Siirry pääsisältöön

Atooppisen ihon asiantuntija

Jos minun pitäisi sanoa yksi ihotauti, mistä tiedän eniten, se olisi atooppinen iho. Olen hoitanut atopiasta kärsiviä asiakkaita yli 40 vuotta ja läheisissäni on paljon atoopikkoja. Atopian hoito on työvuosieni aikana kääntynyt ihan päälaelleen.


Suosittelen atoopikoille, että varaatte hoitoajan Nanoliftiin ja siinä samalla teen teille sopivan kotihoitosuunnitelman.


Atopia alkaa jo lapsena

Atooppinen iho on periytyvä ja jos isällä tai äidillä on atopiaa, harvoin lapsi siltä välttyy. Uudelta asiakkaalta yleensä kysyn ensimmäiseksi, onko hänellä ollut maitorupea tai taiveihottumaa lapsena, koska se tieto määrittää koko kasvohoidon vaikutusaineet.
Aloittaessani kosmetologina 1980-luvulla atopian hoito oli täysin päinvastainen kuin nykyään. Silloin varottiin pesua ja suihkutusta ja neuvottiin, ettei ihoa saa kastella kuin kerran viikossa. Rasvaa vain lisättiin iholle aamulla ja illalla ja siitä huolimatta iho kutisi ja kirveli.
Nykyään suihkuttaminen on sallittua ja jopa suotavaa ja vakioasiakkaani kertovat, miten hyvältä vesi tuntuu kutisevalla iholla. Tiedän omista ystävistäni, miten kamalia ja traumatisoivia kokemuksia heillä on, kun lapsena koko ajan rasvattiin ja iho vain kirveli ja kutisi. Moni joutui olemaan pitkiä aikoja sairaalassa ja se on ollut pikkulapselle pelottavaa ja ahdistavaa. 
Useat ikäiseni asiakkaat kertovat, miten heitä ei ymmärretty kotona, eikä sairaalassakaan ja ihosairauksia pidettiin tyhjänpäiväisinä. Monia on kiusattu koulussa, kun iho on näkyvästi hilseillyt ja silmäluomet muurautuneet melkein kiinni. Suurin osa atopia-asiakkaistani on hyvin tuskastunut ihoonsa ja he kokevat etteivät saa tarpeeksi ymmärrystä. 


Atopia pysyy kurissa oikealla hoidolla

Minulla on lukuisia vakioasiakkaita, joiden atopiaa olen hoitanut 80-luvulta asti. Vanhimmat ovat yli seitsemänkymppisiä ja he ovat selvinneet vuosikymmeniä hyvin lievillä ihottumilla. Pääasiassa teen heille Nanolift-kasvohoitoa (131€) noin 4-8 viikon välein vuodenajasta riippuen. 
Erittäin tärkeä rooli on kotihoidolla ja Dermalogica, iS Clinical sekä Youngblood ovat atoopikoille turvallisia valintoja. Yleensä atoopikoilla suurin ongelma onkin ollut löytää kosmetiikkaa ja meikkejä, mitä he voivat käyttää. Hyvin usein atoopikolla on allergioita sekä herkkyyksiä ja iho reagoi moniin hajusteisiin ja säilöntäaineisiin. 
En muista yhtään tapausta, etteikö asiakas olisi voinut käyttää minulta ostamiaan tuotteita. Mikään myymäni tuote ei sisällä hajusteita, väriaineita tai parabeeneja, joka on säilöntäaineista hankalin allergeeni. 
Atooppinen ihottuma on pahimmillaan yleensä silmäluomilla ja siihen paras apu on Stress Positive Eye Lift (73€) silmänympärysnaamio. Moni käyttää tätä Stress Positive Eye Liftiä ihan silmänympärysvoiteen tapaan ja niinkin voi tehdä. Sen verran täyteläinen tämä silmänympärysnaamio on, ettei sen päälle voi tehdä silmämeikkiä, koska se lähtee valumaan, mutta muuten naamiolla voi korvata silmänympärysvoiteen. iS Clinicalin silmänympärysvoide Eye Complex (105€) soveltuu hyvin herkälle ja atooppiselle silmäluomelle ja se kosteuttaa todella hyvin. 
Yö- ja päivävoiteeksi paras valinta on uusi Dermalogican Stabilizing Repair Cream (73€), joka on tehty ärsyyntyneelle ja kuivalle iholle. Sen kanssa seerumiksi sopii Dermalogican Ultra Calming Serum Concentrate (68€) tai Smart Response Serum (148€). Tuo ensin mainittu sopii teini-ikäisillekin ja rauhoittaa erittäin hyvin kutinaa ja punoitusta. Smart Response Serum on kosteuttava, mutta samalla myös ryppyseerumi ja se myös rauhoittaa ihoärsytyksiä. 
Atooppisen ihon kanssa ei kannata jäädä yksin pähkäilemään, vaan kannattaa kuulla, mitä asiantuntevalla kosmetologilla on annettavana. Suosittelen, että varaatte hoitoajan Nanoliftiin ja siinä samalla teen teille kotihoitosuunnitelman.




Tähtitarjoukset 16.10. asti:

⭐️ Muista myös osallistua arvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron lahjakortti verkkokauppaan, joka arvotaan kahden viikon välein. Seuraavaan arvontaan voi osallistua 16.10. asti.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Tämä syksy on ollut super haastava atooppiselle +45 iholleni. Tiistaina olin Inkerin luona Nanolift hoidossa ja kotona käytössä on smart response seerumi ja myös dermalogi muutenkin, kiristävän kuivankipeä ihoni hyötyi selvästi hoidosta. Silmänympärysnaamio toimii ohuena kerroksena luomilla meikin allakin, mutta vaatii sitten luomiväriprimerin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneushoitola21:09

      Kiva, että hoidosta oli hyötyä. Tuo silmänympärysnaamio Stress Positive Eye Lift on ollut monen atoopikon pelastaja, koska silmäluomet on yleensä ensimmäinen kohta johon atooppinen ihottuma iskee.
      Minulle on tärkeää kuulla miten asiakkaat käyttävät tätä Stress Positive Eye Liftiä, koska omakohtaisia kokemuksia ihottumasta minulla ei ole. Käytän itse ja niin moni muukin asiakkaani tätä silmänympärysnaamiota kuivuuteen ja turvotukseen ja siinä se toimii hyvin. Atopian suhteen olen sen tiedon varassa mitä asiakkaat kertovat.
      On hyvä tietää, että se toimii meikin allakin ja erinomainen luomivärin pohjuste löytyy Xtreme Lash silmämeikkisarjasta. Tiedän, että asiakkaat jotka eivät käytä silmämeikkiä lisäävät luomille muutaman kerran päivässä tätä Stress Positive Eye Liftiä poistamaan kutinaa ja kihelmöintiä. Naamiotuubi on iso ja vaikka sitä käyttää monta kertaa päivässä se riittää useita kuukausia.

      Inkeri

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...