Siirry pääsisältöön

Ei ole olemassa rumia naisia!

Tämä otsikko on suoraan lainaus Helena Rubinsteinin ”lentävästä lauseesta”, joka jäi elämään vielä sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Kokonaisuudessaan lause kuului näin: ”ei ole olemassa rumia naisia, vaan ainoastaan laiskoja.” Minä allekirjoitan lauseen täysin.



Iho-ongelmien suurin syy on hoitamattomuus

Olen tähän asti tuonut esiin aika lempeästi, että asiakkaan iho-ongelmat kyllä hoituvat, jos ihminen viitsii sitoutua järkevään ihonhoitoon. Ihonhoito, jolla saadaan aikaan muutoksia jo parissa viikossa vie aikaa vartin verran aamulla ja toisen vartin illalla. Tämä ei voi olla liian suuri ajankäyttö omaan hyvinvointiin. 
Nyt olen ajatellut hiukan terävöittää ohjeitani, koska koen vaatimusten lisääntyneen tekemiäni hoitoja kohtaan. 
Nyt kyse ei ole vakioasiakkaistani, joita on noin 95% hoitolan asiakkaista, vaan ihmisistä, jotka tulevat ensimmäistä kertaa hoitolaani. Huomaan hyvin nopeasti keskustelussa, ettei asiakas halua kuulla ohjeita kotihoidosta tai suosituksia jatkosta kasvohoidolle, vaan asiakkaan vaatimus on, että 1-2 kasvohoitokertaa vuodessa pitää riittää pitämään iho priimakunnossa. 
Kotihoito halutaan pitää sillä tasolla, mitä äiti oli opettanut 70-80-luvulla ja muut ohjeistukset ovat loukkauksia asiakkaan äidin neuvoihin. Tässä kohtaa olen neuvoineni aika pattitilanteessa, koska jos kuusikymppinen nainen haluaa pitäytyä samassa ihonhoito-ohjelmassa, jonka äiti opetti puoli vuosisataa sitten, en pysty juurikaan antamaan apua. 
Hieno kokemus kosmetologille on, kun saan asiakkaan hoksaamaan, että puolessa vuosisadassa on kosmetiikka muuttunut täysin ja työhön koulutettu kokenut kosmetologi saattaa osata antaa parempia ohjeita kuin maallikko. 


Hyvä ihonhoito ei vie kuin alle vartin aamulla ja toisen illalla

Usein pelätään, että ihonhoitoon hukutaan niin, ettei sitten enää aikaa riitä mihinkään muuhun. Näin se ei todellakaan ole, vaan muutamassa minuutissa saadaan iho monipuolisesti hoidettua, kun hoitoon on valittu oikeat kotihoitotuotteet. Yleensä aika, vaiva ja rahanmeno on vähintäänkin sama, kuin jos käytössä on suunniteltu kotihoito-ohjelma. 
Paras tulos saadaan, kun kotihoito suunnitellaan kosmetologin kanssa yhteistyössä kasvohoidon jälkeen. Korostan sitä, että kyse ei ole tehokaasta kotihoidosta, jos kasvohoidon jälkeen marssitaan apteekkiin tai cittariin ostamaan arsenaali, joiden pitoisuus on alle 5% niistä tuotteista, joita on tarkoitettu kasvohoidon jälkeen käytettäväksi. Tämä asiakkaan turha rahanmeno surettaa minua eniten ja koen epäonnistuneeni täysin, kun en ole pystynyt vakuuttamaan asiakasta ostamaan tehokkaimmat hoitotuotteet, joilla saadaan näkyvää vaikutusta.




⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 7.8. asti.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...