Siirry pääsisältöön

Syksyn suunnittelua

Ensimmäinen työviikko kesäloman jälkeen oli tosi mukava ja se meni ihan hujauksessa. Tosin nykyään tuntuu, että kaikki viikot menevät vauhdilla ja perjantai tulee heti maanantain jälkeen. Nyt, kun kesäloma on ohitse, alkaa syksyn suunnittelu.




Työtä riittää

Taas kerran mietin, miten järkiperäistäisin ajankäytön suunnittelua, kun aina jää liian vähän aikaa yrityksen taustatöihin. Hoitolassa käy vähän samoin kuin kotonakin, että kaappeihin ja hyllyihin kerääntyy kaikenlaista turhaa, mitkä jättää säästöön ajatuksella, jos niitä joskus tarvitsee.  Nyt tuntuu, että kaapit tursuaa turhaa tavaraa, joilla ei ole mitään virkaa.
Onneksi suurin osa koulutuksista on siirtynyt verkkoaikakauteen ja koulutuskansiot eivät enää ole paperisina. Tämä on todella hyvä asia, kunhan saa raivattua kaapit tyhjiksi vanhoista papereista. Myös kirjanpitoni hoituu täysin sähköisesti, niin tästä eteenpäin ei tarvitse vuositolkulla säilyttää kuittikansioita. Niitä onkin hoitolan kellarivarasto puolillaan ja kotonakin niitä on ihan liian kanssa. Olen päättänyt syksyn aikana hävittää niistä kaikki ne, mitä verottaja ei edellytä säilyttämään. Tuo kirjanpidon kansiorumba on elämäni aikana ollut aikamoinen, kun vuoden aikana kansioita kertyy 7-10 ja niiden säilytysvelvoite on useita vuosia. Nyt, kun tulee ensimmäiset syyssateet, teen pellolle kokon ja poltan kaiken, mitä ei ole pakko säilyttää.


Syksyn suunnittelua

Kerroinkin jo, että aion seuraavana talvena panostaa koulutukseen enemmän kuin viime vuonna ja etsin koko ajan jotain sopivaa projektia. En ole pariin vuoteen osallistunut mihinkään yrittäjäprojektiin ja yritän todella löytää jonkun sopivan.
Eikä koulutusten tarvitse liittyä pelkästään työhön, vaan esimerkiksi kirjoittajakurssi olisi kiva kokemus. Tietysti tiedän, että ajankäytöllisesti koulutukset tuovat todella paljon haasteita. Kokemuksesta tiedän, että on täysin mahdotonta lähteä hoitolasta kello 17.00 edes kerran viikossa. Tällaiset lukukauden jatkuvat iltakurssit ovat täysin poissuljettuja, koska ne tuovat ajankäyttöön niin paljon ongelmia.
Onneksi nykyään järjestetään erilaisia lyhytkursseja, mitkä voivat kestää viikonlopun tai pari. Vanajaveden Opisto eli kansalaisopisto tarjoaa valtavasti houkuttelevia kursseja ja monia taideaineita ja niihinkin tekisi mieli osallistua. 
Äitini on aina ollut VOP:n suurkuluttaja ja en muista aikaa, etteikö hän kävisi jotain kurssia. Itse en ole niin taiteellinen kuin hän, mutta kiinnostus kädentaitoihin on olemassa. Täytyy nyt selailla nettiä, niin eiköhän siellä tule vastaan monenlaista opintietä ja kurssitarjontaa.




⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 21.8.23 asti.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...