Siirry pääsisältöön

Vaihdevuodet ja iho

Kiva, kun sain lukijalta pyynnön kertoa vaihdevuosien vaikutuksesta ihoon. Otan mielelläni vastaan juttutoivomuksia, kun aina en itse huomaa, mistä en ole aikoihin kirjoittanut. Vaihdevuosien ihovaikutukset koskevat kaikkia naisia.


Estrogeenin väheneminen vaihdevuosi-iässä ohentaa, kuivattaa ja rypistää ihoa.


Estrogeenin vähentyminen vaikuttaa aina ihoon

Nykyään puhutaan kokemusasiantuntijuudesta ja tässä vaihdevuosiasiassa koen olevani juuri sellainen. Olen itse jo kokenut vaihdevuodet ja työssäni olen kuullut ja nähnyt tuhansia vaihdevuosikokemuksia. Välillä hämmästelen sitä, miten nykyäänkin vaihdevuosien tuomat muutokset tulevat ihmisille täysin yllätyksenä. Monen kohdalla olen ensimmäinen ihminen, kenen kanssa tulee puheeksi omat muuttuneet tuntemukset.
Toivoisinkin, että jokaisella olisi hyviä ystäviä, joiden kanssa muutoksista puhua ja oman suvun naisia kannattaa myös tentata, koska oireet ovat usein perinnöllisiä.
Omalla kohdallani oli odotettavissa vaikeat vuodet hormonimuutosten kanssa, koska äitini taisteli vuosia erilaisten oireiden ja hormonikorvaushoitojen kanssa ja samoin kumpikin mummuni kertoi vaikeista vaihdevuosista. Ehkä olin jo niin peloteltu, että omalla kohdallani pääsin kuin koira veräjästä, enkä voi sanoa muutoksien olleen mitenkään järisyttäviä.
Kerron tässä jutussa näistä ihovaikutuksista, mitä voi odottaa, kun estrogeeni alkaa vähetä. Keskimäärin 46-vuotiaana estrogeenin määrä vähenee sen verran, että iho ja limakalvot alkavat ohentumaan. Ne, joilla on rasvainen ihotyyppi ja ihossa on luonnostaan rasvaa ja paksuutta, pääsevät yleensä helpommalla ihon ohentumisesta.
Kuivaihoisille saattaakin tulla järkytyksenä se, että aina ennen kaunis ja tasainen iho alkaakin oikutella ja kuivua ja kutista. Myös pigmenttiläiskät liittyvät estrogeenimuutoksiin ja ruusufinni tai muut herkistymiset voivat olla seuraus hormonimuutoksista. 
Itse en suosittele, että vain ihon muuttumisen vuoksi turvauduttaisiin hormonikorvaushoitoihin ja tuskin gynekologi niitä pelkästään ihon takia kirjoittaisikaan. Kaikkiin vaivoihin kannattaa kuitenkin hakea apua gynekologilta ja kosmetologilta, eikä kärvistellä yksinään.


Ihon vanhenemista voi hidastaa

Vaihdevuosien estrogeenin vähenemisen seuraus on ihon ohentuminen, veltostuminen ja rypistyminen. Näin käy vääjäämättä ja siihen on vain sopeuduttava. Joutuu aikamoiseen kierteeseen, jos herää hoitamaan ihoa vasta viisikymppisenä ja valitsee ainoaksi aseeksi kirurgin veitsen. Aluksi plastiikkakirurgialla pystytään vähentämään vanhenemisen merkkejä, mutta jossain vaiheessa taistelu hävitään ja minusta onkin parempi tunnustaa se heti alkuun.
Plastiikkakirurgiaa voi toki käyttää muun ihonhoidon rinnalla, mutta kenenkään vanhenemista ei voi pysäyttää. Ellei ole aikaisemmin käyttänyt kosmetologin palveluja, viisikymppiä on ihan hyvä ikä aloittaa säännöllinen hoito. Mitään ei ole vielä menetetty, jos aloittaa itsestään ja ihostaan huolehtimisen vasta vaihdevuosi-iässä. 
Eikä vaihdevuodet ole mikään lopun alku, vaan päinvastoin, se voi olla alku hyvälle loppuelämälle. Tunnen monia hyvännäköisiä, naisellisia naisia, jotka elävät elämänsä parasta vaihetta 60-80-vuotiaana. 
Jos pitää antaa yksi kaikille pätevä ohje vaihdevuosi-iän ihonhoitoon, niin se on runsas kosteutus. On hormonien tuoma ongelma mikä hyvänsä, kaikki hyötyvät esimerksi Dermalogican Circular Hydration Serumista (66€) ja Intensive Moisture Balancesta (78€-108€).




⭐️ Osallistu myös Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 21.8.23 asti.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...