Siirry pääsisältöön

Jösse-kulta!

Pitää taas kertoa näistä meidän pojista, kun ne ovat niin ihania. Maailmani on paljon valoisampi, kun nämä viisi karvatassua kuuluu perheeseemme. Näiden viiden kanssa huomaa todella hyvin, miten erilaisia persoonia jokainen on.



Vieraita vastassa

Suuri ilon aihe on se, että nykyään Jössestä näkee selvästi, ettei se enää ole pelokas löytökissa. Meidän vanhat pojat eli veljekset Jösse ja Valtsu 16v. tulivat meille Kissakoti Kattilasta noin kuusitoista vuotta sitten, kun ne olivat noin puolivuotiaita. 
Ne olivat ilmeisesti kesäkissoja, jotka oli hylätty ja ne löytyivät ihan viime hetkillä tosi huonossa kunnossa. Eläinlääkäri ennusti, etteivät ne kasva normaalikokoisiksi, eivätkä ole pitkäikäisiä. Onneksi kumpikin ennuste oli väärä.
Fyysisesti pojat selvisivät rankasta lapsuudestaan hyvin, mutta Jösse oli syvästi traumatisoitunut. Meille tullessaan Jösse päätti asua vierashuoneen sängyn alla, eikä näyttänyt itseään kenellekään. Onneksi veli Valtsu oli reipas ja rohkea ja hiljalleen saimme Jössenkin uskaltautumaan sängyn alta pois. 
Kuitenkin Jösse oli niin arka, että opimme mieheni kanssa ensimmäisinä vuosina liikkumaankin hitaammin ja rauhallisemmin Jössen lähellä. Kaikki yllättävät äänet tai äkkinäiset liikkeet saivat Jössen säikähtämään ja kaivautumaan minun sängyn petauspatjan alle, eikä se tullut tuntikausiin sieltä pois. 
Viime viikolla yksi aamu seurasimme tyytyväisenä tilannetta, kun meillä kävi putkimies. Hän oli nuori poika, joka kertoi itselläänkin olevan kissoja. Putkimiehen tullessa sisään Jösse söi keittiössä aamupalaa, eikä viitsinyt ruokailuaan edes keskeyttää vieraita ääniä kuullessaan. Valtsu kävi nopeasti tarkistamassa millaisesta tyypistä oli kyse ja lähti ulkoiluhäkkiin aamuvoimistelulle. 
Pikkupojat Vote, Allu 1,5v. ja Vinski 3v. seurasivat pelokkaina, mutta uteliaina parin metrin päästä, mikä mies taloon tuli. Tämä meidän nuorisopoppoo on aika pelokas ja epäluuloinen uusia ihmisiä kohtaan. Olemme laittaneet syyksi sen, että korona-aikana ne eivät vieraita ihmisiä nähneet ja nyt niihin ei ole vielä totuttu.


Jösseä ei enää pelota

Seurasimme mieheni kanssa Jössen käytöstä tarkasti ja olin varautunut ottamaan sen heti syliin, jos pelko ja paniikki taas iskee. Jösse oli aivan rento ja rauhallinen syödessään ruokakuppiaan tyhjäksi. Putkimies meni keittiön allaskaapille ja Jösse katseli rauhassa väistämättä yhtään.
Sitten uteliaisuus iski ja Jösse meni ihan rennosti tutkimaan, mitä putkimies kaapissa tekee. Ilmeisesti mies ei Jösseä kiinnostanut, vaan sen piti nähdä tuo tekeminen. Onneksi nuorimies ymmärsi tilanteen ja antoi Jössen rauhassa touhuta omiaan. Vähän aikaa Jösse viitsi toimintaa katsella ja kiipesi sitten keittiön ikkunalaudalle, missä hänellä on suosikkipeti. Uni tuli nopeasti aamuruokailun jälkeen, eikä Jösseä yhtään häirinnyt, että vieras ihminen kolisteli ja paukutteli parin metrin päässä.
Tämä näytelmä oli suuri ilo minulle ja miehelleni. Emme olisi ikinä uskoneet viisitoista vuotta sitten, miten rento Jössestä vielä tulee. Jössestä huokui varmuus siitä, että tämä on hänen oma koti, eikä siellä tapahdu hänelle mitään pahaa. Jösse luotti siihen, että hänellä on oikeus olla omassa kodissaan ja tuo putkimies on ylimääräinen. Ilmeisesti Jösse myös luotti meihin, että autamme heti, jos jotain pahaa tapahtuisi. Jössestä näki, että nyt on rankka lapsuus kokonaan unohtunut ja turvallinen olotila oli pysyvä. 
Tähän tilanteeseen meni todella kauan, koska vielä viisi vuotta sitten Jösse olisi siirtynyt epävarmana kauemmas katselemaan. Nyt oli ihana nähdä, että Jössen on hyvä ja turvallinen olo omassa kodissaan.








⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 4.9.23 asti.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...