Siirry pääsisältöön

Tähtitarjouksena Stress Positive Eye Lift silmänympärysnaamio

Tähtitarjouksena Stress Positive Eye Lift silmänympärysnaamio NYT 65€ norm. 89€ ja saat lahjaksi matkakoon Multivitamin Power Recovery Masque multivitamiininaamiosta kasvoille. Arvo 18€


Apu silmänympärysongelmiin

Iän myötä silmänympärykset muodostuu ongelmaksi aivan kaikille. Silmänympärysihossa on yksi solukerros vähemmän kuin kasvojen ihossa ja siksi se rypistyy ensimmäisenä. Ikääntyessä myös silmät kuivuu ja tarvitaan kostutustippoja, tai muita lääketippoja jotka silmäluomille levitessään kuivattavat ja ohentavat ihoa lisää. Silmäluomet voi myös rohtua kuivuuttaan ja herkkyyttään ilman mitään tiedettyä syytä. Kaikkeen tähän Dermalogica kehitti viime vuonna Stress Positive Eye Lift geelimäisen silmänympärysnaamion. Jo vuodessa sille on löytynyt oma käyttäjäkunta, jotka pitävät sitä perushoitotuotteenaan.
Naamiota suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa niin kuin kasvonaamioitakin, mutta hankalassa tilanteessa sitä voi käyttää joka päivä. Sitä voi käyttää aamulla, tai illalla oman tarpeen mukaan. Iltaisin käytettynä naamion voi jättää vaikuttamaan yöksi ja pestä vasta aamulla pois. Aamuisin naamio on erinomainen turvotuksen poistaja ja viiden minuutin vaikutusajan jälkeen se poistetaan kostealla vanulapulla ja laitetaan silmänympärysvoide. Naamiotuubin pää on muotoiltu siten, että sillä voi myös kevyesti hieroa silmänympärysihoa ja näin parantaa naamion vaikutusta. Tuo tuubi on ihan älyttömän riittoisa ja siitä saa käytettyä lähes sata kertaa. 


Stress Positive Eye Lift poistaa turvotuksen

Turvotukseen Stress Positive Eye Lift on paras apu ja turvotusta silmienympärillä on taatusti joka naisella joskus. Hormonitoiminta aiheuttaa usein turvotusta ja pahiten se näkyy silmien ympärillä. Tähän asti siihen ei ole ollut mitään selvää apua, mutta nyt Stress Positive Eye Lift täyttää sen puutteen. Atooppisen ihon silmänympärysihottumaan tämä kosteuttava geeli on hyvä apu ja se poistaa myös kuivuuden tuomaa kutinaa ja kirvelyä. Ennalta ehkäisevä hoito on aina parasta ja ne jotka tietävät atooppisen ihottuman iskevän yleensä joulun jälkeen kannattaisi alkaa tehohoito silmänympärille juuri nyt. Käyttö on helppoa, koska naamion voi jättää yöksikin. Myös kaupan päälle tuleva multivitamiininaamio saa vaikuttaa yön yli, joten nämä naamiot ovat varsinainen tehohoitopari. 

Kommentit

  1. Anonyymi19:28

    Mun luomilta atooppinen ihottuma lähti tällä aineella. En olisi uskonut, että niin käy kun mikään ei yleensä niihin auta ennen seuraavaa kesää. Tosi helpotus, että löytyi jotain mikä auttaa luomien revetessä.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi00:00

    Minulle tulee välillä mystistä ihottumaa silmäluomiin, vaikka en tietääkseni ole atoopikko. Ihottuma kutisee kovasti ja varsinkin öisin kutina on välillä sietämätön. Eye lift naamio vie kutinan pois paremmin kuin kortisonivoide ja saa luomet näyttämään ihmismäisemmiltä työaamuina. Riitta

    VastaaPoista
  3. Ulrika00:03

    Mitä eroa on tällä eye lift naamiolla verrattuna isclinicalin hydra cool maskiin? Eikös kumpikin ole geelimäinen ja kosteuttava?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...