Sanotaan, että matkailu avartaa ja voin allekirjoittaa tämän sanonnan. Matkoillani käyn hyvin mielelläni kokeilemassa erilaisia kampaamoita, hierontoja ja muita hyvinvointipalveluja. Kasvohoitoihin en yleensä uskalla mennä, koska pelkään tulevan vain vahinkoa.
Kokemuksista saan vinkkejä omaan työhöni
Nautin kovasti erilaisista hoidoista ja hieronnoista ja samalla saan kokemuksista vinkkejä omaan työhöni. Yleensä kokemukset ovat ihan hyviä ja on ihana rentoutua hyvässä hieronnassa. Onneksi mieheni nauttii myös näistä hieronnoista ja voimme jälkikäteen jakaa mielipiteitä tuntemuksistamme.
Kesälomani lopulla piipahdimme vielä muutamaksi päiväksi Viroon ja halusin päästä siellä hiusten pesuun. Inhoan pestä hiuksiani hotellissa, jossa suihku on yleensä liukkaassa ammeessa ja vesi roiskii sinne tänne.
Kysyin vapaata hiustenpesuaikaa ihan tyylikkäästä aika isosta kampaamosta. Nähdessäni minua hoitavan kampaajan hiukan hämmästelin hänen hiusmuotiaan, kun se oli suoraan 70-luvulta. Päälimmäiset hiukset olivat lyhyet ja alimmaiset pitkät, mutta muuten hän oli ystävällinen keski-iän ylittänyt rouva. Iästä päätellen ajattelin hänellä olevan jo pitkälti työkokemusta.
Jo ensi kosketuksesta ymmärsin, ettei työtapa ole minun mieleiseni. Hän todella varovaisen hellävaraisesti silitteli hiuksiani ja vesi ei kunnolla osunnut edes päänahkaan. Vaikutelmaksi jäi, että hiusrajat jäivät kokonaan kastelematta ja shampoota lääppäistiin vaan keskelle päätä vähän päälimmäisiin hiuksiin.
Liian kevyt hierontaote ärsyttää
Minua ei mikään niin ärsytä kuin se, että kosketus ja hierontaotteet ovat epämääräistä lääppimistä. Olin tuon kampaamokäsittelyn jälkeen suorastaan vihainen. Tunsin, että hiukseni oli pesty vain puoliksi ja päänahkaan ei koskettu ollenkaan. Mikään puhdas tunne ei hiuksiini tullut. Kokemus oli kyllä puoli-ilmainen, koska se maksoi vain 14€. Olisin mielelläni maksanut pari kertaa enemmän, jos tulos olisi ollut parempi.
Tämä kokemukseni oli hyvin yleinen. Olen kokenut lukemattomia hierontoja, kasvohoitoja ja kampaamokäyntejä, enkä juurikaan muista, että käsittely olisi ollut koskaan liian kovakouraista. Yleisin virhe on, että tekijä pelkää asiakkaan menevän rikki ja voimaa ei käytetä yhtään.
Omien työntekijöiden kohdalla näitä hierontaotteita treenattiin kymmeniä kertoja ja sen huomasin, että jotkut eivät koskaan oppineet kunnollisia otteita. Omat asiakkaani eivät haluneet mennä työntekijöideni hoitoon juuri tämän hieronnan takia. He olivat tottuneet minun aika napakkaan tapaan tehdä työtä.
Kasvohieronnassa otteiden voima on oleellinen asia hoitotuloksessa. Kasvohieronnan tarkoitus on parantaa verenkiertoa sekä aineenvaihduntaa ja hierontaliikkeen suunta ja voima tuo tarkoitetun tuloksen eli poistaa turvotuksen ja parantaa verenkierron.
- Youngbloodin kuorintanaamio Daily Enzyme Exfoliant Creme NYT 65€ (norm.82€)
- Dermalogican kosteusvoide Calm Water Gel NYT 42€ (norm.53€)
⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 21.8.23 asti.
Joskus käyn hemmoteluhoidoissa mutta enimmäkseen teen itse niitä :) Tykkään kotona laittaa musiikkia päälle ja tehdä itse kuorintavoiteita käsille ja ja jaloille, jalkakylpyyn lisään jalkasuolaa,sitten kasvonaamio ja hiusnaamio, jalat myös raspaan ja rasvaan kunnolla , hierontarullalla hieron kasvot läpi kun naamio on pesty pois. sitten vielä saunassa toinen kasvohierontakostella pyyhkeellä ja saunahunaja päälle. Toki myös lasi viiniä maistuu hemmotteluhoitojen ohessa :)
VastaaPoistaninajokelainen85@gmail.com