Siirry pääsisältöön

Vanhaa jää pois ja uutta tulee tilalle

Dermalogicalla on menossa varsinainen kehitysbuumi, kun entisiä tuotteita jätetään pois ja uutuuksia esitellään monta kertaa vuodessa. Ilmeisesti korona-aika käytettiin tehokkaasti tuotekehittelyyn ja nyt saamme nauttia niiden tuloksista.


Dermalogicalta on tullut viime aikoina useita hyviä uutuustuotteita ja joitain vanhoja poistuu.


Barrier Repair korvataan Stabilizing Repair voiteella

Barrier Repair eli talvitakki iholle on ollut monelle pakkasajan pelastus, kun se on suojannut ohutta ja kuivaa ihoa ulkoisilta haittavaikutuksilta. Nyt, kun olen päässyt kokeilemaan tätä uutta Stabilizing Repair Creamia (73€), ymmärrän miksi tämä muutos kannattaa tehdä. 
Barrier Repairia käytetään toisen hoito- tai kosteusvoiteen päällä tuomaan suojapintaa ja vahvistamaan ihon omaa lipidikerrosta ja suojabarriääriä. Nyt tässä uudessa Stabilizing Repair Creamissa on hoito- ja suojavaikutukset samassa tuotteessa ja kahta erillistä voidetta ei enää tarvita. 
Tiedän myös, että Barrier Repair oli erityisen suosittu juuri Suomessa ja meillä tapahtuva myynti ei riitä monikansalliselle yritykselle. Minulla on vielä hyllyssä muutamia Barrier Repair (53€) tuotteita, joten niitä kannattaa käydä ostamassa nyt, jos haluaa vielä jatkaa sen käyttöä.
Suurin suru-uutinen on, että Dermalogican Melting Moisture Masque (74€) jää myös pois myynnistä, eikä sen tilalle ole ainakaan toistaiseksi tulossa mitään. Tämä uutinen harmitti minua henkilökohtaisesti, koska en tule talvella toimeen ilman tätä Melting Moisture Masqueta. 
Se on tarkoitettu superkuivalle iholle ja sen voi jättää yöksi vaikuttamaan 2-3 kertaa viikossa. Tämä naamio on aivan täydellinen rutikuivalle yli viisikymppiselle iholle ja koen jääväni itsekin suorastaan pulaan. Minulla on vielä Melting Moisture Masqueta hyllyssä ja nyt kannattaa olla nopea, jos sitä vielä haluatte. Syynä tähänkin tuotelopetukseen on menekki, koska näin täyteläistä tuotetta ei tarvita juurikaan Suomen ulkopuolella.


Vartalokin jää vähälle huomiolle

Dermalogican vartalokuorintavoide jäi pois myynnistä jo reilu vuosi sitten ja viime talvena lopetettiin kuivaöljy, joka oli kuivan ihon pelastus. Tosin niiden loppumiselle on ihan selkeä selitys huonossa myyntituloksessa. Meillä Suomessa ei juurikaan vartalonhoitotuotteisiin satsata, mikä minua hämmästyttää ja ärsyttääkin. 
Kuntosalille ostetaan kyllä vaatteita ja muita juttuja, mutta ihonhoitoon ei satsata tippaakaan. Kai ihmisillä on mukana mäntysuopa ja juuriharja ja sitten, kun iho on rikki ja kutisee, haetaan ihotautilääkäriltä puoli litraa kortisonivoidetta. 
Nyt Dermalogicalla on enää myynnissä perushoitotuotteet Conditioning Body Wash (34€) suihkuvaahto ja Body Hydrating Cream (37€) vartalovoide. iS Clinicalin Body Complex (83€) on myös hyvin suosittu vartalovoide, koska siinä on niin paljon vaikutusaineita ja atooppisenkin kuiva iho pysyy ehjänä koko talven Body Complexin avulla.
Itse käytän suihkussa ja jalkakylpynä Dermalogican Conditioning Body Washia, koska se on niin ihanan raikas tuoksultaan. Myös mieheni käyttää sitä, koska se ei ole mitenkään naisellinen tuoksultaan, vaan virkistävän sitruunainen.
Minun ykköstuote suihkussa on Tuoksusaippuasienetjoihin olen täysin hurahtanut. Niissä on vielä tarjous kaksi saippuaa yht.25€, kun normaalisti yksi on 19€. Koen nämä kuorivat saippuasienet arjen pieniksi iloiksi, kun voin aamulla valikoida aloitanko päivän mansikan vai sitruunaruohon tuoksulla. 
Näissä kuorintasaippuasienissä on geelimäistä saippuaa, joten ne eivät kuivata ja kuorinta on hellävarainen, mutta tehokas. Tämä saippua on myös helppo pitää mukana, eikä tarvitse pelätä pullojen valumista.




⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 21.8.23 asti.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Anonyymi09:22

    Moi! Minun mielestä 83 euroa 180 grammasta vartalovoidetta on aivan järjetön hinta. Kyllä ihmiset varmaankin käyttävät vartalon hoitoon kosteusvoiteita mutta ei siihen välttämättä tarvita kosmetologilta ostettua purkkia. Perusvoidetta saa 20 eurolla 500 grammaa ja se on suurimmalle osalle ihmisiä (luulisin) aivan riittävän hyvää pitämään vartalon ihon kunnossa. Muutenkin tavallisia, hyviäkin, vartalovoiteita saa 7-20 eurolla. Kasvoihin ja decolteehen voikin sitten panostaa enemmän.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...