Huomaan ikääntymiseni vaikutukset työelämässäni, kun arvioin nykyisiä kauneuskäsityksiä. Minun on vaikeaa tai jopa mahdotonta nähdä kauneutta ylipitkissä ripsissä, pikimustissa paksuissa kulmakarvoissa ja törrölleen pullistetuissa huulissa.
Muuttuneet kauneuskäsitykset
Olen yleensä hyvin tyytyväinen työssäni ja haluaisin tehdä tätä mahdollisimman pitkään. Kuitenkin jossain kohtaa huokaisen helpotuksesta, että minulla on sen verran vähän työvuosia jäljellä, ettei kaikkea tarvitse opetella. Näitä asioita ovat juuri erilaiset täytehoidot ja ripsien sekä kulmakarvojen muotioikut. Sanon näitä muotioikuiksi, koska olen nähnyt niin monen muodin tulevan ja menevän.
Ripsipidennykset nykyisellä menetelmällä tuli käyttöön noin 10-15 vuotta sitten ja se oli kolmas kerta, kun ripsien käsittelyyn tuli muoti-ilmiö minun työurani aikana. Veikkasin silloin, että ripsipidennykset jäisivät muodista pois noin viidessä vuodessa ja niin kävi muualla maailmassa, paitsi Suomessa. En ole moneen vuoteen nähnyt ulkomaan matkoillani silmiinpistäviä ripsipidennyksiä, vaan pääsääntöisesti on siirrytty maltilliseen naturellimuotiin ja ripsien kestotaivutuksiin.
Jostain syystä muoti jumittui Suomeen ja meni ihan överiksi. Voi olla, että olen vanhanaikainen ja ymmärtämätön, mutta parisenttiset levymäiset ripset muuten meikkaamattomilla kasvoilla on minulle kauhistus. Nuoret tytöt ovat erityisesti innostuneet ihan levymäisen tuuheista ja superpitkistä ripsistä ja sen ymmärränkin, koska nuoren pitää kokeilla kaikenlaista.
Minun silmääni näyttää ikävimmältä oman ikäiseni, joilla on hoitamaton iho ja muuten meikkittömät kasvot, mutta valtavat ripsitörröt vievät kaiken huomion. Nämä hyökkäävän näkyvät ripset korostavat ihon hoitamattomuutta, eivätkä näytä minun silmissäni kauniilta.
Törröhuulet
Ilmeisesti somen maailma tuo nuorille ja vanhemmillekin innon kauneuskäsittelyihin, mitkä eivät välttämättä ole terveellisiä. Ymmärrän myös omaa alaani, että yrittäjän pitää tarjota niitä palveluja, mitä asiakkaat haluavat. Tosin näiden täytehoitojen ja varsinkin huulitäytteiden kohdalla tekijät eivät ole kosmetologeja, vaan niitä tehdään paljon ilman mitään alan koulutusta.
Erityisesti nuoret alle kolmekymppiset ovat innostuneet näistä ylisuurista huulista ja he hakevat halvinta mahdollista palvelua. Yleensä silloin päädytään tekijälle, jolla ei ole koulutusta ja täyteaineet ovat joitain kiinalaisia feikkiampulleja. Harvalla tämän tasoisella tekijällä on vakuutus, johon voidaan turvautua, jos työ tuottaakin vain ongelmia.
Mediassa uutisoidaan harmittavan vähän niistä tapauksista, kun täyteainehoidot ovat aiheuttaneet ongelmia. Kuluttajat eivät tule ehkä edes ajatelleeksi, miten suuri riski on, kun ihon alle ruiskutetaan vierasta ainetta. Minun mielestäni nämä täyteainehoidot pitäisi jättää osaavalle terveydenhoitohenkilökunnalle, joita valvoo asioihin erikoistunut plastiikkakirurgi. Uskoisin, että Suomessa vielä voi luottaa lääkäriasemien täyteaineiden laatuun, mutta muualla on suuri mahdollisuus saada ihonsa alle jotain ihan muuta kuin hyaluronihappoa.
Neuvonkin harkitsemaan todella tarkkaan mihin menee, jos haluaa ottaa täyteainepistoksia. Ei ainakaan kannata heti lähteä Viroon hakemaan halvinta mahdollista hoitopaikkaa.
- Youngbloodin kuorintanaamio Daily Enzyme Exfoliant Creme NYT 65€ (norm.82€)
- Dermalogican kosteusvoide Calm Water Gel NYT 42€ (norm.53€)
⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 21.8.23 asti.
Mulla oli pitkään ripsienpidennykset ja kyllä ne helpotti arkea, meikkaaminen oli niin nopeaa. Ja toi ne katseeseen jotain eikä ilman meikkiä ollut niin alaston olo. Mutta ne on kalliit enkä ole nyt uusiksi laittamassa....huuliin en uskalla ostaa pistosta kun meikilläkin saan ne paremman näköisiksi :)
VastaaPoistatainacharming@gmail.com
Itse aina hämmästelen ylipitkiä ja tuuheita ripsiä enkä ymmärrä miten kukaan voi pitää niitä kauniina! Täydellistä tyylitajun puutetta. Puhumattakaan lähinnä linnunnokkaa muistuttavista törröhuulista. Ai kamala.
VastaaPoistaPaula.susanna@hotmail.com
Hei Paula, olet voittanut tänään 22.8. arvonnassa. Paljon onnea! Laitan sinulle sähköpostia. Yt. Kaisa (Inkerin somevastaava)
Poista