Viimeiset pari vuotta olen seurannut tiiviisti Venäjän tilannetta ja lähinnä Ukrainan sodan kautta ja niin on melkein kaikki muutkin. Sen takia monien toisten diktatuurien ihmisoikeusloukkaukset ovat pysyneet enemmän piilossa medialtakin.
Kiinan ihmisoikeustilanne on järkyttävä
Koen nykyään ärtymystä Kiinaa kohtaan, koska monen kosmetiikkatuotteen puute on lähtöisin Kiinasta. Jo monta vuotta on syytetty Kiinaa, jos jotain voidetta ei tule tehtaalta tarpeeksi. Välillä on joku raaka-aine loppu tai pakkauksia ei saada riittävästi.
Samalla, kun luin netistä tästä kiinalaisten vaikutuksesta talouselämään, katsoin myös, mikä ihmisoikeustilanne on tämän hetken Kiinassa. Se on paljon pahempi kuin luulinkaan. Uiguurien vainoista on kerrottu säännöllisesti lehdistössä, mutta esimerkiksi Falun Gong -harrastajien vangitsemisesta minulla ei ollut tietoa.
Falun Gong on kiinalainen metodi, jossa on yhdistetty meditaatiota ja voimisteluliikkeitä eli ihmisen hyvinvointia tukeva metodi. Se on kehitetty 1960-70-luvuilla ja kiinalaisten omien tutkimusten mukaan alueilla, joilla asui paljon Falun Gong -harrastajia, tarvittiin terveydenhoitopalveluja ja lääkkeitä huomattavasti vähemmän kuin muualla.
Maon aikana kommunistinen puolue kannusti ihmisia Falun Gong -toimintaan, mutta 1990-luvun lopulla tilanne muuttui. Falun Gong -liikkeessä oli noin 70 miljoonaa harrastajaa ja se ylitti kommunistipuolueen jäsenmäärän. Puolue alkoi pelkäämään hyvinvointiliikkeen vaikutuksia kannatukseensa ja Falun Gong kiellettiin 1990-luvun lopussa.
Siitä lähtien on vangittu miljoonia liikkeen kannattajia ja heille on tehty omia keskitysleirejä, joilta ei yleensä palata. Falun Gong -harrastajia kidutetaan, pahoinpidellään ja vangitaan. Vangeilta ryöstetään myös sisäelimiä ennen heidän kuolemaansa. Tämä Kiinan elinkauppa on lisääntynyt parissakymmenessä vuodessa ja valtio hyötyy siitä noin miljardi euroa vuodessa.
Digijärjestelmät helpottavat kansalaisten valvomista
Tietokoneet ja tekoäly ovat koko ajan lisänneet diktatuurien kohdistamaa vainoa omaan kansaansa. Varsinkin Kiinassa on valvontakameroita jopa ihmisten kodeissa ja kasvojen tunnistusohjelma on yleisesti käytössä. Ihminen ei enää ole vapaa missään ja ulkomaillakaan ei olla turvassa. Monella maalla on valvonta-asemia myös ulkomailla, joista käsin he seuraavat oman maan kansalaisiaan. Suomessakin tiedetään olevan ainakin Kiinan, Turkin, Iranin, Marokon ja Venäjän ”poliisiasemia”, joiden henkilökunta seuraa ja uhkailee kansalaisiaan.
Sehän tiedetään, etteivät venäläiset toisinajattelijat ja sodan vastustajat ole turvassa enää missään. Jo parikymmentä vuotta Putin on myrkyttänyt tai työntänyt ikkunasta ihmisiä, jotka ovat erimieltä hänen kanssaan.
Huono ihmisoikeustilanne tarkoittaa automaattisesti sitä, että naisten ja lasten elämä on vielä pahempaa kuin miesten. Kiinassa on maaseuduilla noin 58 miljoonaa orpolasta, joiden vanhemmat ovat kadonneet vankiloihin. Virallisesti Kiinassa on 20 miljoonaa prostituoitua, jotka mukamas tekevät työtään vapaaehtoisesti. Kuitenkin paikalliset poliisit, hotellit ja muut viranomaiset saavat maksuja prostituutiosta.
Muslimimaissa naisiin kohdistuu järjestelmällistä sortoa ja äärimmilleen se on mennyt Afganistanissa. Siellähän on nyt suljettu myös kampaamot ja kosmetologipalvelut, jotka olivat viimeiset naisten yritykset, joissa sai tehdä töitä. Tämä sama tilanne oli viimeksikin, kun Taleban oli vallassa. Naisia ammuttiin siksi, että heillä oli kynsilakkaa. Tulen vihaiseksi jo pelkästään ajatuksesta, että monessa maassa naisia rajoitetaan vain siksi, että he ovat naisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti