olen päättänyt osallistua syksyn ja talven mittaan tavallista enemmän koulutuksiin ja tapahtumiin, vaikka joudunkin aina silloin sulkemaan hoitolan. Haluan tavallaan ottaa takaisin niitä koulutuksia, jotka jäivät koronan takia käymättä. 
Tietysti on harmittavaa, että hoitola on välillä päivän suljettu, mutta koen nämä koulutukset niin virkistävinä ja energiaa antavina, että asiakkaatkin tulevat niistä varmasti hyötymään.





⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 21.8.23 asti.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Ihanaa että olet saanut itse luoda itsellesi sopivan työpaikan! Mulla on sama unelma, joka on nyt vasta kirkastunut, että nyt tiedän mitä kohti haluan mennä ja miten kouluttautua :) uskon että asiakkaasi arvostavat myös koulutusontoaso ja se varmasti heijastuu siihen miten kohtaat asiakkaasi ja miten työsi teet 😊 hauskaa arjen alkua!

    http://www.sangynalla.fi

    VastaaPoista
  2. Anonyymi21:28

    On upeaa, että olet niin mieleisessäsi työssä, johon uppoutuminen ja jonka kehittäminen hyödyttää asiakkaitasi ja tuo itsellesi elannon. Useimmat, joita tunnen, haikailevat ammattinvaihtoa syystä tai toisesta. Tunne, että ei saat työstä mitään, on lamauttava. Työn pitää olla mielekästä, siihen pitää päästä itse vaikuttamaan, ja siitä täytyy saada riittävä elanto.

    Leena

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että olet unelmatyössäsi ja olet itse luonut itsellesi unelmatyön yrittäjänä. Itsekin olen usein haaveillut oman yrityksen perustamisesta, mutta se taitaa jäädä haaveeksi. Tärkeä pointti myös sopivien yhteistyökumppaneiden löytämisestä. Vaikka olisikin yksityisyrittäjä, tarvitsee usein nimenomaan toimivaa yhteistyökumppaneiden verkostoa, kuten esimerkiksi tilitoimistoa tai markkinoinnin ja mainonnan ammattilaisia. https://www.yrityssilta.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...